Urheilukatu 2 |

Urheilukatu 2: Koivurannalle 10 pistettä ja papukaijamerkki

Anssi Koivurannalla on takana raskas ja vaikea mäkihyppykausi. Urheilukatu 2 otti selvää, miten huippu-urheilija rentoutuu kauden jälkeen. Kaj Kunnas puolestaan hämmästelee, kuka ihme on Matias Koski.

Anssi Koivuranta

Näiden aiheiden lisäksi sunnuntaina Urheilukatu 2 -ohjelman Urheilu ja minä -osioissa tavataan Putouksen ohjaaja ja käsikirjoittaja Petteri Summanen. Testiryhmä puolestaan perehtyy Horsebic-nimisen lajin saloihin.

***

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki

Urheilukatu 2 on lyhyen historiansa aikana kokenut varsin monta takaiskua. Moni urheilija on sairastunut kuvauspäiväksi, harjoitusleirejä on peruuntunut, pelipaikat ja –maisemat ovat yllättäen vaihtuneet, kuvauspäivät muuttuneet, siirtyneet ja peruuntuneet kokonaan ja niin edelleen. Moni suunnitelma on vaihtunut plan beeksi, ceeksi ja deeksikin. Luovuutta on kysytty.

Anssi Koivuranta päätti toisen mäkikautensa SM-kultaan Rovaniemellä. Siitä hyppyrimäkien ilopilleri suuntasi suoraan kotimaisemiinsa Kuusamon Rukalle viettämään ansaittua kauden päätöstä ja Matti Hautamäen uran päätöskekkereitä. Me pääsimme mukaan tähän kauden päätösfiilikseen.

Mitä sitten teimme, näimme ja koimme, sen huomaatte sunnuntaina. Takaisku tältäkin reissulta tosin oli varsin lähellä.

Eräänä huhtikuisena aurinkoisena kevätaamuna Anssi nimittäin raahusti Rukan eturinteelle varsin voimattoman näköisenä. Tiedättehän, tunnollinen työntekijä, tässä tapauksessa huippu-urheilija, oli sairastunut heti kun stressi työnteosta eli mäkikaudesta helpotti. 38 asteen kuume ja neljä buranaa aamupalaksi, kuului Koivurannan ensimmäinen kommentti tavatessamme.

Jep jep. ”Mutta ajattelin, että kun tänne asti olette tulleet, niin enhän minä peruakaan voinut…” Tiedä sitten millaiset jälkiseuraamukset tästä urhoollisuudesta Anssi joutui myöhemmin kokemaan, mutta rinteessä huonoudesta ei näkynyt jälkeäkään.

Senpä vuoksi tekin pääsette mukaan Anssin kauden päätökseen tulevana sunnuntaina Urheilukadulla! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki tälle sisupussille.

Kristiina Kekäläinen

***

Who the fu....k is Matias?

Tuttu piisi " Who the fu....k is Alice?" siivittää minut tällä viikolla jopa kiroilemaan Urheilukatu blogissa. Pahoittelut siitä.

Tuo otsikko kun vain niin nappiin kuvastaa tunnelmiani 1.4.2012. Kun Suomen Uimaliitto uutisoi "Matias Koskesta ensimmäinen Lontoon olympiapaikan varmistanut suomalaisuimari".

Ei siis Hanna-Maria Seppälä eikä Emilia Pikkarainen. Vaan 18-vuotias Atlantassa asuva Heinolasta lähtöisin oleva nuori mies. Jonka tulos 1500 m vapaauinnissa riittää, tällä hetkellä, maailmantilaston 8. sijaan!!!

15.09,17 ajallaan Matias pommitti Antti Kasvion SE:n historian kirjoihin ja lunasti Lontoon A-rajan ja samalla kisalipun.

Olen ainakin olevinani jonkun sortin uimatoimittaja, joten aihe kiinnosti ja päätin tehdä Matias Koskesta Kunnaksen Kärjen. Löysin herrasta jopa pari kuvaa Uimaliiton tiedottajan Jussi Salmisen avustuksella. Jussi, joka myös heitti vinkin johon tartuin.

Heinolan Iskun uintivalmentaja Raino Nieminen kun on Jussin mukaan Matias Kosken lähin allasguru Suomessa. Joten, Rane ehkä voisi lausua jotain tästä ihmemies Koskesta.

Jos siis haluatte tutustua rahtusen paremmin Suomen tuoreimpaan uimarilupaukseen, heittäkää kakkonen silmään sunnuntaina klo19.05.

"Who the fu...k is Alice" ei tosin soi silloin. Vaan kuvaajani Tapani Sillanpään kuvagalleriaa höystää The Clashin klassikko "London Calling".

Mikä myös sopii meikäläisen kohdalle. Sinne kun suunnistan sunnuntaina. Taas yhtä Kunnaksen Kärkeä värkkäämään...

Cheers!

Kaitsu K



Urheilukatu 2 TV2:ssa sunnuntaina 15.4. kello 19.05

Kommentoi aihetta

(3 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Outi

Ilmoita asiattomasta kommentista

Väiskin kanssa samaa mieltä. Hyvää proggista katsoisi mieleellään. Vaikka kahdesti. Ei aina muista pistää nauhoituslevyä päälle.

Tuoreimmat aiheesta: Urheilukatu 2

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä