Vihervälle uran paras MM-sijoitus
Laura Vihervä sijoittui kilpa-aerobicin MM-areenalla Bulgarian Sofiassa 20. sijalle. Vihervä saavutti historian parhaan FIG:n alaisen MM-sijoituksensa ennätyspistein 19,750.
Leena Enbom oli 29:s ennätyspistein 19,350.
Suomen trio Netta Koskinen, Erika Rautiainen ja Vihervä epäonnistui muutamassa vaikeusliikkeessä ja jäi trio-kilpailussa 28. sijalle (17,063).
- Olen oikein tyytyväinen tulokseeni. Yhtä liikkuvuusliikettä hieman helpotin, joka onnistuessaan olisi voinut tuoda muutaman kymmenyksen lisää ja samalla muutaman sijan ylöspäin. Olen kuitenkin tyytyväinen, että trion ohjelman ja virheiden jälkeen sain hyvin koottua itseni ja pystyin onnistuneeseen suoritukseen, Vihervä pohti Suomen Voimisteluliiton tiedotteessa.
- Joukkueessa meille tuli vaikeusvähennyksiä staattisissa voimaosissa ja yhteen liikkuvuusliikkeeseen tuli virhe. Joukkue on kärsinyt viime vuosina sairastumisista ja rutiini puuttui suorituksista, Vihervä selvitti.
30-vuotias Enbom on päättänyt lopettaa kilpauransa MM-kilpailuihin.
- Olen ollut 13 vuotta aerobicissa mukana ja sitä ennen 13 vuotta rytmisessä voimistelussa. Hyvillä mielin voin lopettaa urani tähän suoritukseen. Kisaan oli tavallista vaikeampi valmistautua ja tunsin haikeutta. Haluan jatkossakin pysyä voimistelun parissa, mutta vielä ei ole selkeää suunnitelmaa millä tavalla, Enbom totesi tiedotteessa.
Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu
Polet – Rikala vahvassa alkukauden vireessä
Kaksikko Pauliina Polet ja Anne Rikala meloi maailmancupin kajakkikaksikoiden 500 metrin finaalissa seitsemänneksi.
Kuopiossa lennokasta liikehdintää
Kuopion Reippaan voimisteluharjoituksissa 6-12-vuotiaat tytöt tekevät mitä näyttävimpiä liikkeitä.
Valtionsyyttäjävirasto valitti Operaatio Puerton tuomiosta
Espanjan valtionsyyttäjänvirasto on valittanut Operaatio Puerton tuomiosta. Valitus koskee erityisesti tuhottavaksi määrättyjä veripusseja.
Kojonkoski ja Sammelvuo tähdittävät Urheiluruudun kiertuetta Kuopiossa
50-vuotias Urheiluruutu pistäytyy ensi viikonloppuna Savon sydämessä, Kuopiossa.
Keilailun MM-joukkue nimetty elokuun kisoihin
Teemu Raatikainen valitsi miesten keilailun MM-joukkueen elokuun kisoihin.
Selostuskaraoken satoa: Olympiauimari, Pesäpalloliiton puheenjohtaja...
Yle Urheilun selostuskaraoke on noussut suosituksi osuudeksi Urheiluruudun juhlakiertueilla.
Taustapeilissä urheilu ja brändit: Ihmiset saadaan liikkeelle tarinoilla
Radio Suomen Urheilun taustapeili -ohjelmassa käsiteltiin maanantai-iltana urheilua ja brändejä. Jouko Vuolteen vieraana oli liikuntajärjestö Valon liiketoiminnasta ja palveluista vastaava johtaja Jarno Kukila.
Unohtumattomin Urheiluruutu-juttu: ”Sotkamon Jymy ui Sapsojärvessä”
Urheiluruutu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Yle Urheilu kysyy katsojiltaan unohtumattomimpia Urheiluruutu-muistoja.
Nuori nainen vaihtoi pesäpallon voimanostoon – Heti tuli Euroopan mestaruus
Sotkamolainen Krista Määttä, 17, teki vuosi sitten rohkean ratkaisun. Hän jätti pesäpalloilun ja aloitti voimanoston.
Tikkaselle melkein täyspotti rytmisessä voimistelussa
Lauantaisen rytmisen voimistelun neliottelun Suomen mestari, Rekolan Raikkaan Jouki Tikkanen nappasi lähes täyspotin Tampereen SM-kisaviikonlopusta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.