USA:n naissprintteri kärähti
Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa on paljastunut naispikajuoksijan dopingkäry.
Yhdysvaltain olympiakisojen 4x400 metrin naisten viestijoukkueeseen valittu Debbie Dunn on vetäytynyt Lontoon kisoista maansa olympiakarsinnoissa antamansa positiivisen dopingtestituloksen takia.
- USA:n antidopingtoimistosta (USADA) ilmoitettiin dopingtestinäytteeni sisältäneen liian korkeat testosteroniarvot. Selvittäessäni USADA:n kanssa tätä tilannetta luovun viestijoukkuepaikastani olympialaisissa. En tahdo tämän häiritsevän joukkuekavereitani, jotka valmistautuvat olympialaisiin. Toivon heille parasta, kertoi Dunn.
USADA:n toimitusjohtajan mukaan Dunnin B-näyte tutkitaan vielä. Dunn ei läpäissyt maan karsintoja pikamatkojen yksilökilpailuihin oltuaan neljäs 400 metrillä.
Dunn voitti 400 metrin hallimaailmanmestaruuden vuonna 2010.
Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012
Ohjaaja Tapani Parmille merkittävä palkinto
Arvostetun BAFTA-palkinnon pokannut Tapani Parm voitti parhaiden monikameraohjausten kategorian työstään Lontoon olympialaisten avajaisissa.

Kommentoi aihetta
(18 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
näillä mennään
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuomio on varmaan amerikkalaiseen tapaan muutama kuukausi max. tai sitten oikeuskäsittelyjen jälkeen ei yhtään mitään.
MaassaMaantavalla
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuskin tulee mitään sanktiota, kohta taas radalla.
Eemeli
Ilmoita asiattomasta kommentistaMonet maat käräyttävät ennen kisoja jonkun urheilijan, joilla ei ole todellisuudessa mitään tekemistä olympilaisissa eikä olympiavalintojenkaan kanssa. Näin annetaan maailmalle sellainen kuva, että urheilijoita jopa testataan. Minä luulen, että jos joku todellinen huippu jäisi testeissä kiikkiin, asia painettaisiin villaisella. Asiasta ei ikinä puhuttaisi sanaakaan. Näin on voinut käydäkin, mutta ei sitä kukaan voi tietää.
Viime aikoina on saatu lukea, kuinka CAS (vetoomustuomioistuin) vapauttaa melkein kaikki kärynneet. Testeissä on kuulemma tapahtunut jokin muotovirhe. Valko-Venäläiset moukariveijarit, joita oli jahdattu kymmenen vuotta, kärysivät Pekingissä. CAS vapautti heidät. Pekingin testit menivät kauttaaltaan plörinäksi.
Minä ihmettelen suuresti, että dopingtestaajat, joiden pitäisi olla kokeneita työssään, tekevät jatkuvasti muotovirheitä testaamisessa. Kaikenlaisia mämmikouria sinne on päästetty pissapurkkien kanssa touhuamaan.
RK
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlipa yllätys että jenkit douppaa. Ainut yllätys oli se, että jäi kiinni. Yleensä niillä on semmoiset aineet jotka ei näy testeissä. Aina puhutaan kuinka kovaa douppausta oli DDR:ssä mutta jenkit ovat vieneet sen aivan uudelle tasolle.
pitkäkiekko
Ilmoita asiattomasta kommentistaDDR oli valtiollinen systeemi, siis aivan eri kun Yhdysvaltain yksityinen.
paitsio
Ilmoita asiattomasta kommentistaKäytännössä yksityinen puoli (=raha) omistaa siellä valtion. Jos joku esim. Niken sponssaama urheilija on kärynnyt niin sanotaan vaan Niken sponssaamalle senaattorille että hoida asia kuntoon. Tai olet entinen senaattori.
dna
Ilmoita asiattomasta kommentistaodottelen sitä päivää kun ihmiset rupeavat tuolla geeni dopingilla pelleilee.
Yllättävän moni ihminen on valmis käyttää terveytensä kustannuksella dopingia voittaakseen kisoja.
Muutama vuos huipulla ja sitten hautaan.
decaboi89
Ilmoita asiattomasta kommentistaoutoa on se että monesti kärynneet on näitä ei edes mitaleille pääseviä tyyppejä...aika erikoista olisi jos nää mitalisijoituksille pääsevät "luomut"voittais nää douppaajat ;)
lukija
Ilmoita asiattomasta kommentistaUlkomaan huippu-urheilijoita (yleis-) katsellessa ihmettelee, että käryjä
tapahtuu niinkin vähän.
weckman
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi suuri yllätys, kaikkian käyttää dopingia nykyään.
Realismia kehiin
Ilmoita asiattomasta kommentistaBolt...bolttia...bolttia....
Ei kai kukaan tosissaan usko, että tuollaisia aikoja juostaan puhtain eväin. Oikeastaan kaikki alle kympin juosseet ovat kärähtäneet ennemmin tai myöhemmin, vrt. Carl Lewis.
Pitäisi lopettaa satasen nykyisenkaltainen hypetys.
Höpöhöpö
Ilmoita asiattomasta kommentistaJo 1930-luvulla juostiin puhtain eväin 10.2 perunapeltoa muistuttavilla radoilla alkeellisilla piikkareilla ja ilman lähtötelineitä. Olisi hyvin outoa, jos nykyvälineillä ei alitettaisi 10 sekuntia reilusti.
lukija
Ilmoita asiattomasta kommentistaKysyä sopii, millä puuroilla silloin juostiin tai juostiin 1960,70 ja 80 -luvuilla
ihan Suomessakin. Ei pidä olla naivi.
Koopra
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuoritusta parantavia troppeja käytettiin jo antiikin kisoissa.
Eri kujeet
Ilmoita asiattomasta kommentista30-luvulla oli käsiajanotto, aikojen heittelyvara oli siis melkoinen. En muista montaa kympin alittajaa, joka ei olisi kärynnyt tai tunnustanut itse myöhemmin.
Pentti
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaurapuuromiehillä tai -naisilla ei ole mitään asiaa esim. Lontoon olympialaisten finaaleihin missään lajissa. Tämä viimeisin uutinen Debbien Dunn`in kärystä on vain osoitus siitä, että työtapaturmia tapahtuu, vaikka piikittäjät olisivat kuinka hyviä ammattilaisia tahansa.
Kopa
Ilmoita asiattomasta kommentistaUskon kyllä, että todelliset tekniikkalajit, esim. keihäänheitto, pituushyppy, korkeushyppy ovat jokseenkin puhtaita. Niissä aineilla saavutettava etu on paljon pienempi kuin pelkissä juoksulajeissa. Voi olla, että olen väärässä.
hirvis
Ilmoita asiattomasta kommentistaTässähän ammatinharjoittaja ilmoittaa, että tuotannossa ei ole pysynyt säätöarvojen sisällä. Siis valitettava lipsahdus tuotantoprosessissa. Vedetään pois markkinoilta, korjataan säätö kohdalleen ja yritetään uudelleen paremmilla arvoilla.