Meidän kilpailukausi on pitkä ja ne tärkeimmät kisat lähes aina vasta kauden lopussa. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kesästä nauttiminen on puolittaista, ja kun siitä sitten MM-kisojen jälkeen ehtisi nauttia – se on jo ohi. Nuorempana vähät välitin pidättäytymisistä, ja viikon harjoitusohjelmaan saattoi kuulua kolmekin futissessiota raittius- ja voimailuseura RAIVO:n peleissä. Viikonloppuna olin ehkä vähän kankeana perjantain peleistä, mutta väliäkös tuolla kun nuorena pystyi ja palautui!?

Vapaus tehdä tuollaisia "liikkuja” on vähentynyt vuosien karttuessa. Helpommin sitä vaan tekee hommat oppikirjan mukaan ja jättää pelit pois kun ei niihin ole tottunut. Talvella ehtii toki salibandyä ja kaukalopalloa mättämään hyvällä frekvenssillä, mutta silloinkin ajatuksiin hiipii harjoitteen vaikutus ylihuomenna odottavaan ratavetotreeniin. En tiedä pitääkö sanoa että vanhemmiten viisastuu vai että tylsistyykö sitä vaan?

Beach-volleyn pelaaminen on maistunut viime vuosina erityisen makealta, vaikkakaan se ei harjoitteena kauheasti kehitä suunnistajaa. Mutta pirun hyvä mieli siitä tulee! Olenkin tässä miettinyt, että vaikka kesä loppuukin parahultaisesti juuri MM-kisojen aikaan, niin miksei siitä voisi kuitenkin vielä beach-kauden pistää pystyyn? Tuskin Jyväskylän Tuomiojärven rannalla on kauheata ruuhkaakaan kun mittarissa on esim. +12C ja vettä tulee kuin aisaa?

Viime päiviin on mahtunut paljon muutakin kuin huippu-urheiluun liittyviä asioita, vaikka beachit ovatkin jääneet pelaamatta. Gradua suunnitellessa, lehtiä lukiessa, muiden urheiluja seuratessa ja kaikenlaista historiakirjallisuutta lukiessa ajatukset pysyvät tehokkaasti poissa suunnistuksesta. Ehkä olen salaa myös onnellinen siitä, että beach-pelejä ei synny – pieni riskitekijä kun ovat ;-) – ja siitä tiedosta että niitä kyllä ehtii myöhemminkin. Ja paljon.

Terveisin,

Pasi