Jalkapallo |

Uusi-Seelanti putosi häviämättä otteluakaan

Uuden-Seelannin tie jalkapallon MM-kisoissa tyssäsi alkulohkoon, vaikka se ei hävinnyt ainuttakaan ottelua F-lohkossa. Uuden-Seelannin kolmas tasapeli tuli Paraguayta vastaan maalein 0-0.

Rory Fallon nousee Victor Caceresin yläpuolelle.
Rory Fallon nousee Victor Caceresin yläpuolelle. Kuva: YLE

Uusi-Seelanti aloitti ottelun varsin pirteästi, eikä Paraguay saanut peliä haltuunsa alussa. Kymmenen minuutin kohdalla Chris Killen oli lähellä päästä yrittämään maalintekoa kierteisestä vapaapotkusta, mutta pallo karkasi yli päätyrajan.

Kärsivällisesti aloittanut Paraguay alkoi saada hiljalleen otetta. 18. minuutilla Roque Santa Cruz hääri rangaistusalueella, ja Denis Caniza pääsi tykittämään noin 20 metristä sivuverkkoon. Caniza koitti myös 29. minuutilla kaukaa tuloksetta. Myös Nelson Valdez yritti kaukaa Uuden-Seelannin puolustaessa tiiviisti.

Uusi-Seelanti yritti ensimmäisellä puoliajalla lähinnä Leo Bertosin keskitysten avulla. Kerta toisensa jälkeen Paraguayn maalivahti Justo Villar poimi pallot hyökkääjien nenän edestä. Aneemisen 45-minuuttisen jälkeen tauolle lähdettiin 0-0-tilanteessa - edes kunnon maalipaikkoja ei nähty.

Ensimmäinen hyvä maalipaikka nähtiin toisen puoliajan alussa. Simon Elliott pääsi laukomaan rangaistusalueen sisältä Tony Lochheadin syötöstä, mutta veto meni hivenen ohi maalin. 57. minuutilla Paraguay sai vajaasta 30 metristä vapaapotkun, mutta Oscar Cardozo laukoi selvästi yli maalin.

Ottelun ensimmäinen kulmapotku nähtiin vasta tunnin pelin jälkeen, ja Paraguay saikin heti huippupaikan. Mark Paston torjui Uuden-Seelannin maalilla Cristian Riverosin puskun, ja Victor Caceresin yritys jatkotilanteesta meni kimmokkeen kautta ohi maalin.

76. minuutilla Paraguay oli erittäin lähellä maalintekoa. Paston torjui vaivoin Edgar Benitezin matalan kudin. Paluupallo tuli Lucas Barriosin jalkaan, mutta pallo pomppasi ratkaisevalla hetkellä, eikä Dortmund-hyökkääjä pystynyt maalintekoon. Heti perään Paston selvitti Roque Santa Cruzin puolittaisen läpiajon.

81. minuutilla Roque Santa Cruz tykitti voimalla vapaapotkusta, mutta Paston torjui. Pari minuuttia myöhemmin Uuden-Seelannin Shane Smeltz pääsi puskemaan, mutta heppoinen yritys meni ohi maalin.

Ottelun lopussa Paraguay oli aktiivisempi, vaikka Uusi-Seelanti olisi tarvinnut maalin jatkopaikkaan. 0-0-tulos tiesi sitä, että Paraguay jatkaa pudotuspeleihin lohkovoittajana. Uusi-Seelanti oli lohkon kolmas pisteen Slovakialle hävinneenä. Mestaruutta puolustanut Italia jätettiin tylysti jumboksi.

Paraguay - Uusi-Seelanti 0-0

Paraguay

1 Justo Villar
4 Denis Caniza
5 Julio Cesar Caceres
14 Paulo Da Silva
3 Claudio Morel
13 Enrique Vera
15 Victor Caceres (v)
16 Cristian Riveros
9 Roque Santa Cruz (v)
18 Nelson Valdez 66. -> 10 Edgar Benitez
7 Oscar Cardozo 66. -> 19 Lucas Barrios

Uusi-Seelanti

1 Mark Paston
4 Winston Reid
6 Ryan Nelsen (v)
5 Ivan Vicelich
19 Tommy Smith
3 Tony Lochhead
11 Leo Bertos
7 Simon Elliott
9 Shane Smeltz
10 Chris Killen 79. -> 22 Jeremy Brockie
14 Rory Fallon 69. -> 20 Chris Wood

Erotuomari: Yuichi Nishimura (JPN)

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä