• 

• 

• 

• 

TORSTAI 5.4.

"Kunnas. Älä ole noin totinen..."

Tuon lausahduksen tömäytti rouvashenkilö minulle tiistai-iltana Salossa. Kun olimme kuvaaja Risto Louhen kera keskellä LP Viestin äänekkäintä faniryhmää.

Rummut pärisivät, jänisräikät rätisivät, porukka eli mukana naisten neljännessä lentisfinaalissa joka solullaan. Paitsi siis ilmeisesti minä. Varmasti näytinkin toteemipaalulta Viestiläisten joukossa. En hillunut, heilunut, huutanut. Olin kerrankin tuppisuuna.

Kunnes siis havahduin tuohon totisuuskritiikkiin. Sillä suomalainen urheiluhan on minunkin mielestäni ihan liian totista.

Tunnelma Salossa hieno. 953 maksanutta katsojaa piti metakkaa. LP Viesti voitti. 73. kerran peräkkäin kotonaan!!!! Edellistä kotitappiota eivät muistaneet katsojat sen koommin kuin pelaajat. Ainakaan ne joita Kunnaksen Kärkeä varten haastattelin.

Eikä ihme. LP Viesti on viimeksi kotirintamalla hävinnyt maaliskuussa 2008. Joo joo. Ihan totta. Sen takia Kärjen aihe tällä kertaa on ylivoimaisuus. Ja tämä Salon lentopallokuningattarien ällistyttävä kotivoittoputki. Joka toivottavasti ei katkea pitkäperjantain 5. SM-finaalissa.

Ja jos katkeaa, niin silloin se Kunnas vasta totinen onkin. Etten sanoisi paskanjäykkä!

No. Se ken elää, näkee ja kokee. Taas uuden Urheilukadun ja Kunnaksen Kärjen.

Sunnuntaina kakkosella klo 19.05.

Pääsiäisterveisin,

Kaitsu K

PERJANTAI 30.3.

"Naiset kuvataan usein haara auki..."

Siinä ex-huippusuunnistajan, tänä päivänä LIKESin tutkijan Maria Rantalan yksi teeseistä mitä tulee niihin kuviin, joita media naisurheilijoista julkaisee. Maria, joka kirjoitti aiheesta gradunsa "Ruumis objektina ja subjektina. Naisurheilijoiden valokuvat Suomen Urheilulehdessä 1945-1969", on toinen Kunnaksen Kärjen päähenkilöistä.

Toinen on Sara Chafak, Miss Suomi 2012, FC Viikinkien, HJK-Klubin ja FC Kontun ex-futaaja. Joka tänä päivänä vain ja ainoastaan kilpailee kehollaan. Kauneudellaan. Mitä mieltä Sara on mediaseksikkyyden tarpeesta naisurheilijalle? Entä Maria väitteestä että kaunis naisurheilija saa paljon enemmän medianäkyvyyttä kuin ruma?

Venlaviestin voittaja 2003 istahti Miss Suomen kera maskeeraajan tuoliin. Kuvaaja Atte Kaartinen viritti valot ja kamerat. Puhe pulppusi. Läppä lensi. Nettiäkin plärättiin. Itselläni pyöri sukat jaloissa. Sen verran fiksuja olivat Marian ajatukset. Sen verran kaunis Sara oli. Kauniimpi kuin kuvissa. Nukkemaisen täydellinen. In real life!

Aivan jotain muuta, kun se kaveri, joka Kunnaksen Kärkeä isännöi. Onneksi rumakin mies voi saada medianäkyvyyttä. Ilman sex-appealiä....

Nähdään sunnuntaina klo 19.05.

Kaitsu K

Hulvatonta hillumista

”Mä oon öissä töissä, en missään myymälöissä. Vähän jäissä, pienissä häissä.”

Viime kesän korvamato? Jo vain. Virallinen kesähitti helsinkiläiseltä´rap-duolta nimeltänsä Jare&VilleGalle.

Urheilukatu 2 päätti viedä nuorukaiset legendaariselle Brahen ulkojääkentälle luistelemaan. Vähän niin kuin vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. VilleGallella kun on taustallaan menestyksekäs jääkiekkoilijan ura Jokereissa aina A-junioreihin asti. Senkin jälkeen luistimilla on viihdytty kaukalopallon parissa. Jare on puolestaan jalkapalloilija.

Brakun kentällä VilleGallella oli hokkarit ja maila. Koutsi, eli Jare tyytyi pelkkään mailaan. Siitä syntyikin sitten sellaista peippailua - ja sanataidetta, ettei paremmasta väliä. Pojat todella antoivat kuvauksissa kaikkensa. Toimittaja nauroi kippurassa kentän laidalla ja toimi välistä lämpimän juoman kuskaajana.

“Aamuun asti, vaikka aamulla on matsi. Onneks meillä on tatsii. Vähän jäissä, pienissä häissä.”

Että sillä lailla! Kannattaa kyllä katsoa.

Kristiina Kekäläinen

SUNNUNTAI 24.3.

Haikeat jäähyväiset - minulle

Huippu-urheilija näkee asiat eri tavalla kuin huippu-urheilua seuraava katsoja. Luonnollisesti. Mutta silti. Ensi alkuun tuntui jotenkin hämmentävältä nähdä taitoluistelija Laura Lepistö niin rauhallisen onnellisena, vilpittömän helpottuneena - jopa iloisena, kertomassa että tämä oli tässä. 24-vuotiaan lahjakkuuden huippu-urheilu-ura. Loppu.

Ei draamaa…

Ennen tapaamistani Lauran kanssa kahlasin läpi Yleisradion tv-arkiston pätkät hänen parhaista arvokisasuorituksistaan. Mukaan mahtuivat Zagrebin EM-kisat 2008 ja Lauran ensimmäinen aikuisten arvokisamitali, pronssinen sellainen, Helsingin EM-kisat vuotta myöhemmin ja mestaruus, Vancouverin olympiakisojen kuudes sija ja huipennuksena Torinon MM-kisojen pronssimitali, ensimmäinen suomalaisnaisen saavuttama henkilökohtainen MM-mitali. Pakko myöntää, siinä nauhoja eestaas kelaillessani kurkkuani hieman kuristi. Tämänkö nuoren naisen ura on nyt muka ohi? Ei kai nyt sentään.

Mielessä pyöri kymmeniä kysymyksiä. Tähänhän täytyy liittyä jotain dramatiikka. Kamalaa, Laurasta täytyy tuntua aivan hirveälle. Niin paljon saavutettavaa. Nousujohteinen ura, kaikki vielä edessä. Miten hän mahtaa voida? Miten paljon jää jossiteltavaa? Liikaa?

Lopputulos oli kuitenkin yllättäen, täysin toisenlainen. Vietettyäni päivän Lauran kanssa hänen kotonaan ja ”kakkoskodissaan”, Laaksolahden jäähallilla, minun oli vain pakko uskoa että suuri draama oli näytelty jo kauan ennen varsinaista lopettamispäätöstä. Niinä kahtena vuonna, kun Laura taisteli loukkaantumiskierteen ja paluun välimaastossa, pois kilpajäiltä. Nyt näin edessäni nuoren naisen, huippu-urheilijan, joka kertoi saavuttaneensa uraltaan kaiken – jopa paljon enemmän kuin oli aikanaan uskaltanut edes toivoa. Ei häivähdystäkään epäröinnistä: mitä jos en olisikaan kaatunut juuri silloin ja niin pahasti, mitä jos olisin malttanut tehdä paluuta hitaammin loukkaantumisten jälkeen, mitä jos ura olisikin vielä jatkunut, mitä jos, mitä jos.

…vaan ainoa oikea päätös

Mitä jos, ja jälkiviisaus taitavat kuulua urheilua seuraavalle yleisölle. Ja meille toimittajille. Huippu-urheilija tekee päätökset aina omista lähtökohdistaan ja niin, että hän itse pystyy elämään niiden kanssa. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Lauran sanoin: ”Lähipiirilleni en ole koskaan ollut se luistelija-Laura vaan ihan se tavallinen Laura. On helpottavaa tietää, että juuri he tukevat minua kaikissa tilanteissa ja päätöksissä, olivat ne mitä tahansa. Mutta miten kertoa asia niin, että kaikki muutkin sen ymmärtävät. ”

Menestys – ja suomalaisurheilijan menestys etunenässä - on niin mahtavaa, että sitä urheiluyleisö tietysti juuri janoaa. Mutta kun huippu-urheilijan palo ja intohimo tekemiseen sammuvat, ei paljon ole tehtävissä. Jäljelle jäävät hienot muistot ja Lauran tapauksessa myös merkinnät historiankirjoihin. Kun Laura kerta pystyy elämään päätöksen kanssa, ja vieläpä hymyssä suin, miksi emme mekin.

Kristiina Kekäläinen

PERJANTAI 23.3.

Urheilukatu sai SM-pronssia!

Urheilukadun testiryhmän naispuolinen jäsen nieleskeli muutamaan kertaan, kuin tuottaja ilmoitti uudesta tehtävästä. Haasteena oli osallistua penkkipunnerruksen SM-kisoihin Messukeskuksessa.

Hetken asiaa pureskeltuani, ajattelin, että mikäpäs siinä....Valmennustiimi opasti lajin saloihin ja muutaman tunnin perehdytyksen jälkeen olin valmis kisoihin. Maalikuisena lauantaina sitten kilpailtiin runsaslukuisen yleisön edessä. Kyllä jännitti.

Tuloksella ei voi kehuskella, mutta saavutuksella kyllä. Olin jo poistunut kisapaikalta, kun valmentaja hälytti takaisin. Kisassa oli jäänyt niin moni ilman tulosta, että suoritukseni riitti SM-pronssiin. Niin sitä sitten tuuletettiin palkintopallilla.

Facebookissa sain kymmeniä ja kymmeniä onnitteluviestejä ja edelleenkin tapahtuma aiheuttaa suurta hilpeyttä. Kun voittaa itsensä on helppo hymyillä :-)

Riikka Smolander
Penkkipunnerruksen SM-pronssimitalisti

Tiistai-ilta The Albion pubissa...

Suomen Yleisradio. Lontoo.

Siinä tämän viikon Kunnaksen Kärjen maantieteellinen sijainti. Kun päähenkilönä Selhurst Parkilla tepastelee vastedes jalkapallouransa päättänyt maajoukkueratsu Aki Riihilahti. Jonka pelillinen hekuma lienee ollut parhaimmillaan juuri Crystal Palacen etelälontoolaisessa miljöössä.

Minkä myös allekirjoittanut ja kuvaajani Jouni Soikkeli omin aistein sai kokea tämän viikon tiistai-iltana The Albion pubissa. Missä Akia todellakaan ei oltu unohdettu.

Siellä oluthuuruissa Aki on elävä legenda. Crystal Palacen keskikentän puolijumala. Vieläkin. Armon vuonna 2012. Kun laulu raikaa ja kannustushuudot kajahtelevat.

Sunnuntaina kl.19.05 Urheilukatu 2 Selhurst Parkilla ja The Albion pubissa.

Be there!

Kaj Kunnas

PERJANTAI 16.3.

Mutkia matkassa

Toisinaan juttukeikat ovat helppoja, toisinaan haastavia.

Kerron tässä esimerkin haastavasta keikasta. Toisinaan hankaluus syntyy siitä, että vastaan tulee teknisiä ongelmia tai suunnitelmat yksinkertaisesti muuttuvat vaikkapa sään, haastateltavan sairastumisen tai kuvausympäristön ahtauden, pimeyden, meluisuuden tai sen sellaisen vuoksi.

Pyörätuolikelaaja Leo-Pekka Tähden juttukeikan kohdalla mutkia matkaan ei aiheuttanut mikään edellä mainituista. Leo-Pekan kanssa kaikki meni periaatteessa – ja käytännössäkin - täysin mallikkaasti.

Matkasimme Poriin ja tapasimme urheilijan hänen kotonaan. Teimme pienen ulkoilulenkin, puhuimme lapsuudesta, huippu-urheilusta, koirista, autoista, harrastuksista ja niin edelleen. Loppuillaksi matkasimme Isonmäen jäähalliin katsomaan SM-liigaottelun Porin Ässät-HPK.

Alles gut! Leo-Pekka oli mukava ja avoin, kuvaajat ammattitaitoisia ja päivä hurahti kuin siivillä.

Illan pimetessä lähdimme ajamaan Helsinkiin. Rupattelimme kuvaajan kanssa niitä näitä ja epähuomiossa ajoimme navigaattorin ohjeistamana Tamperetta kohden. Tämän huomattuamme, emme kuitenkaan viitsineet korjata erhettämme kääntymällä takaisin, vaan ajattelimme, että 100 kilometrin päässä meitä odottaisi moottoritie. Jatkoimme ajamista.

Yhtäkkiä, keskellä pimeintä ja tietöntä, talvista maisemaa matkamme stoppasi. Täydellisesti. Edessämme vaikutti olevan kilometrien mittainen jono. Muistan katsoneeni kelloa tuossa vaiheessa: 19.30, perillä Helsingissä 21.50. Jono mateli ja me sen mukana.

Alkoi sen maailmallinen surffaus: kaikki radiokanavat, mobiilit nettisivut, soitot kotiin ja niin edelleen. Missään kukaan ei tiennyt, mitä edessämme oli tapahtunut tai parhaillaan tapahtui. Jossain vaiheessa lopetin kellon ja kilometrimittarin katsomisen. Kääntyminen takaisinkaan ei tuntunut enää järkevältä vaihtoehdolta, kun matkaa Tampereelle oli nelisenkymmentä kilometriä. Pitkillä suorilla näimme välistä jonon keulan, mutta emme millään ilveellä sitä, mikä matkaamme oikein hidasti.

Sen voin kertoa, että matka todella tuntui siltä, ettei se lopu koskaan. Syykin selvisi vasta seuraavana päivänä:

Vihdoin perillä! 9 metriä korkea ja 8,2 metriä leveä jättikuljetus taittoi matkaa kaksi yötä

Kristiina Kekäläinen

ps. Olin lopulta kotona klo 00.45. Lisämutkia matkaan aiheutti moottoritiellä alkanut järkyttävä lumisade. Kahlasin loppumetrit kotiovelle polveen asti yltäneessä kinoksessa. Myönnän päästelleeni ärräpään jos toisenkin. Tämän juttukeikan muistan varmasti aina. Toisinaan kun keikat ovat helppoja, toisinaan sitten vähän haastavampia.

Otolta Kajtsulle! Tsemppiä kuvauspäivään.

Tulin töihin torstaiaamuna vähän yhdeksän jälkeen. Työpöydälläni odotti kuvan lappu. Ja ihanan punainen Ferrari. Formulakausi kun alkaa tänä viikonloppuna, olin päättänyt rakentaa Kunnaksen Kärjen sen tiimoilta.

Kuvauspäivänä sain ilokseni odottamatonta apua. Otto, puolitoista vee, oli päättänyt jeesata mitä rekvisiittapuoleen tulee. Lainaamalla minulle sydänkäpyään. Isovanhemmilta saamaansa ajopeliä.

Kuuntelimme musiikkivalinnat kuvaaja Timo Silvosen kanssa. Settasimme oman lähtöruudukkomme, pistimme juonnot purkkiin. Ja sitten olikin punaisen Ferrarin vuoro...

Miten siinä kyydissä kävi? Säilyikö Otto-kaverini auto naarmuitta? Ja miksi solidaarisuusvero on Kunnaksen Kärjen ykkösaihe? Se selviää vain katsomalla Urheilukatu 2.

Sunnuntaina kl.19.05. Joten Kakkosta silmään silloin...

Kaitsu K

PERJANTAI 10.3.

Urheilukadun haaste

Mitä mieltä olet 400 metrin juoksusta? Siis yleisurheilun ratakierroksesta. Itselläni nousee kylmä hiki ja pala kurkkuun joka kerta, kun ajattelen, että joutuisin kilpailemaan kyseisessä lajissa. Se on mielestäni raastavin ja hirvein juoksumatka mitä yleisurheilukentiltä voin keksiä. Silti joku kutsuu sitä ihanaksi ja luontaiseksi lajivalinnaksi itselleen. Tämä joku oli Urheilukadulla vieraillut Uutisvuodon ylituomari Baba Lybeck.

Heitimme Baballe haasteen. Tapasimme Myllypuron Liikuntamyllyssä, pyysimme Babaa juoksemaan ratakierroksen (tai siis sisähallissa kaksi) ja me kellotimme. Tulos on muuten kova! Eikä tietenkään riitä, että Baba on räjähtävän nopea, hänellä on myös kestävyyttä. Siitä todisteena kahdeksan juostua maratonia, paras aikaan 3:56. Haaveissa siintää tällä hetkellä myös täysmittainen triathlon. Baba on aloittanut jo uintitekniikan treenauksenkin…

Juttukeikalla sattui myös hauska yhteentörmäys. Liikuntaviraston työntekijä tuli juttelemaan kanssamme Baban juoksun perään, ja pienen rupattelutuokion jälkeen jäin sellaiseen käsitykseen, että vanha juoksuinnostus nosti päätään. Liekö Baba jo ottanut yhteyttä vanhan seuransa HIFK:n valmentajaan treeniaikojen sopimiseksi?

Sunnuntain Urheilukadulla näet, mihin aikaan Yleisradion rekvisiittavaraston syövereistä noukittu ikiaikainen kello pysähtyi Baban tultua maaliin.

Kristiina Kekäläinen

Sanooko kolmas kerta toden?

Lahti se vaan taas sitkeästi hakee MM-hiihtoja. Kolmatta kertaa putkeen. Vaikka 2008 tilille tipahti vain YKSI ääni. Ja vaikka 2010 tuli karvas tappio Falunille äänin 7-8. Ja vaikka hyppyrimäet tuntuvat olevan tuuliherkempiä kuin koskaan. Niin Lahti toivoo saavansa kisat 2017. Noin niinkuin sopivasti kun Suomi ja sen hiihtogeeniperimäinen kansa täyttää 100 vuotta.

Tämän hakuprosessin tiimoilta rakentuu sunnuntain Kunnaksen Kärki. Joka mm. kysyy: Sanooko kolmas kerta toden? Kysyy sitä melkomoiselta olympiavoittajien kavalkadilta. Vai mitä sanotte seitsikosta Siiri "Äitee" Rantanen, Veikko Kankkonen, Pertti Ukkola, Jouko Törmänen, Marja-Liisa Kirvesniemi ja Jyrki Järvi. Sekä sokerina pohjalla aina yhtä räiskyvä Juha Iisakki Mieto.

Kuusi yllämainitusta seitsikosta uskoo Lahden kisasaumaan. Yksi EI! Kuka? Se selviää Kunnaksen Kärjessä sunnuntai-iltana.

Jotta tämmöstä...

Kaj Kunnas

PERJANTAI 2.3.

Matka persoonallisen urheilijan maailmaan

Kun joku on vihkiytynyt jollekin asialle, sitä ei voi kuin ihailla.

Urheilukatu 2 antoi minulle mahdollisuuden tutustua varsin mielenkiintoiseen nuoreen mieheen, tennisammattilaiseen nimeltä Harri Heliövaara. Tennisliiton tiedottaja Riitta Närhi vinkkasi minulle Harrista, hänen kiinnostuksen kohteistaan ja välitön innostukseni heräsi.

Tapasimme pari viikkoa sitten maanantaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kyllä, luit oikein. Lentokentän täysin omanlaisessaan tunnelmassa, jossa on aina lähtemisen intoa ja paluun haikeutta. Harri on innokas matkustaja ja intohimoinen lentokonebongari. Eikä mikä tahansa bongari olekaan, vaan todellinen heavyuseri parhaimmasta päästä. Istuimme lentokentän suurten ikkunoiden äärellä parisen tuntia ja kuin apteekin hyllyltä Harri lateli tulemaan yhtiötä, konemalleja, moottoreita ja lähtökaupunkeja, samaan aikaan kun allekirjoittaneelle horisontissa näkyi vain jokin siivekästä matkustusmuotoa etäisesti muistuttava piste.

Huikeaa!

Lentoasemalta matkamme jatkui Talin tennishallin kautta Gaijiniin, yhteen Helsingin suosituimmista aasialaisista ravintoloista. Paitsi tennisammattilainen ja lentokonebongari, Harri on myös kulinaristi. Ja bloggari! Hän on matkustanut koko pienen ikänsä ja reissuilta mukaan reppuun on tarttunut rakkaus eri maiden keittiöhin, erityisesti aasialaiseen. Harri pitää netissä suosittua blogia ( http://harriheliovaara.fi ), jonne hän lisäilee kuvia ja kertomuksia sekä peli- että harjoitustapahtumistaan, mutta myös ruokailukokemuksistaan.

Koko Harrin kanssa vietetty päivä tallentui kameroille ja lopptuloksena syntyi hyvin persoonallinen tarina yhdestä suomalaisesta huippu-urheilijasta. Kannattaa sunnuntaina katsoa millainen!

Kristiina Kekäläinen

PelipaitaLevyraati a la Urheilukatu 2

Kumman pelipaita on muotoilullisesti tyylikkäämpi? HIFK:n vai Jokereiden? Entäs designnäkökulmasta katsottuna? Miten Kunnaksen Kärjen PelipaitaLevyraatilaiset reagoivat HJK:n, ToPon tai SSV:n peliasuun?

Entä onko ilmaveivi taidetta? Etuhampaattomuus rumaa designia? Ja mitä urheilu voi designpuolelta oppia?

Sunnuntain Kunnaksen Kärki liikkuu muotoilun ja urheilun ajatusmaailmassa. Ja tarjoilee siis PelipaitaLevyraadin, jossa designammattilainen Kaarina Gould ja jääkiekon-MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin pisteyttävät 9 pelipaitaa.

Pistäkää kotiraati pystyyn. Arvioikaa Tekin pelipaidat 0:sta 10:iin. Oletteko samaa vai eri mieltä kuin alan ammattilaiset?

Se selviää jos TV2 on viritettynä kl.19.05 sunnuntaina.

Nähdään silloin!

Toivoo Karjaan Kaljupää Kaj Kunnas

PERJANTAI 24.2.

Tällä kertaa siis blogirivini runon muodossa.

Kun suoni kerran puhkesi...

Mitä isot edellä, sitä pienet perästä...

Tappelutko muka kuuluvat kiekkoon jaloon? Miten vastata roihuun? Vastustajan paloon. Kovuusko? Ei se sitä oo ett' nyrkillä mätkit. Koodiko mikä? Jänö raukka. Sä karkuun lätkit.

Silmä silmästä. Kova kovaa aina vastaan. Ei niin kukaan kasvata rakasta lastaan. Kypäräst' välill' taitaa kadota terve järki Väittää tämän viikon Kunnaksen Kärki.

Esikuva. Ihanne. Monen on lätkäjätkämalli. Nuorison. Lasten kasvavien. Suuntana kun on halli. Hermot mieluust' sais olla rautaa. Ei nyrkit terästä. Vaarana näet on. Mitä isot edellä, sitä pienet perästä...

Kaj Kunnas

PERJANTAI 24.2.

Aurinko paistoi – no, sillä tavalla superihanasti kuin vain talvinen aurinko voi parhaimmillaan paistaa – eräänä tammikuisena sunnuntaiaamuna. Kiirehdin Pasilan asemalta autoon, jonka rattia käänsi lähes jokaisen suomalaisen olohuoneessa vieraillut tuttu kasvo, tv-kuuluttaja Anna-Liisa Tilus. Aurinkoisen sunnuntaiajelumme määränpää oli Vierumäki-Areena. Puolentoistatunnin matka taittui leppoisissa merkeissä. Kun kaksi puheliasta ihmistä laittaa istumaan samaan, pieneen tilaan, ei hiljaista hetkeä juuri tule.

Perillä Anna-Liisa, tuttavallisemmin Ansku, kaivoi auton takakontista bäginsä ja suuntasi golftreeneihin, kirjaimellisesti kinosten läpi. Olin tavannut todellisen ”rakkaudesta lajiin” -ihmisen. Anna-Liisa on jäsenenä Kanavagolfissa, joka sijaitsee Asikkalan Vääksyssä. Seuran aktiivit treenaavat talviaikaan erilaisissa pienryhmissä Vierumäellä joka viikko Näihin treeneihin me pääsimme mukaan.

Anna-Liisan valloittava persoona ja herkässä oleva hymy tarttuivat helposti kameralle. Kuten hän itse totesi: "Alussa minulla oli hieman vaikeuksia muistaa, että puhuminen ja lyöminen yhtäaikaa on mahdoton yhtälö." Golfmailat ovat kuuluneet Anskun vakiovarustuksiin nyt kolmen vuoden ajan. Sen lisäksi tämä sporttinen kolmen lapsen äiti juoksee, pyöräilee, laskettelee, lento- ja sulkapalloilee.

Mutta miltä golfin talviharjoittelu harrastajan näkökulmasta näyttää? Entäpä kuinka Anna-Liisa oikein osaa lyödä? Se selviää tulevan sunnuntain Urheilukadulla.

Kristiina Kekäläinen

PERJANTAI 17.2.

Roolituksien mestari

Urheilutoimittajat valitsivat viime vuonna salibandyssa lajin parhaaksi pelaajan nimeltä Harri Forstén. Suurelle yleisölle ehkä hieman tuntematon nimi, mutta lajissaan yksi parhaimmista. Suomessa, mutta myös maailmalla. Harri Fostén on pelannut koko uransa helsinkiläisessä SSV:ssä, voittanut seitsemän Suomen mestaruutta ja kaksi maailmanmestaruutta. Meriitit eivät kuitenkaan lopu tähän. Yksityiselämän puolella Harri on valmistunut lääkäriksi, mutta tällä hetkellä hän on valinnut hektisen työelämän sijaan koti-isyyden.

Aika mielenkiintoinen roolien kombinaatio, vai mitä? Huippu-urheilija, lääkäri ja koti-isä. Niin meistäkin. Siksi päätimme Urheilukadulla ottaa selvää, miten nämä eri aspektit sulautuvat Harrin elämässä yhteen - ja millainen soppa siitä oikein syntyy.

Vietimme Harrin ja Julian – sekä hieman myöhemmin myös äiti-Janinan kanssa mahtavan päivän heidän kotonaan Pohjois-Helsingissä, ja myöhemmin myös SSV:n treeneissä Pasilan Urheilutalolla. Päivään mahtui koko koti-isyyden kirjo ja kameralle tallentui monia hellyttäviä tilanteita ja hetkiä. Harri on rauhallinen isä, motivoitunut salibandynpelaaja ja varmasti ammattitaitoinen lääkäri. Eri roolien yhdistäminen ei tuntunut tuottavan hänelle – tai perheelle, minkäänlaista ongelmaa.

Ja vaikka tarkoitus oli siis puhua Harrista, Julia 1v3kk varasti tietysti koko shown! Mikä hurmaava pikkuneiti. Selvää tähtiainesta kameran edessä. Sunnuntaina Urheilukadulla näette kyllä, mitä tarkoitan.

Kristiina Kekäläinen

PERJANTAI 17.2.

Kun elämä kolhii...

"Junat taas vartin myöhässä. Luntakin sataa. P...kele. Kukaan ei ole käynyt kaupassa ja maitokin loppu. Onko kello jo noin paljon? Pakko kai tässä on nousta".

Usein kuulen itseni marisevan asiasta jos toisesta. En kuitenkaan yhtä usein enää. Kiitos Minna Leinosen. Ammunnan olympiavoittajan.

Häntä kun elämä todella kolhi kolmen kuukauden iässä. Kun ihan tavallinen rokotus aiheutti lihasrappeuman. Josta lähtien Minna on elänyt pyörätuolielämää. Iloisena, onnellisena, kiitollisena. Siitä että ylipäänsä elää.

Ettei kuollut pikkutyttönä. Vaan voi tänä päivänä kolmekymppisenä jopa suunnitella nelikymppissynttäreitään.

Kunnaksen Kärjessä sunnuntaina päähenkilönä Ateenan 2004 ammunnan olympiaykkönen. Jolla Lontoo siintää kiväärinpiipussa...

Minna, joka kuvauksien aikana täräytti ei enempää eikä vähempää kuin 60!!! kymppiä. Putkeen!!!

Eli. Tähdätkää sunnuntaina kellonaikaan 19.05. Urheilukatu 2 silloin tuttuun tapaan Kakkosella.

Kevätterkuin,

Kaj K

Rytinää rullaluistimilla - testiryhmä Roller Derby treeneissä 19.2.

Pakko myöntää, että pikkuisen pelotti. Kokemukseni jo rullaluistimilla luistelemisesta on olemattoman pieni. Ja se, että minua tultaisiin tönimään ja kiilaamaan, herätti kunnioittavan kauhunsekaisia tunteita.

Rohkeana tyttönä pakkasin hammassuojat laukkuun ja suuntasin Tampereelle Rollin Ho´sin sunnuntaitreeneihin. Vastassa olivat uudet ystäväni Betty BooHoo, Katyh Ho Rock, Kira Horpi sekä sekalainen joukko mitä hienompiin sukkahousuihin ja mikrosortseihin pukeutuneita naisia. Olin selkeästi alipukeutunut. Eikun luistimet jalkaan ja menoksi. Parin komean pyllähdyksen jälkeen homma alkoi toimia ja hauskaa oli.

Sunnuntaina Urheilukadulla nähdään, millainen meno Roller Derby-treeneissä todella on ja oppiko toimittaja, derbynimeltään SporttiGuRu, kaatumaan ilman mustelmia!

Riikka Smolander

PERJANTAI 10.2.

Urheilukatu 2. Isänmaan asialla?

Kunnaksen Kärki on tällä viikolla "rintamalla". Sonnustauduin nimittäin peräti "Talviklassikkosotisopaan". Eli Ylen puvustosta Pieta Haavisto järjesti minulle lumipuvun, jermusaappaat ja kypärän. Ei kiekko, vaan sotilassellaisen. Ihan ehtan Pystykorvankin, ei koiran vaan aseen, olisin saanut messiin. Panoksin ja kaikin.

En uskaltanut ottaa. Pelkäsin että poliisi tulee ja vie putkaan, jos lähden kovilla panoksilla leikkimään. Joten puinen pistimellä varustettu kivääri sai riittää. Kun aiheena oli...

Niin mikä? Se selviää sunnuntaina Urheilukadulla kl. 19.05.

Terveisin,

sotamies Kunnas

Radiopersoonan matkassa tenniskentällä

Monen, uskallan väittää että jopa useamman sadantuhannen suomalaisen aamurytmi kääntyi vuodenvaihteessa uudenlaiseen asentoon. Suurta suosiota nauttineen radion aamuohjelman - Aamulypsyn taru tuli silloin tiensä päähän. Shown sydän ja päätähti Jari “Jaajo” Linnonmaa päätti panna luurit - ainakin hetkellisesti - sivuun ja lähti haistelemaan, mitä elämällä on tarjottavanaan eetterin toisella puolen.

Urheilukatu 2 pyysi kolme kertaa peräkkäin Vuoden radiojuontajaksi palkitun rääväsuun mukaan ohjelman Urheilu ja minä -osioon. Alkuperäisenä ajatuksena oli hypätä Jaajon isännöimän ravibussin kyytiin, mutta tähti päätti toisin. Hän halusi viedä meidät - ja Sinut tutustumaan tenniksen saloihin.

Ja voi pojat, olihan tennistunti! Harvalla juttukeikalla toimittaja kirjaimellisesti lähes unohdetaan kentän nurkkaan ja haastateltava ottaa ohjat käsiinsä. Näin kävi Jaajon kanssa. Mies todella antoi kaikkensa kuvausten eteen: syötti, palautti, juoksi, juoksutti, puhkui, puhisi, spiikkasi, tarinoi, pelasi, jorinoi, juoksi vähän lisää, kaatuili, dramatisoi, hikoili, nauratti. Voin kertoa, että koostamossa oli runsauden pula, paljon hyvää materiaalia jäi käyttämättä. Oli varaa mistä valita!

Jaajo hauskuuttaa pelkällä sympaattisella olemuksellaan ja jutuillaan. Hän on aidosti lahja suomalaiselle puhetyölle! Katso sunnuntaina Urheilukadulta, millainen merkitys urheilulla on tälle tutulle kasvolle. Se ei nimittäin ole ihan se perinteinen.

Kristiina Kekäläinen

PERJANTAI 3.2.

Koko talvi kesämökillä

Kello piippasi herätyksen merkiksi klo 6.30 talvisena keskiviikkoaamuna Imatralla. Määränpäämme oli Kesälahden huoltoasema 6-tien varressa matkalla Joensuuhun päin. Siellä tapasimme urheilijavieraamme ja hyppäsimme takaisin autoihimme.

Pakkanen paukkui noin kymmenessä asteessa ja luontoäiti pani parastaan lumisten puiden, kinosten ja auringon muodossa. Ajoimme peräkanaa yhä pieneneviä teitä. Ja kun vihdoin pysähdyimme, edessämme aukeni Pyhäjärvi, jonka rannalle oli noussut komea hirsmökki. Pesäpalloilija Toni Kohosen taidonnäyte.

Lumityöt, tulet takkaan, jutustelua, sauna päälle, pilkkihaalarit niskaan ja järvelle. Siitä koostui päivä Tonin kanssa Urheilukadulla. Jostain syystä kotimatkalla päässä soi Leevien vanha biisi Koko talvi kesämökillä: "Miten voimme yli talven kestää, missä hitossa me hiukset pestään, pyykit sentään huuhdella voi laiturilta..." :)

Mutta mistä kaikesta lukkarilegendan kanssa puhuimme ja miten Nightwish tai Helsingin Jokerit liittyvät tähän kokonaisuuteen? Ne selviävät, kun tulet taas mukaan Urheilukadulle sunnuntaina.

Nähdään!

Kristiina Kekäläinen

KESKIVIIKKO 1.2.

Maaliahneempi kuin itsensä Pele

Kädenpuristus on reilu ja ytimekäs. "Jolle moi!", kaveri esittäytyy. Katse kirkas, itseluottamusta uhkuva. Plus että tämä 17-vuotias futislupaus suorastaan rakastaa kameraa.

Olen astunut Ruoholahdessa Helsingissä sijaitsevaan kotiin, jossa asuu Joel Pohjanpalo. Tuleva lakimies. Tai Liverpoolin Mestarien liiga -joukkueen maalinsylkijä. Jompikumpi. Jollella on maalinsa tallennettuna excel-taulukkoon. Sieltä löytyy ensimmäiset 1000!!!! rysää. Nyt niitä on jo noin 1400. Enemmän kuin itsensä Pelellä....

Kunnaksen Kärjessä sunnuntain Urheilukadulla näet myös kun Jolle 7-vuotiaana naskalina ratkaisee Helsinki Cupin finaalin 2002. Ja millä tavalla. Maalilla, joka voisi olla kuukauden maali vuoden jokaikisenä kuukautena.

See ya!

Kaj Kunnas

PERJANTAI 27.1.

Elävän elämän käsikirjoittamatonta draamaa

Golfari Mikko Ilonen sai kunnian olla uuden Urheilukatu 2-ohjelman ensimmäinen vieras. Ensimmäinen siinä mielessä, että teimme loppuvuodesta pilotin tulevasta ohjelmasta omaa tekijätiimiämme varten. Mikko kutsui meidät lapsuudenkotiinsa Lahteen. Se oli oiva valinta, sillä tarkoitus oli puhua isyyteen valmistautumisesta. Mikon esikoisen oli määrä syntyä tasan viikon päästä sovitusta kuvaustilanteesta.

Ehdimme kuvausryhmän kanssa asettua taloksi, viritellä kamerat, keitellä kahvit ja jutustella tovin. Olimme aloittelemassa ruoanlaittoa, kun Mikon isän Markun puhelin soi. Mikon vaimo Kati ilmoitti puhelimessa, että synnytys oli yllättäen alkanut. Pienen epäuskon hetken jälkeen tuleva isä hyppäsi autoonsa ja kaasutti sairaalaan.

Me jäimme Markun ja kuvaajien kanssa hieman hölmistyneinä, mutta iloisen jännittyneinä paikalle. Elävän elämän käsikirjoittamaton draama oli täysin puskista astunut mukaan kuvioihin. Ammattitaitoiset kuvaajamme pitivät onneksi kameransa päällä ja ikimuistoinen puhelu sekä sen jälkeiset reaktiot ja tapahtumat tallentuivat muistiin, JA nyt siis teidän nähtäväksenne.

Paluumatkalla Pasilaan mieleen nousi toinen hieman vastaavanlainen, niin ikään tv-kameralle tallentunut tilanne. Muistanette legendaarisen Tommi Mäkisen lentokenttähaastattelun, jossa pettynyt, maailmanmestaruuden muka hävinnyt mies saakin yllättävän puhelun: ”MITÄ, MITÄ? Carlosin auto on syttyny palamaan…” Ja Mäkisestä tulikin mestari.

Yksi puhelu kaiken muuttaa voi. Muutama tunti tuon puhelun jälkeen puhelimeni piippasi: ” Poikahan se siellä.”

Kristiina Kekäläinen

TORSTAI 26.1.

Onko suomalainen Urheilukatu liian puhdas?

Klaustrofobinen tunnelma Pieni pimeä ahdas koppi. Muutama kuvaaja Toni Määtän virittämä tuikku. Maapallo, pari itsetehtyä rekvisiittalappua. Usain Boltin varaslähtö Daegun MM-yleisurheiluissa. Siinä minimalistisen Kunnaksen Kärjen puitteet tällä viikolla.

Tunnelma suorastaan hivenen klaustrofobinen kun kuvauksia tehdään. Teemalla: "Onko suomalainen Urheilukatu liian puhdas?".

Nähdään sunnuntaina kakkosella kl.19.05. Jos kiinnostaa...

Kaj Kunnas

KESKIVIIKKO 25.1.

Kauppikoneen metsäretki

Urheilukatu2 tapasi huippu-urheilevan suomalaispariskunnan Minna Kaupin ja Pasi Ikosen metsäretkellä Jyväskylässä. Suunnistajapari viettää metsän siimeksessä aikaa paitsi treeneissä ja kilpailuissa, niin myös vapaa-ajallaan.

Omistakin lapsista haaveileva pari kertoi ottavansa usein retkilleen mukaansa sisarustensa jälkikasvua ja kummilapsiaan.

- Kyllähän se on aika riskiä, jos 35-vuotiaana huomaa, että yhä edelleen etsii vaan mitaleita metsästä. Mikään mitali ei ole sen arvoinen, että huomaat haluavasi perheen, muttet pysty enää saamaan sitä. Jossain vaiheessa täytyy ottaa järki käteen, 29-vuotias Minna miettii.

Pasi kertoi Urheilukatu2:lle, että kosi Minnaa kuusi vuotta sitten, kun Minna oli oppilasvaihdossa Ruotsissa. Kaukosuhde oli todellinen haaste parisuhteelle, mutta hyvin kävi. Häistäkin on ollut puhetta, mutta sopivaa ajankohtaa kaikkien kilpailujen keskeltä on ollut vaikea löytää. Pasi kuitenkin paljastaa, että hän toivoisi Minnan ottavan naimisiinmenon myötä sukunimen Ikonen.

- Myös yhteisnimi Kauppikone voisi olla toimiva, Minna vitsailee.

Pariskunnan yhteinen taival alkoi jo 11-vuotta sitten, kauden päätösristeilyltä. Minnan isosisko nappasi samalla reissulla itselleen Pasin parhaan kaverin, joten melkoinen Lemmenlaiva oli kyseessä.

Minna valittiin vuonna 2010 Suomen Vuoden Urheilijaksi. Pasi palasi puolestaan kymmenen vuoden tauon jälkeen maailman huipulle, kun hän otti viime kesänä MM-hopeaa. Paluu huipulle ilahdutti Pasin mukaan yllättävän monia ihmisiä. Kaikkien eniten se taisi kuitenkin ilahduttaa Pasin lisäksi Minnaa, joka on saanut nauttia menestyksestä viime vuosina roppakaupalla.

- Kateutta ei tarvitse parisuhteessa olla, sillä eihän se ole kummaltakaan pois, jos toinen menestyy Pasi muistuttaa.

Jalkapallokentän kokoisia haaveita

Koko kansa suursuosikiksi noussut laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio laulaa kappaleessaan ”Vaari” jalkapallokentän kokoisista haaveista. Tapion omat haaveet musiikkimaailmassa ovatkin varmasti jo toteutuneet, mutta pysyykö myös jalkapallo artistin jalassa yhtä hyvin kuin kitara kädessä? Siitä otti selvää Urheilukatu2.

Eräänä marraskuisena tiistai-iltana, kello 21, kokoontui Hyrylän tekonurmella innokas lauma kokeneita pelimiehiä. Ennen treenien alkua vaihdettiin kuulumisia, hoidettiin konserttilippuja niitä haluaville ja sidottiin nappikset tiukasti jalkaan.

Juha Tapion taikakengät ovat jo reilun kymmenen vuoden takaa, mutta niiden kunto kertoo suoraan sen, kuinka suuren osan musiikki vie suosikkiartistin elämästä.

- Liian vähän pääsee palaamaan, harmitteli Juha.

Pohjanmaalta kotoisin oleva Tapio on harrastanut nuoruudessaan niin painia kuin yleisurheiluakin. Palkintokaapissa komeilee mm keihäänheiton kunnan mestaruus! 14-vuotiaana Juha alkoi potkia palloa ja sama harrastus on jatkunut näihin päiviin asti.

- Juuri tuli mittariin veteraani-ikä 35-vuotta. Nyt pääsee taas tosissaan kilpailemaan, riemuitsee Tuusulan Palloseuran ikämies.

Jalkapalloharrastuksen lisäksi Tapio hikoilee esiintymislavalla monta kertaa viikossa. Talvella Juhaan saattaa törmätä myös hiihtoladulla. Tai jäähallissa. Vanhimman pojan jääkiekkoharrastus kun on vienyt isänkin mukanaan.

Mutta miksi juuri jalkapallo?

- Jalkapallo on vähän kuin musiikki. Joku hieno kuvio kentällä aiheuttaa samanlaisia tunteita kuin hyvin tehty musiikki tai konsertti. Ja kuten musiikissa, niin jalkapallossakaan ei ole koskaan valmis. Jalkapallo on vähän kuin miniatyyri elämästä. Se joka on paras, kiltein tai yleisön suosikki, ei lopussa aina välttämättä voitakaan, Juha mietiskelee.

Inka Henelius

TORSTAI 19.1.

Testosteronilinnakkeen herrat.

Onpahan Kunnaksen Kärki nro 2 kuvattu. Tänään iltapäivällä Helsingin kerrankin hiljaisella Areenalla. Pistin omat osuuteni ja kuvituskuvat kuvaaja Sakke Kantosalon avustuksella purkkiin. Siinä odotellessamme Hjallis Harkimoa. Testosteronilinnakkeen herraa.

Joka sitten minuutilleen ajallaan kurvaili komealla ajopelillään Areenan uumeniin. Todella uumeniin. Sanatarkasti. Hjallis nimittäin ajaa päräytti sisälle asti Zambonin rinnalle, jotta oma auto vähän sulaisi. Kelien tänään ollessa todella brutaalit. Ainakin pääkaupunkiseudulla.

Hjallis sai minulta mm. vastatakseen seuraavan kysymyksen: Voisiko nainen olla Jokereiden päävalmentaja? Kun Kunnaksen Kärki tänä pressanvaalisunnuntaina pureutuu urheilun tasa-arvottomuuteen. Noin niinkuin nais-mies -näkökulmasta.

Mr. Harkimo muuten yllättävän säyseä tänään. Liekö puudutus vaikuttanut asiaan. Hjallista kun oli ilmeisesti porattu oikein olan takaa hammaslääkärivisiitillä ennen haastattelutuokiotamme.

Lopputuloksen näette sunnuntaina kl.19.05. Kunhan saamme Juri Hietalan kanssa paketin kasaan editissä perjantaina...

Kaj Kunnas

PERJANTAI 13.1.

Olen aina suhtautunut skeptisesti kaikkiin ryhmäliikuntatunteihin. Bikram yoga oli kuitenkin positiivinen poikkeus.

Puolitoistatuntia kestäneen harjoituksen aikana todella urheiltiin. Treenin jälkeen olin aivan puhki, ja jouduin vetämään vartin verran happea, jotta pystyin esittämään edes jollain tavalla järkeviä kysymyksiä haastateltaville.

Salin kuumuus ja korkea kosteusprosentti tekivät treenista mielenkiintoisen. En ollut koskaan kokenut vastaavaa.

Mielestäni laji sopii hyvin myös miehille. Kyse on kovasta harjoituksesta, eikä tunnilla "jaaritella" turhia. Tunnin jälkeen fiilis oli se, että todella tuli tehtyä jotakia.

Hauskaa oli ja suosittelen lajia kaikille ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta.

Jos minä pärjäsin siellä ,niin pärjäät sinäkin.

Antti-Jussi Sipilä

TORSTAI 12.1.2012

Karpaasin haudalla

Viitisen pakkasastetta. Kaunis lumivaippa maassa. Tuuleton myöhäisilta Haapajärven uudella hautausmaalla. Kuvaaja Timo Silvonen virittelee ulkoilmaledipaneelia. Itse sytyttelen kynttilää. Ja käyn läpi päässäni mitä haluan Urheilukatu 2:sen ensimmäisessä Kunnaksen Kärjessä tuoda julki.

Mika Myllylän tapasin viimeksi 2003 hänen kotonaan juuri Haapajärvellä. Silloin sovimme, että tulen käymään taas joskus. Nyt tulin. Karpaasin haudalle!

Kaj Kunnas

----------

KESKIVIIKKO 11.1.2012

Takaisin töihin, seurakunnan kautta

Paluu töihin puolentoista vuoden kotonaolon jälkeen mietityttää: mikä kaikki työpaikallani on muuttunut, onko kaikki muuttunut, olenko unohtanut kaiken, tunnistanko työkaverit, kuka istuu paikallani, istuuko, moneenko uuteen naamaan törmään, pärjäänkö työssäni, pitäisikö minun jopa vaihtaa alaa?

Oma työhönpaluuni ajoittuu aikaan, jolloin Ylen urheilutoimitus on uudenlaisen haasteen edessä. Aloitamme sunnuntai-illoissa uuden ohjelman, joka kantaa nimeä Urheilukatu 2. Maistiaisia työelämään paluusta olen saanut kokea jo loppusyksyn aikana, kun olemme pakertaneet UK2-porukallamme kasaan tammikuun ensimmäisiä jaksoja.

Voin luvalla sanoen kertoa, että moni asia on työnkuvassani muuttunut sitten kesän 2010. En ainakaan olisi tullut ajatelleeksi tuolloin, että palatessani työmaalle lähden ensimmäiselle juttukeikalleni helluntaiseurakunnan nuorten iltaan. Niin vain kuitenkin kävi. Kiitos uuden ohjelmamme ja pikaluistelija Mika Poutalan, joka kutsui meidät ennakkoluulottomasti henkiseen kotiinsa. Kirjaimellisesti.

Keikka oli monella tapaa hyvin mielenkiintoinen. 1600 seurakuntalaista vetävä Saalem-sali keskellä Helsingin ydintä, valonheittimin valaistu pimeä sali, 300 nuorta viettämässä lauantai-iltaa musiikin, sanan ja puuron äärellä, heidän joukossaan, yhtenä muista seurakuntalaisista, pikaluistelun ehdottomaan maailman eliittiin kuuluva Poutala.

Mikan ja seurakuntalaisten avoimuus yllättivät minut. Pääsin kuulemaan Mikan ajatuksia elämästä uskovaisena huippu-urheilijana - ja uskovaisena ylipäätään. Millainen vaikutus jumalalla on Mikan elämään, onko usko ollut joskus koetuksella?

Näihin kysymyksiin kuulin vastauksen joulukuisena lauantai-iltana. Pian kuulette tekin. Ja tämän kokemuksen perusteella pohdinnat töihinpaluusta tuntuvat jo aika toisarvoisilta.

Lisää tätä!

Kristiina Kekäläinen

----------

KESKIVIIKKO 11.1.2012

Hevosvoimaa!

Mitä yhteistä on media-alan monitoiminaisella Katja Ståhlilla, moottoripyörällä ja hevosella? Urheilukatu2 antaa vastauksen tähänkin kimuranttiin kysymykseen. Osion Minä ja Urheilu ensimmäisessä jaksossa tutustutaan nimittäin espoolaisen perheenäidin, rokkaavan musamimmin ja tiukan Talent –tuomarin rakkaimpaan harrastukseen ratsastukseen.

Katja Ståhl, 42, on harrastanut ratsastusta pikkutytöstä lähtien. Espoon Nuuksion Ratsastuskeskuksesta löytyy nelijalkainen ystävä, johon Katja rakastui jo 30 vuotta sitten. Kyllä, hevoset elävät jopa niin pitkään.

Katja on kisannut nuorempana ratsastuksen vaarallisimmassa kilpailumuodossa kenttäratsastuksessa. Putoamisia hevosen selästä on tullut satoja ja muutaman kerran Katja on jäänyt jopa kaatuvan hevosen alle. Vakavilta loukkaantumisilta on kuitenkin vältytty.

Katja paljastaa, että hänen oma hevosensa Jaska jouduttiin lopettamaan pari vuotta sitten, tarhassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Se oli kova paikka eläimiä rakastavalle Katjalle. Vihreimmille aroille jäniksiä haukkumaan lähti muutama kuukausi sitten myös Katjan 13-vuotias Pumi-koira Taisto. Nyt mukana tallilla kulkee vehnäterrieri Mimmi, joka ei vierasta käydä vetämässä isompia eläimiä silloin tällöin häntäjouhista.

Ja mitä moottoripyöriin tulee, niin Katja todellakin pitää jylläävistä hevosvoimista takapuolensa alla. Kesän koittaessa Katjan saattaa siis bongata motskarin satulasta jossain päin Suomea. Sikäli mikäli onni on myötä, eikä pyörän kanssa käy kuten monesti kilpahevostenkin kanssa. Eli koko talvi laitetaan kuntoon – ja matka tyssää heti ensimmäiseen aurinkoiseen kevätpäivään..

Inka Henelius