Jalkapallo

Valioliigan mestarimanageri: Tarvitsemme kaksi tai kolme uutta pelaajaa

Roberto Mancini ei halua mukavoitua mestaruuden jälkeen. City on yhdistetty huhuissa muun muassa Robin van Persie'hen.

Roberto Mancini kuvassa
Roberto Mancini tähyää uusia pelaajia. (Arkistokuva) Kuva: EPA

Valioliigan mestaruuden viime kaudella voittaneen Manchester Cityn manageri Roberto Mancini ei ole täysin tyytyväinen pelaajaryhmäänsä tulevan kauden alla.

Joukkue on parhaillaan Aasian-kiertueella.

- Meidän on tärkeää vahvistaa joitakin pelipaikkoja, mutta on vaikea sanoa, montako pelaajaa tarvitsemme, ehkä kaksi, kolme tai yksi, Mancini sanoi Malesiassa.

Cityn on huhuttu olevan muun muassa Arsenalin tähtihyökkääjä Robin van Persien perässä. Van Persie on tehnyt selväksi, että olisi valmis lähtemään, vaikka hänellä on vielä vuoden verran sopimusta lontoolaisseuran kanssa.

Vaikka joukkueella on mestaruus taskussaan, Mancini varoittaa tyytyväisyydestä.

- Jos luulemme, että olemme huipulla voitettuamme yhden mestaruuden, teemme virheen. Ison virheen. Meidän täytyy kehittyä ja tehdä kovasti töitä, koska haluamme pysyä huipulla pitkään.

Cityn Valioliigakausi käynnistyy sunnuntaina 19. elokuuta kotiottelulla nousijajoukkue Southamptonia vastaan.

Kommentoi aihetta

(10 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

Oisko toppari hakuses? Miusta Lescott ei oo tarpeeks hyvä Kompanyn parina. Kun kuulin,et aikoovat Evertonista sillo aikoinaa topparin hankkia,luulin et se ois olt Jagielka,sillä mielestäni olisi ollut parempi kuin Lescott. No,kuka tietää? Mancini ehkä?


perus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllähän Lescott oli Kompanyn kanssa liigan paras toppari pari. Englannin maajoukkueen ykkösvalinta pitäisi olla. Mutta penkkiä lämmittämään joku puolustaja varmaankin tulee ja joku kovan luokan hyökkääjä myöskin. (kukahan?)


doniel

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eipä se Lescott nyt niin kummonen toppari ole. Kompany vaan onnistuu korvaamaan miestä paljon. Varmasti ainakin yksi avauksen puolustaja on hakusessa - varmaankin juurikin toppariksi... muut avauksen paikat Citylla on aika hyvin kiinni. Penkillehän mahtuu aina :D


CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mie oon siukaa sammaa mieltä.Miusta on olt positiivista huomata,et täälkii jotkuu jopa seuraa pelejä (ja kommentoi) ja ajatellee omal nupilla. Jes SööR!


Pete

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eihän Lescott tietenkää voi olla erikoinen kun on Englantilainen. Jos olisi esim.Espanjalainen niin täälläkin kehuttaisi miestä maasta taivaaseen! Nykyään on tapana haikkua ja vähätellä kaikkia Englantilais pelaajia. Man City päästi viime kaudella vähiten maaleja ja tuskin se on pelkästään Kompanyn ansiota. Kyllä Lescott on erinomainen toppari. Niin ja Joe Hart on myös maailmanluokan maalivahti joka parin vuoden päästä on ykkönen koko maailmassa. Tosin Hartin ongelma on myös se että on Englantilainen..



doniel

Ilmoita asiattomasta kommentista

No itseäni ei se kansallisuus voisi vähempää kiinnostaa. Hyvä provo kuitenkin! Joe Hart on nyt jo yksi maailman parhaita veskareita ihan heittämällä - ja ikäänsä nähden selvä ykkönen... kyllä, vaikka onkin britti!

Totuus vain on, että Lescott ei ole "kuin hyvä toppari" - ei kuitenkaan maailmanluokkaa, mitä tollaisessa joukkueessa tulisi olla...


Citizen

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jos City jonkun pelaajan tarvitsee niin tarpeeksi monipuolisen kk-pelaajan, joka pystyy pelaamaan molempiin suuntiin kuten Yaya Toure ja James Milner. Omasta mielestäni Mancini voisi ottaa muille paikoille omia akatemiajoukkueen pelaajia kokeilemaan siipiään, kuten Denis Suarez, John Guidetti, Reece Wabara, Marcos Lopes yms



Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

LIVE: Mestarien liigan finaali hetki hetkeltä

Dortmund ja Bayern kohtaavat Mestarien liigan loppuottelussa.

Yle Urheilu seuraa jalkapallon Mestarien liigan loppuottelua hetki hetkeltä. Ottelu käynnistyi kello 21.45.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

    Dortmund       -  Bayern München 0-0

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender
16 Blaszczykowski
11 Reus
19 Grosskreutz
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery
  9 Mandzukic

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä