Veikkausliigaottelu keskeytettiin Espoossa
FC Honka ja FF Jaro ehtivät tahkota Tapiolassa vajaan tunnin.
Espoossa raivoava ukonilma aiheutti sunnuntaina ongelmia päivän veikkausliigakierroksella. FC Hongan ja FF Jaron välinen kamppailu jouduttiin keskeyttämään vajaan tunnin pelin jälkeen.
Tapiolassa pelattavan ottelun ensimmäinen jakso pystyttiin viemään kunnialla loppuun, mutta toinen 45-minuuttinen aloitettiin rankkasateessa. Erotuomarinelikko päätti lopulta keskeyttää ottelun rajun ukkoskuuron vuoksi.
Hongan ja Jaron välinen ottelu oli keskeytyshetkellä maalittomassa tasatilanteessa. Veikkausliigaottelu saa olla keskeytettynä korkeintaan tunnin.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Newcastle-omistaja lupaa henkilökunnalle miljoonan Arsenal-voitosta
Valioliigan keskikastissa käydään putoajajoukkueiden selviämisen jälkeen taistelua palkintorahoista. Sijojen 10. ja 16. välillä on eroa lähes viisi miljoonaa puntaa.
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa
Real Sociedad onnistui Sevillan vieraana. Baskijoukkue otti paikkansa sarjanelosena.
City-pakki teki jatkosopimuksen vuoteen 2017
Gaël Clichy jatkaa neljä kautta Manchesterissä. Valioliigan päätöskierros pelataan sunnuntaina.
Zlatan paukutti kaksi Beckhamin läksiäisissä
PSG otti sarjan viimeiseissä kotiottelussaan vakuuttavan voiton. David Beckham pohjusti Blaise Matuidin osuman Parc de Princellä.
Serie A:n mestari päätti kautensa tappioon
Sampdoria otti voiton Juventuksesta kotonaan. "Vanha Rouva " varmisti mestaruutensa hyvissä ajoin.
Granada-fanit juhlivat jo säilymistä
Osasuna joutui taipumaan taistelussa tärkeistä pisteistä. Ulosajo varmisti voiton Granadalle.
Espanjalaisseuran 24 vuoden korpivaellus päättyi
Elche nousee takaisin Espanjan pääsarjaan ensi kaudella. Alicantelaisseura oli viimeksi La Ligassa kaudella 1988-1989.
Valencia tarrasi Mestarien liiga -paikkaan
Real Sociedadilla on mahdollisuus nousta liigan nelossijalle yön ottelussa. Jeremy Mathieu onnistui Valencialle vieraskentällä.
Sassuolo teki historiaa - pienimmän paikkakunnan joukkue Serie A:ssa
Sassuolo ja Hellas Verona nousevat kauden päätteeksi Italian pääsarjaan. Livorno-ottelussa jaettiin kolme ulosajoa.
Bayern-topparilla huikean huonoa tuuria - taas pitkälle sairauslomalle
Holger Badstuberin oikean polven ristisiteet hajosivat jälleen. Toppari tarvitsee leikkaushoitoa.
