Pyöräily |

Vaimo synnyttää - Tour jää kärkimieheltä kesken

Nelinkertainen maailmanmestari ja olympiavoittaja Fabian Cancellara jättää Tourin kesken.

Fabian Cancellara
Fabian Cancellara Kuva: EPA

Maantiepyöräilyn kovimpiin aika-ajajiin lukeutuva Sveitsin Fabian Cancellara jättää tämän vuoden Ranskan ympäriajon kesken perhesyiden vuoksi. Cancellara jää torstain 11. etapilta pois ja matkustaa kotiin viimeisillään raskaana olevan vaimonsa tueksi.

31-vuotias Cancellara piti kokonaiskilpailun johtajan keltaista paitaa yllään Tourin ensimmäisen viikon ajan.

- Päätös lähteä takaisin kotiin on vaikeampi kuin luulisi. En ole kuitenkaan pelkästään kilpapyöräilijä. Olen myös aviomies ja isä. Haluan olla läsnä vaimoni Stefanien synnyttäessä toisen lapsemme. Se "palkinto" on tärkeämpi kuin taas yksi etappivoitto Tourissa tai olympiamitali. Minun täytyy kiittää vaimoani kärsivällisyydestä kanssani viimeisen kuukauden aikana, joka on ollut hänelle välillä vaikea. Tämä on vähintä, mitä voin tehdä, totesi Cancellara tallinsa RadioShackin kautta.

Tourin keskeyttäminen voi myös auttaa Cancellaran valmistautumista Lontoon olympialaisiin, jossa hän puolustaa aika-ajon olympiavoittoa. Lontoon maantiepyöräilyn aika-ajo käydään 1. päivä elokuuta.

Kommentoi aihetta

(4 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Selitys

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joopa joo! Cancellarallan vaimo ei ilmeisesti ollut ilmoittanut laskettua aikaa,kun hän nyt vasta jättää kisan kesken. Tai sitten Sveitsissä ei osata laskea raskauden kestoa.Tai sitten jotakin ihan muuta.


BrD

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eiköhän nuo noista etappivoitoistakin kääri ihan hyvät rahat, joten miksi olisi jättänyt osallistumatta kokonaan vaimon loppuraskauden takia?


werg

Ilmoita asiattomasta kommentista

Alkaa jäähdyttelemään kunnolla Lontoota varten, se on se syy. Tallille piti jotain säveltää,


Delilah

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jopas on (pojilla) kommentteja. Muistakaa aina, että se mikä teitä ärsyttää toisessa, kertoo teistä. En usko pätkääkään selityksiänne, ne ovat omianne. Fabian Cancellara on fiksuin kilpapyöräilijä. Muistanette hänen huhtikuisen kaatumisen luunmurtumisineen. Seuraamalla Touria ja muita kilpailuja aktiivisesti vuodesta toiseen, ja seuraamalla yksilötasolla ihmisen elämää, sekä kilpailemista että henkilökohtaista elämää - oppii. Ainakin sen, että ei laita toisen elämään sitä mikä ei sinne kuulu. Kuten hän itse sanoo, ei ole helppoa keskeyttää. Sohvalta se voi näyttää siltä, että levätkää hyvän tähden välillä.

Tuoreimmat aiheesta: Pyöräily

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä