Väyrynen: Van Bommelilta täysi sukellus
Keskikenttäpelaaja Mika Väyrynen teki paljon töitä jalkapallon EM-karsintaottelussa Hollantia vastaan. Häntä jäi harmittamaan muutama pallonmenetys ja hukattu maalintekopaikka 1-2-tappiossa.
- Harmittava tappio. Meillä oli kyllä tänään mahdollisuudet parempaankin. Paremmalla viimeistelyllä olisimme voineet tehdä ainakin kolme-neljä maalia, Väyrynen arvioi.
Hänen mukaansa peli alkoi Suomen kannalta todella heikosti. Oranssipaidat kävivät nopeasti tekemässä kaksi maalia, mutta sen jälkeen vierasjoukkue nousi Mikael Forssellin puskuosumalla maalin päähän.
- Siitä saimme uskoa paljon, ja heti sen jälkeen oli pari tonttia 2-2:een, mutta emme saaneet sitä painettua. Täytyy kyllä antaa jätkille tunnustus, että tänään oli ihan erinäköistä touhua kuin Moldovassa. Jos me näin jatkamme, niin tulemme ihan varmasti tappelemaan siitä toisesta sijasta, tuumi Väyrynen.
Väyrystä sapetti Hollannin keskikenttäpelaaja Mark van Bommelin pelaaminen. Hän kävikin ottelun alussa potkimassa Bayern Münchenin pelaajaa pari kertaa jaloille.
- Jotkut pelaajat ärsyttävät enemmän kuin toiset. Tosiaan hän on jo pitkään ollut sellainen pelaaja, että hän potkii muita jaloille ja hyppii. Piti käydä vähän kopauttamassa siitä alussa. Sen tietää, ettei tuomari kuitenkaan mitään ensimmäisestä tilanteesta anna, huomautti Väyrynen.
- Maalit olivat vähän harmittavia. Kulmapotku tuli siitä, kun minä annoin vähän huonon syötön Timille (Sparv) ja ne saivat kulman. Sitten siinä oli vähän jotain merkkausvirheitä. Se toinen oli ihan käsittämätön hyppy. Tiedämme ja varmaan tuomaritkin tietävät, että se van Bommel loikkii koko ajan. Se oli täysi sukellus.
Tuoreimmat aiheesta: Euro 2012
Hodgson avasi maajoukkueuransa voitolla
Englanti voitti Norjan Ashley Youngin maalilla ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty.
Irlannin keskikentälle takaisku EM-turnauksen kynnyksellä
Nivusvamma teki Keith Faheyn lopputurnaushaaveet tyhjiksi, tilalle Paul Green.
Debytantti Adrian lietsoi Espanjan liitoon
Atletico Madridin hyökkääjä maalasi ensimmäisessä A-maaottelussaan, kun Espanja kukisti Serbian 2-0.
Tehoton Portugali buuattiin kentältä
Maaliton tasapeli Makedoniaa vastaan oli kääntyä tappioksi huolimattoman puolustamisen vuoksi.
Sveitsi mätti viisi osumaa EM-suosikin verkkoon
Sveitsi otti huiman 5-3- voiton Saksasta Eren Derdiyokin hattutempun vauhdittamana.
Tshekin maajoukkueluotsille jatkosopimus
Tshekin jalkapalloliiton puheenjohtaja Miroslav Pelta kiittelee, että maajoukkue on kehittynyt päävalmentaja Michal Bilekin alaisuudessa.
Vaisu Tanska jäi Brasilian jalkoihin
Heikosti puolustanut Tanska hävisi Brasilialle 1-3 lauantain jalkapallomaaottelussa Hampurissa. Hulk teki voittajajoukkueelle kaksi maalia.
Suomalainen EM-kisojen välimiesoikeuden välimieheksi
Suomalainen Mika Palmgren toimii jalkapallon EM-lopputurnauksessa välimiesoikeuden välimiehenä.
Willems Hollannin lopullisen kisajoukkueen yllätysnimi
Hollannin päävalmentaja Bert van Marwiijk on nimennyt lopullisen kisaryhmänsä. 23 miehen listasta löytyy muutama yllättävä nimi.
Venäjä julkaisi lopullisen kisajoukkueen
Päävalmentaja Dick Advocaat on julkaissut Venäjän lopullisen EM-kisajoukkueen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.