Jalkapallo |

Van Persie neljän vuoden sopimukseen - "On kunnia tulla Manchester Unitediin"

Huippuhyökkääjä on pelikelpoinen jo maanantain kauden avauksessa. Van Persie on valmis astumaan suuriin saappaisiin.

Robin van Persie ei aio jatkaa Arsenalissa ensi kauden jälkeen.
Kuva: EPA

Robin van Persie on allekirjoittanut nelivuotisen sopimuksen Manchester Unitedin kanssa. Osapuolet pääsivät sopimukseen ennen puoltapäivää paikallista aikaa, joten entinen Arsenalin tähtihyökkääjä on pelikelpoinen jo ensi maanantain liiga-avauksessa Evertonia vastaan.

Sky Sportsin mukaan sopimuksen arvo noin 24 miljoonaa puntaa eli noin 30,5 miljoonaa euroa.

ManUn kotisivuilla sekä manageri Alex Ferguson että hyökkääjä hehkuttivat siirron varmistumista.

- Robin on maailmanluokan hyökkääjä, jolla on vakuuttavat näytöt Englannin ja Euroopan kentiltä. Hänen lahjojaan ei tarvitse esitellä faneillemme - niin monta kertaa hän on onnistunut maalinteossa meitä vastaan, Ferguson suitsutti.

- Hänen liikkumisensa, viimeistelynsä ja kokonaisvaltainen taitonsa ovat vertaansa vailla.

Van Persie puolestaan haluaa ottaa paikkansa lukuisien Manchesterin punapaidoissa pelanneiden huippuhyökkääjien joukossa.

- On kunnia tulla Manchester Unitediin. Odotan seuraavani monien loistavien hyökkääjien jalanjäljissä ja pystyväni kokemuksellani auttamaan joukkuetta kisaamaan lajin arvokkaimmista palkinnoista. En malta odottaa.

Kommentoi aihetta

(15 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

City uusii mestaruuden

Ilmoita asiattomasta kommentista

Wenger veti Fergusonia höplästä. Uran ehtoopuolella olevasta kaverista noin järkyttävä summa. Tulevan kauden suurin floppi. Eihän se ole helmikuun jälkeen tehnyt kuin 3 maalia ja niistäkin yhden e-m kisoissa. Veikkaisin että toi lasinilkka ei tule pelaamaan unitedissa 4 vuoden aikana kuin 50-60 ottelua. Niin surkuhupaisa on loukkaantumishistoria. 3-4 maalin mies tulevilla kausilla. 30 miljuunalla sitä itseään.





aaaaaaaaaaaaaaaaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mistä lähtien 29-vuotias on ollut ''uran ehtoopuolella''? Ja koska Van Persie ei ole vielä voittanut oikeastaan mitään, niin luulisi löytyvän pelihaluja.



doniel

Ilmoita asiattomasta kommentista

29-vuotias elämänsä kauden pelannut hyökkääjä, joka ei ole koskaan voittanut mitään on "uransa ehtoopuolella"? MISTÄ NÄITÄ KOMMENTTEJA SIKIÄÄ?! :)


CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hohhoijaa..jokoha alkas van Persie saaga ManU siirron kaa olla nipussa?? Varmaa jossaipäi muuallakii tehdään siirtoja,mitkä ei pääse edes yhtäkertaa otsikoihin,luulisin... p.s onko Messistä kukaan tietonen,huolestuttaa ku ei oo juttuu tännää näkyilly. ;)



Ugarov

Ilmoita asiattomasta kommentista

"On kunnia tulla Manchester Unitediin"

Juuri näin... osasiko kukaan odottaakaan näin "yllättävää" lausuntoa. Jos PePo lappeenrannasta olisi kyennyt maksamaan Van Persielle tuplat mitä ManU, olisi hollantilainen hehkuttanut suurta rakkauttaan lappeenrantalaiseen jalkapalloiluun ja kuinka on suuri kunnia saada edustaa Pelipoikia.


CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

Aivan niin,mutta niin se vaan on,ettei saarella ole kuin 2 seuralleen omistautunutta (uskollista) kapteenia.(loput on rumpalipoikia) Terry ja Steve G,jotka eivät aikoinaan rahan perään lähteneet. City vonkas JT`tä ja myö Steve G`tä.


red devil

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ai vaan kaksi. Mites olis Ryan Giggs tai Paul Scholes jotka ovat pelanneet huomattavasti pidemmät urat yhdessä joukkueessa, kuin mainitsemasi kaksikko.


CFC the blues

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvä red (hui) devil: Lue ja ymmärrä lukemasi. A: En ole kuullut että,kumpikaan olisi ollut ManU´n kapteeni. B: Ei kauheesti ole kummastakaan siirtohuhuja juuri milloinkaan kuulunut. p.s Roy Kean oli ManU´n oikea captain....ja se kukko oli muuan Cantona.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä