Euro 2012 |

Venäjällä surkea arvokisasaldo

Parin vuoden takaisessa jalkapallon MM-jatkokarsinnassa Venäjä nöyrtyi nolosti piskuiselle Slovenialle, mutta tällä kertaa joukkue ei jättänyt mitään sattuman varaan. Hollantilaisen Dick Advocaatin miehistö voitti karsintalohkonsa ja ansaitsi paikan kesän EM-lopputurnauksessa.

Venäjän jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Dick Advocaat EM-karsintaottelussa Makedoniaa vastaan syyskuussa 2011-
Kuva: EPA

Karsinnoissa Venäjä sai tilkittyä alakertansa ja päästi vain neljä maalia. Ainoan tappionsa joukkue koki ensimmäisessä kotipelissään Slovakiaa vastaan. Saman tahdin olisi jatkuttava Puolassa ja Ukrainassa, jotta maan surkea arvokisasaldo kohentuisi. Kuudessa edellisessä MM- tai EM-turnauksessa Venäjä on jäänyt peräti viisi kertaa alkulohkoon.

Kapteeni Andrei Arshavin, 30, oli neljän vuoden takaisten EM-kisojen kenties puhutuin pelaaja, vaikka aloitti turnauksen pelikiellossa. Hän johdatti Venäjän välierävaiheeseen, jossa Espanja osoittautui vahvemmaksi. Loistavat otteet poikivat Arshavinille siirron kotimaan liigasta Arsenaliin, mutta viime aikoina miehen tähti on ollut selvässä laskusuunnassa. Zenitiin kevääksi lainattu Arshavin ei pidä Venäjän ryhmää liian vanhana.

- Siinä on etujakin, koska ymmärrämme toisiamme hyvin. Tunnemme toisemme. Olemme tottuneet pelaamaan toistemme kanssa, hän kertoo Euroopan jalkapalloliiton (Uefa) haastattelussa.

Arshavin on ehkä maansa kansainvälisesti tunnetuin pelaaja, mutta muitakin venäläistaitureita löytyy. Samaa ikäluokkaa oleva Roman Pavljutshenko on Arsenalin paikallisvastustajasta Tottenhamista hiljattain Lokomotiv Moskovaan siirtynyt taitava maalipyssy. Maajoukkueessa Pavljutshenko on jo rikkonut 20 täysosuman rajan ja taistelee peliajasta muun muassa Zenitin Aleksandr Kerzhakovin kanssa.

- EM-lopputurnaus on erityinen tapahtuma, jossa kaikki joukkueet ovat erittäin motivoituneita. Ehdottomasti Puola, joka pelaa kotikentällään, on vaikein vastustaja, mutta myös Tshekki ja Kreikka ovat kovia vastustajia, Kerzhakov luettelee.

Saksan Bundesliigassa pitkään itsensä elättänyt hyökkääjä Pavel Pogrebnjak vaihtoi tammikuussa Fulhamin riveihin. Pogrebnjak, 28, haluaa epätoivoisesti mukaan EM-lopputurnaukseen jäätyään neljä vuotta sitten ulos kisakoneesta viime hetken loukkaantumisen takia.

- Olin aivan suunniltani. Loukkaantumisen ajoitus ei ollut hyvä. Kannustin heitä television välityksellä ja toivoin heidän voittavan, paljastaa Pogrebnjak.

Muu pelaajarunko tuleekin sitten Venäjän pääsarjasta, jonka taso on noussut viime vuosien aikana. Ruplia riittää, ja seurat ovat onnistuneet haalimaan liigaan Samuel Eto’on kaltaisia maailmantähtiä. Parhaiten maajoukkueringissä ovat edustettuina pietarilainen Zenit ja TsSKA Moskova, jotka esiintyivät tällä kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa.

Etenkin keskikentälle on tarjolla todella mielenkiintoisia pelaajia. TsSKA:n 21-vuotias Alan Dzagojev antaa oivaltavia syöttöjä, mutta hän teki lisäksi tärkeitä maaleja karsintaotteluissa. Vanavedessä esiin on vähitellen nousemassa Lokomotiv Moskovan Denis Glushakov, joka tosin on Dzagojevia muutaman vuoden vanhempi.

Vanhempaa kaartia edustavat Zenitin 34-vuotias Konstantin Zyrjanov ja 30-vuotias Roman Shirokov. Seurakaveri Igor Denisovkin hamuaa minuutteja, samoin Dynamo Moskovan Igor Semshov. Vaikka Venäjän miehistössä on nimekkäitä hyökkääjiä, Advocaat odottaa maaleja myös keskikentältä.

Kokeneen puolustuksen tukipilari on jo pitkään TsSKA:n riveissä luutinut Sergei Ignashevitsh, 32. Samasta seurasta EM-kisoihin olisivat ponnistaneet Berezutskin kaksoset Aleksei ja Vasili, joista jälkimmäinen joutui jäämään sivuun lonkkavamman takia. Oikean puolen erikoismies on Zenitin Aleksandr Anjukov, kun taas vasemmalle povataan ökyseura Anzhiin hiljattain siirtynyttä Juri Zhirkovia.

TsSKA:ta edustava ykkösmaalivahti Igor Akinfejev, 25, loukkasi polvensa vakavasti elokuun lopussa, eikä häntä nähty EM-karsinnan viimeisissä peleissä. Torjuntavastuuta kantoi kokenut Zenit-ikoni Vjatsheslav Malafejev, joka on monta kertaa aiemmin joutunut soittamaan kakkosviulua. Kolmantena vaihtoehtona pidetään Dynamo Moskovan lupaavaa Anton Shuninia.

Venäjän ottelut EM-karsinnassa

Andorra – Venäjä 0-2 (Pogrebnjak 2)

Venäjä – Slovakia 0-1

Irlanti – Venäjä 2-3 (Kerzhakov, Dzagojev, Shirokov)

Makedonia – Venäjä 0-1 (Kerzhakov)

Armenia – Venäjä 0-0

Venäjä – Armenia 3-1 (Pavljutshenko 3)

Venäjä – Makedonia 1-0 (Semshov)

Venäjä – Irlanti 0-0

Slovakia – Venäjä 0-1 (Dzagojev)

Venäjä – Andorra 6-0 (Dzagojev 2, Ignashevitsh, Pavljutshenko, Glushakov, Biljaletdinov)

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

NÄKÖKULMA: Saksalainen jalkapallo voisi jo unohtaa alemmuuskompleksinsa

Borussia Dormundin pelaajat juhlivat voittoa Real Madridista

2000-luvun vaihteessa Saksan maajoukkueen kompuroinnin seurauksena koko maan juniorituotanto pantiin remonttiin. Nyt nuoria lahjakkuuksia putkahtelee vähän joka suunnalta.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä