Yleisurheilu |

Vesely ja Thorkildsen omilla luvuilla - 80 metriä liikaa Pitkämäelle

Vitezslav Vesely voitti Ostravassa keihäänheiton tuloksella 85,67. Mainion sarjan heittänyt tshekki kiskaisi neljä kertaa yli 84 metrin. Tero Pitkämäki oli jälleen vaisu.

Tero Pitkämäki (Arkistokuva)
Kuva: EPA

Norjalainen kaksinkertainen olympiavoittaja Andreas Thorkildsen hävisi voittajalle 95 senttiä.

Veselý on 29-vuotiaana päässyt elämänsä kuntoon. Hän on voittanut kaikki tämän kauden kilpailunsa ja heitti nyt Ostravassa uran toiseksi parhaan tuloksen.

Viime vuonna Daegun MM-kilpailuissa Veselý sijoittui neljänneksi.

Tero Pitkämäen edelle kolmanneksi sijoittui vielä 20-vuotias venäläinen Dmitri Tarabin tuloksella 81,67.

Pitkämäki kiskaisi parhaan tuloksensa 78,86 kolmannella kierroksella. Vain kaksi hänen heitoistaan kantoi yli 74 metrin.

Tämä oli Pitkämäen seitsemäs peräkkäinen kilpailu, missä hän jäi alle 80 metrin.

Edellisen kerran hän ylitti 80 metriä Oslon Timanttiliigan kilpailussa viime vuonna 9. kesäkuuta. Seuraavaksi hän heittää samassa kilpailussa 7. kesäkuuta.

Saksalainen hallitseva maailmanmestari Matthias de Zordo oli myös ilmoittautunut Ostravaan, mutta loukkasi selkänsä edellisessä kilpailussaan Shanghaissa ja vetäytyi Ostravasta.

Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä