Vettelin aikasakko nosti Räikkösen kolmanneksi
Kimi Räikkönen nousi tuomaripäätöksen ansiosta Saksan GP:n kolmanneksi.
Sebastian Vettelin saama 20 sekunnin aikasakko nosti Kimi Räikkösen Saksan GP:n kolmanneksi. Vettel putosi sakon takia kilpailun viidenneksi.
Saksalainen sai rangaistuksen, kun hän ohitti sääntöjenvastaisesti Jenson Buttonin viimeisellä kierroksella radan ulkopuolelta.
Tuoreimmat aiheesta: Formula 1
Mildh: Honda-sopimus oli McLarenille välttämätön siirto
Jukka Mildh kirjoittaa kolumnissaan, että McLaren-Honda yhdistelmä nousee historian tuhkista ja pistää vipinää nykyiseen moottorikolmikkoon.
Honda tekee paluun F1-radoille
Honda on aikaisemminkin niittänyt menestystä moottoritoimittajana.
Lotus-pomo vaatii kuskeiltaan voittoja - "Meidän pitää olla ahneita"
Eric Boullierin mukaan kakkossijoihin ei ole tyytymistä. Tasaisuus ratkaisee kuitenkin maailmanmestaruuden.
Mildh: Kimi kiinnittyy Lotukseen yhä tiukemmin
Jokainen Espanjan GP:n tavoin onnistunut kilpailu kiinnittää Kimi Räikkösen tiukemmin Lotukseen myös tulevaisuudessa. Räikkönen haluaa toki nopeimman auton, mutta vaa’assa painaa muutakin.
Bottaksen uran vaikein F1-kisa kuitataan sitkeydellä
Valtteri Bottas ei kovasta yrityksestä huolimatta saanut annettua äidilleen äitienpäivälahjaksi MM-pisteitä.
Kimi nautti ja toimittaja loi teorian
Yle Urheilu oli paikalla Barcelonan F1-osakilpailun lehdistötilaisuudessa ja pääsi myös ääneen.
Alonso innoissaan voitosta, Räikkönen tuttuun tapaan pettynyt
Fernando Alonso oli tyytyväinen voitettuaan kotiyleisön edessä.
Alonso voittoon, Räikkönen ajoi toiseksi - näin eteni Barcelonan F1-osakilpailu
Yle Urheilu seurasi F1-sarjan Barcelonan osakilpailun hetki hetkeltä.
Lemahdus vappua
Kävellessäni Koiranen GP:n kaksoisvoittoon päättyneen GP3-kilpailun jälkeen kohti heidän varikkotilojaan etenin nenä ojossa, vaikkei se varsinainen tuulenhalkoja olekaan. Ilmassa nimittäin leijui koko ajan vahventuva samppanjan lemu - kuin vappuriehassa konsanaan.
Aaro Vainio ja Koiranen GP juhlivat Espanjassa
Aaro Vainio ja Koiranen GP -formulatalli juhlivat GP3-sarjan sunnuntain osakilpailussa Espanjassa.

Kommentoi aihetta
(6 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Joe
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä Räkä! Kun auto vaan saadaan iskuun aika-ajoon niin voittoja alkaa tulla..
J.T
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä ratkaisu vei lopullisesti uskottavuuden tästä lajista,Vettelhän väisti välttäen osuman Buttoniin ja ajaen ulkokaarteen puolella radan reunakiveyksen päällä,mikä ei ole missään muussa tilanteessa kiellettyä.Mihin perustuu rangaistus ?
Joe the great
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiihen ettei radan ulkopuolelta saa ohittaa..olis päästäny Buttonin ohi uudelleen nii olis pysynyt kolmantena..
mie
Ilmoita asiattomasta kommentistaEi siinä mitään, että kaveri väistää, mutta radan ulkopuolelta EI saa ohittaa, jos Vettel olisi väistänyt ja antanut Buttonin mennä edelle niin asiassa ei olisi mitään pahaa. Vettel hyötyi kun hän ajoi radan ulkopuolelta isommalla kaarella.
Toivottavasti viimeinen lause on ymmärrettävässä muodossa.
Vormula
Ilmoita asiattomasta kommentistaAjoi auton leveyden verran radan ulkopuolella koko asfaltoidun alueen mitan.
Hyötyi selvästi tästä alueesta säilyttämällä nopeutensa. Kyseisen alueen käyttö ohitukseen on kiellettyä. Olisi päästänyt Buttonin tämän jälkeen ohitse niin olisi säästynyt aikasakolta. Jos tällaiset ohitukset olisi sallituja niin mitä mieltä olisi tämän jälkeen ajaa kisoissa valkoisten viivojen välissä. Säännöt on tehty noudatettaviksi muutoin laji olisi kuskeille vielä nykyistäkin vaarallisempi.
J.T
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiis tässä ns.autourheilu lajissa yritetään estää ohittaminen kaikilla mahd.tavoilla.Jos viivojen ulkopuolella ei saa ajaa,niin rangaistaan sitten jokaista joka kierroksella.
Onneksi on vielä oikeita moottoriurheilu lajeja,joissa saa kilpailla reilusti mies miestä vastaan.