Urheiluministeri: Venäjän joukkue ei ollut fyysisesti valmis
Urheiluministeri Vitali Mutkon mielestä venäläinen jalkapalloilu kaipaa radikaaleja muutoksia. Hän arvioi, että uudelle venäläiselle valmentajasukupolvelle on tarvetta.
Venäjän putoaminen EM-lopputurnauksesta jo lohkovaiheen jälkeen oli pettymys maan urheiluministerille Vitali Mutkolle, jonka mukaan venäläinen jalkapalloilu kaipaa radikaaleja muutoksia.
Venäjä hävisi A-lohkon päätöskierroksella Kreikalle 0-1 ja valahti ulos puolivälieristä. Mutko korostaa, että tapahtuneella on seurauksensa.
- Joukkueen potentiaali on paljon suurempi kuin tämä tulos. Tulos ei tyydyttänyt. Meidän olisi vähintään pitänyt selviytyä pudotuspelivaiheeseen, hän totesi tv-haastattelussa.
- Joukkue ei ollut fyysisesti valmis. He olivat väsyneitä. Uudistuksia tarvitaan, ministeri pohti putoamisen syitä.
Mutko suhtautui kriittisesti päävalmentaja Dick Advocaatin fyysisesti vaativiin harjoituksiin. Lisäksi hän otti esille sen, että Venäjän liigan ohjelma ei ollut suotuisa maajoukkueen kannalta. Pelaajat olivat otteluruuhkassa vielä toukokuussa.
Hollantilainen Advocaat puolestaan oli jo etukäteen ilmoittanut jättävänsä Venäjän valmentamisen EM-turnauksen jälkeen. Se merkitsi sitä, että maan jalkapalloliitto joutui jälleen aloittamaan uuden luotsin etsimisen.
Suuri yleisö näkisi mieluusti venäläisen valmentajan maajoukkueen peräsimessä. Mutko muistutti kuitenkin, että tarjontaa ei ole valtavasti ja uudelle venäläiselle valmentajasukupolvelle on tarvetta.
- Useimmat johtavien seurojemme valmentajista ovat ulkomaalaisia. Emme voi valehdella itsellemme tässä asiassa.
Mutko otti kantaa myös pelaajien käytökseen. Kapteeni Andrei Arshavin otti fanien kanssa yhteen heti Kreikka-ottelun jälkeen ja pyysi tapahtunutta myöhemmin anteeksi.
- Fanien ja joukkueen välillä on jännitettä, joka on poistettava. Jalkapalloilijoiden on pelattava faneille ja ymmärrettävä, että heidän palkkansa tulee viime kädessä fanien taskusta, linjasi Mutko.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.