Vakiovihje: Tasaisia peleja ja arvonnan uhkaa
Lauantaisen Vakio 1:n kierroksen jalkapallokohteet vaikuttavat jälleen tasaisilta. Varmimmilta vaikuttavat suosikit ovat kohteiden kymmenen ja 11 Hull sekä West Ham, mutta muissa peleissä ennakolta vahvempi joukkue huutaa vierelleen vaihtomerkkejä.
Sopivan vähän pelatut varmat kotivoitot napataan Fulhamista ja Ipswichistä. Molempien vastustajat elävät vaikeaa vaihetta, joten ykkönen on ensimmäinen merkintä kupongilla.
Tämän kertainen ohipeli pelataan myös kotivoittoisesti. Kohteen 12 huippuiskussa oleva vierasjoukkue Birmingham on saanut liian suuren suosion. Barnsley on kova kotonaan, eli tälle ohipelille on katetta.
Kohteissa yksi, kaksi, viisi ja kahdeksan ennakkosuosikeille on syytä varata ristvarmistukset. Omat valintani kohdistuvat otteluihin Bolton-Wigan ja Southampton-Burnley. Boltonia on pelattu peräti 65 prosenttia, ja se on Boltonin nykytasolle aivan liikaa. Vaikka Wigan on joukkueena vielä heikompi, ottelun paikallislataus ja kovat panokset tasoittavat lähtökohtia. Kovavireinen Burnley puolestaan kykenee horjuttamaan pienessa matalalennossa kulkevaa Southamptonia.
Peterboroughin kotikenttä on saanut viikon aikana lumipeitettä, joten kohteessa 11 kannattaa varautua arvontapuuhiin.
Mökki tukevasti jaloillaan
Kohde kuusi on tiukka keskikastin vääntö, jossa koko kauden hieman alakanttiin esiintynyt Fulham saa vieraakseen viime peleissä alavireisesti esiintyneen Stoken.
Stoken alkukausi oli hieno, sillä voittoja tuli niin Valioliigassa kuin eurokentilläkin. Pottersin hyvät otteet ovat hiljalleen kääntyneet. Joukkue on voittanut vain yhden kahdeksasta edellisestä Valioliigapelistään. Stoken kannalta huolestuttavinta on, ettei se ansainnut peliesityksillään noista peleistä yhtään enempää.
Hyökkäyspeli on ollut Tony Pulisin miehistön suurin ongelma. Se on tehnyt Valioliigassa toiseksi vähiten maaleja, ja viimeisessä neljässä kamppailussa se on osunut vain kerran. Pulisin yltiösuoraviivainen pelityyli on kääntynyt itseään vastaan, sillä pelinrakentelu ja maalipaikkojen luominen on ollut viime aikoina olematonta.
Fulhamin miehistöllä pitäisi pystyä nykyistä parempaan sijoitukseen. Fulham on tunnettu useiden kausien ajan kovana kotijoukkueena, ja tuolle puheelle on tullut katetta myös tänä vuonna. Craven Cottagella jalkoihin on jäänyt niin Liverpool, Arsenal kuin Newcastle. Lisäksi Manchester City joutui tyytymään tasapeliin.
Stokella on edessään seuraavalla viikolla tärkeä Eurooppa-liigan pudotuspeli Valenciaa vastaan, joten keskittyminen saattaa suuntautua jo osittain siihen peliin. Lisäksi toppari Robert Huthin pelikielto sekä Stoken maine heikohkona vierasjoukkueena tekee Fulhamista tässä pelissä suosikin.
Näin vaikealla kierroksella Mökkiläisten kotivoitto sopii varmaksi.
Ipswichillä potilaat terveenä
Koko kauden alle tasonsa pelannut Ipswich on nousemassa vihdoin omalle tasolleen. Jo usean ottelun ajan Ipswichin peliesitykset ovat olleet lupaavia, mutta vasta kahdessa viimeisessä kamppailussa ne ovat realisoituneet pisteiksi. 5-1-kotivoitto West Hamista oli sensaatiomainen esitys, ja vierasvoitossa Coventrya vastaan Tractor Boys osoitti luonnetta nousemalla tappioasemasta voittoon viime hetkillä.
Suurin syy Ipswichin nousukuntoon on parantunut loukkaantumistilanne. Alkukaudella etenkin puolustuslinjasta oli jatkuvasti pelaajia sairastuvalla, mutta nyt manageri Paul Jewell saa valita lähes täydestä miehistöstä.
Vierailija Middlesbrough'n tilanne on päinvastainen kuin Ipswichillä. Alkukauden loisto on kääntynyt ankeaan taaperrukseen, ja syynä tähän ovat loukkaantumiset. Middlesbrough'n pelaajamateriaali kuuluu Mestaruussarjan kuuden parhaimman joukkoon, mutta toisaalta sen miehistö on turhan kapea. Tämä näkyy kuntopuntarissa: viimeiseen yhdeksään peliin Boro on voittanut vain kerran, ja sekin tuli cupissa alasarjalaista Shrewsburya vastaan.
On mahdollista, että Boron kolme parasta maalintekijää ovat sivussa Ipswich-ottelusta. Yhdeksän maalia iskenyt Scott McDonald on varmuudella sivussa, ja 11 maalin Marvin Emnesin ja kahdeksan maalin Barry Robsonin pelaaminen on epävarmaa. Näiden lisäksi elintärkeät Nicky Bailey ja Marouane Zemmamma ovat myös poissa.
Middlesbrough'a koettelee myös viikolla jatkoajalle asti venynyt cup-tappio Sunderlandille, joten se on tällä hetkellä sopiva saalis nousukuntoiselle Ipswichille. Ipswichiä on pelattu sopivan vähän, joten varma ykkönen riittää.
Loppuuko Blues-festivaali?
Kohteen 12 vierasjoukkue Birmingham on ollut viime viikot Mestaruussarjan kuumin ryhmä. Se ei ole hävinnyt 12 otteluun kaikki kilpailut mukaan lukien, ja tuolla jaksolla voittojakin on peräti kahdeksan. Tämän johdosta se on saanut vieraspelissään Barnsleya vastaan yli 50 prosentin pelikannatuksen, joka on Mestaruussarjan tasaisuus huomioiden selvästi liikaa.
Birminghamin pelaajamateriaali kuuluu Mestaruussarjan parhaimmistoon, mutta se on samalla myös turhan kapea. Europeleistä johtuen se on ollut koko kauden melkoisessa otteluruuhkassa, ja myös otteluun Barnsleya vastaan sillä on viikkopeli allaan. Pelaajamateriaali kapeni entisestään, kun avainpelaajat toppari Liam Ridgwell ja keskikentän Jean Beausejour myytiin Valioliigaan. Birmingham on hurjan pisteputkensa peliesityksillään ansainnut, mutta tuon kaltainen putki alkaa olla sen tasolle jo maksimissa.
Kotijoukkue Barnsley taistelee sarjan keskikastissa. The Tykes myi ykköskärkensä Ricardo Vaz Te:n West Hamiin, mutta samalla se vahvisti keskikenttäänsä kolmella laatupelaajalla. Vaikka kärjestä puuttuu tulivoimaa, Barnsley on tällä hetkellä jopa vaikeampi voitettava kuin ennen siirtoja.
Barnsleyn ja Birminghamin välisillä voimasuhteilla kotietu tasaa kamppailun lähtökohdat erittäin tasaisiksi. Mestaruussarjan kärkijoukkueillakin vierasvoittoprosentti on vain noin 40:n korvilla, joten Bluesin pelikannatuksessa on reippaasti ylimääräistä. Vierasvoitto ohitetaan, ykkösellä ja ristillä eurot kotiin!
Vakiovihje:
1 Everton - Chelsea
2
2 Sunderland - Arsenal
2
3 Blackburn - QPR
1 X
------------------------------------------------------------------------------
4 Swansea - Norwich
1
5 Bolton - Wigan
1 X
6 Fulham - Stoke
1
------------------------------------------------------------------------------
7 Millwall - Derby
1 X
8 Southampton - Burnley
1 X
9 Ipswich - Middlesbrough
1
-----------------------------------------------------------------------------
10 Hull - Bristol C
1
11 Peterborough - West Ham
2
12 Barnsley - Birmingham
1 X
13 Leicester - Cardiff C
1 X
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Lundström vieraana Yle Puheen jalkapallokierroksella
Palloliiton kilpailujohtaja Peter Lundström vierailee sunnuntai-iltana Yle Puheen jalkapallokierroksella. Hän vastaa myös yleisön lähettämiin kysymyksiin.
Hodgson avasi maajoukkueuransa voitolla
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Irlannin keskikentälle takaisku EM-turnauksen kynnyksellä
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Debytantti Adrian lietsoi Espanjan liitoon
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Tehoton Portugali buuattiin kentältä
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi mätti viisi osumaa EM-suosikin verkkoon
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Suomi kaatoi Turkin viime hetken maalilla Salzburgissa
Perparim Hetemaj ratkaisi 3-2-voiton Suomelle erotuomarin antamalla lisäajalla. Myös Roman Eremenko ja Teemu Pukki onnistuivat maalinteossa Turkin verkkoon.
Tshekin maajoukkueluotsille jatkosopimus
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Pizarron paluu Bayern-paitaan varmistui
Perulainen Claudio Pizarro solmi yksivuotisen sopimuksen Bayern Münchenin kanssa. Hän edusti seuraa vuosina 2001-2007.
Vaisu Tanska jäi Brasilian jalkoihin
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.