Jalkapallo |

Twente kylvetti Interin Turussa

Turkulaisen FC Interin taival Eurooppa-liigassa päättyi tylyyn tappioon. FC Twente ratkaisi ottelun jo alkuminuuteilla.

Interin pelaajat poistuvat kentältä apeina
Irakli Sirbiladze ja Mika Ojala poistuvat kentältä mietteliäinä. Kuva: Lehtikuva

Ottelun alku oli mykistävä. Inter ei saanut kosketusta palloon lähes lainkaan, ja neljän minuutin kohdalla Twente saa hallinnastaan huolimatta vasta ensimmäisen kerran Nacer Chadlin vapaapotkusta pallon kuudentoista sisään ja samalla ottelun avausmaalin puskee Leroy Fer. Seitsemän minuuttia pelattu, ja pallo on toisen kerran Interin maalissa Glynor Pletin toimesta.

- Aivan katastrofi alku. Kuusi minuuttia, ja peli oli oikeastaan ohi. Olisi pitänyt tehdä neljä häkkiä sen jälkeen. Tosi iso pettymys. Peli oli ohi jo ennen kuin se ehti alkaakaan, hämmästeli Interin Mika Ojala.

Ensimmäiset 25 minuuttia vierailijat hallitsivat pallo lähes 90-prosenttisesti, ja vasta 32 minuutin kohdalla kotijoukkueen Joni Kauko pääsi tykittämään pommin 20 metristä kohti vastustajan maalin alanurkkaa, mutta kuin ihmeen kaupalla Nikolay Mihaylov saa sen torjutuksi.

Maali siitä olisi herättänyt kotijoukkueen, vaan eipä aikaakaan kun Leroy Fer tekee illan toisen maalinsa ja ottelu oli taputeltu.

45 minuuttia pakkopullaa

Toinen jakso oli pakkopullaa, jota edelleen hallitsi Twente tehden kaksi maalia Nacer Chadlin toimesta. Ottelu päättyi lopulta Interin 0-5-murskatappioon, ja Twente jyräsi jatkoon yhteismaalein 6-1.

Interin pelaajat hävisivät kaksinkamppailut isokokoista Twenteä vastaan. Vierailijoiden joukkueesta ei hakemallakaan tahdo löytyä alle 185-senttistä pelaajaa, ja heidän liikkumisensa kentällä oli aivan omaa luokkaansa.

FC Interin joukkueesta ainoastaan hollantilaispelaaja Pim Bouwman pääsi omalle tasolleen.

"En tiedä mitä tapahtui"

Mika Ojalan mukaan valmistautuminen otteluun tuntui sujuvan aivan mallikkaasti, mutta tulos todistaa joukkueiden tasoeron.

- Ilmeisesti sitten jotain meni pieleen. Mutta kyllä meillä oli joukkueessa kaikki hyvin, ja treeneissä oli hyvä virinä päällä. En tiedä mitä sitten tapahtui. Kyllähän Twente näytti tasonsa sitten pelin edetessä.

FC Inter kävi ensimmäisessä kohtaamisessaan FC Twenten kotistadionilla hakemassa hieman yllättäin 1-1-tasapelin, ja toisen ottelun aattona olivat toiveet korkealla Turussa. Paikalle saapui 7610 katsojaa huolimatta siitä, että FC Twente hallitsi ensimmäistä ottelua selkeästi ja loi noin 20 maalintekopaikkaa, mutta onnistui vain kertaalleen.

Kommentoi aihetta

(9 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.




hmm

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Paikalle saapui 7610 katsojaa huolimatta siitä, että FC Twente hallitsi ensimmäistä ottelua selkeästi ja loi noin 20 maalintekopaikkaa, mutta onnistui vain kertaalleen." Eikö juuri tuon takia paikalle saapunut 7610 katsojaa? Erikoinen logiikka :D


HKK

Ilmoita asiattomasta kommentista

Olipa ikävää luettavaa tänäaamuna. Neljä suomalaista seurajoukkuetta pelaavat karsintaottelut saamatta yhteensä aikaiseksi ainuttakaan maalia.Pienenä lohtuna sentään KuPS:n jatkoon pääsy, mutta kuitenkin. On tässä futisfanina kestämistä. Toivottavasti HJK menestyy.


Nurmen laidalta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomessa on ainoastaan yksi joukkue, joka ei mene paniikkiin eurokentillä, ja se on HJK. Tosin nyt sanottava, että KUPS yllätti erittäin positiivisesti. Turkulaisten putoaminen oli päivänselvä asia. Olisivat tyytyväisiä, ettei enempää tullut turpaan.


Y-Akima

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kai se enemmän on kiinni vastustajan tasosta. Twente on astetta kovempi kuin tänne saapuva Celtic, puhumattakaan islantilaisista mestareista. Katsotaan kuinka "rauhallisesti" klubi pelaa.



Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Globenista kultaisia muistoja - "Yritetään tehdä toinen temppu täällä"

Antti Pihlström, Suomi ratkaisee ottelun jatkoajalla

Leijonat palaa Globeniin MM-tasolla ensimmäisen kerran sitten vuoden 1995 maailmanmestaruuden. Nyt on tarjolla finaalipaikka.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä