Viime talvi Lallukan todellinen läpimurtokausi
Dopingrikkeestä epäillyn Juha Lallukan viime talvi oli 32-vuotiaan hiihtäjän todellinen läpimurtokausi. Lallukka voitti muun muassa ensimmäiset SM-kultansa ja esiintyi tämän lisäksi edukseen myös Oslon MM-kisoissa.
Lallukka voitti 2011 tammikuussa Vöyrin SM-kilpailuissa yhdistelmäkilpailun ja maaliskuussa hän nappasi Kuopiossa myös 50 kilometrin vapaan hiihtotavan SM-kultaa.
Toden teolla Lallukka nousi koko hiihtomaailman tietoisuuteen viime talvena Oslon MM-kisoissa. 50 kilometrin päämatkallaan suomalainen sijoittui kahdeksanneksi, mutta monien mieleen on jäänyt Lallukan loistava esitys 4x10 kilometrin viestikilpailussa.
Lallukka vei Suomen viestiä kolmannella osuudella ja hiihti koko kilpailun nopeimman ajan. Lallukka nosti Suomen kisan kärkipaikalle ja toi joukkueen viimeiseen vaihtoon johtoasemassa.
Lopulta maailmanmestari Matti Heikkinen ei kyennyt pitämään Suomea mitaleilla ja loppusijoituksissa Suomi jäi neljänneksi. Siitä huolimatta Lallukan esitys oli ikimuistoinen.
Ennen vuotta 2011 Lallukka oli saalistanut SM-kisoista viisi hopeista mitalia ja arvokisojen paras sijoitus oli 2005 Sapporon MM-kisojen 11. sija 15 kilometrin vapaalla hiihtotavalla.
Tuoreimmat aiheesta: Hiihtolajit
Mäkipää: Saarisen pitäisi pärjätä ilman valmentajaakin
Yle Urheilun asiantuntija Vesa Mäkipään mielestä Aino-Kaisa Saarisen ei välttämättä kannata ottaa uutta valmentajaa Ismo Hämäläisen tilalle. Mäkipään mukaan Saarisen oman kokemuksen pitäisi riittää valmennuspuolella.
Aino-Kaisa Saarisen valmennuskuviot uusiksi
Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen keskittyy tulevaan hiihtokauteen ilman henkilökohtaista valmentajaa. Yhteistyö Ismo Hämäläisen kanssa on päättynyt.
Hiihdon dopingoikeudenkäynti hovioikeudessa elokuussa
Hiihdon dopingoikeudenkäynnin hovioikeuskäsittelyn tarkka ajankohta selviää vasta elokuun alussa. Oikeudenkäynti käydään kirjallisena, eikä siinä ole pääkäsittelyä.
Ampumahiihtoliitto julkisti uuden päävalmentajan
Jari Karinkanta aloittaa tehtävässään marraskuussa mutta osallistuu jo kesän leireille. Sopimus on mallia 2+2 vuotta. Ampumahiihtoliitto sai myös nuorisopäällikön
Ammuntaekspertti Karinkanta ampumahiihtäjien päävalmentajaksi
Liitto ryhtyi toimiin urheilijoiden toivottua järeämpää otetta ampumavalmennukseen.
Jauhojärvi: Meitä kuunnellaan enemmän
Hiihtäjä Sami Jauhojärvi hakee motivaatiota uuteen kauteen muun muassa suksimerkin vaihdosta. Urheilijasopimuskiistan ei pitäisi häiritä tulevaa harjoituskautta.
Tour de Ski kisataan jälleen kolmessa maassa
Maastohiihdon Tour de Skitä on kahden viimeisen kauden aikana kisattu vain kahdessa maassa. Ensi kaudella Saksan ja Italian lisäksi kilpailusarjaa hiihdetään myös Sveitsissä.
Hiihtosuunnistajat Tonnan komennossa
Suomen hiihtosuunnistusmaajoukkue jatkaa tutussa valmennuksessa. Eivind Tonna jatkaa päävalmentajana myös tulevalla kaudella.
