"Viimeinen mahdollisuus katsoa, missä mennään"
Silja Lehtisen venekunnalla riittää kiirettä ennen olympiakisoja. Maanantaina tiimi aloitti viimeisen maailmancupin Weymouthissa ennen olympiakisoja ja vielä juhannuksen jälkeen Match race -luokassa kilpaillaan MM-mitaleista.
Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulff aloittivat Weymouthin maailmancupin nappipurjehduksella, sillä tiimi voitti avauspäivänä kaikki neljä lähtöä. Helppoa se ei kuitenkaan ollut, sillä kevyt tuuli aiheutti ongelmia. Toisaalta kolmikko tietää, että Weymouthissa olosuhteet voivat muuttua täysin.
- Juuri Silja (Lehtinen) totesi, että siihen loppui kevyen tuulen kisa ja huomenna alkaa aivan uudenlainen kisa, kun on luvattu loppuviikoksi kovaa tuulta, Kanerva totesi ensimmäisen kisapäivän jälkeen Yle Urheilun haastattelussa.
Venekunnan viimeiset kilpailut eivät ole olleet helppoja, mutta Wulffin mukaan ainakin kolmikon viimeistelyleiri sujui onnistuneesti, ja se antoi varman fiiliksen kisaan.
- Mediassa tätä on kutsuttu kenraaliharjoitukseksi, ja kyllä se meillekin on vähän samanlainen; viimeinen mahdollisuus ottaa vastusta näiden olympialaisissakin kisaavien tiimien kanssa ja katsoa, missä mennään, Kanerva kertoi ja sanoi venekunnan olevan valmis menestykseen.
- Kaikki riippuu hirveästi keleistä ja siitä, mikä kenenkin päivän kunto silloin on. Parhaimmillaan me voimme olla millä sijalla vaan. Katsotaan kahden kuukauden päästä!
Lehtisen venekunnalla on edessään yksi tärkeimmistä kesistä ja jaossa on niin mainetta kuin kunniaakin. Lehtinen vakuuttaa kuitenkin, etteivät purjehtijat lähde liikkeelle liian ryppyotsaisena.
- Toivottavasti tämä on meille uramme hauskin kesä. Lähdetään siitä, että pidämme hauskaa ja otamme rennosti. Silloin ei voi ainakaan mennä pieleen, Lehtinen vakuutti.
Tuoreimmat aiheesta: Purjehdus
Tuula Tenkanen purjehti toiseksi Eurooppa-cupin ensimmäisessä osakilpailussa
Suomalaiset purjehtivat hyville sijoituksille Italiassa käydyssä Eurooppa-cupin osakilpailussa.
Purjehduksen olympiavoittaja hukkui
America's Cupiin valmistautuvan Artemis-joukkueen katamaraani kaatui kohtalokkain seurauksin San Franciscossa. Andrew Simpson menetti henkensä.
Tuula Tenkanen nousi maailmancupin kilpailussa toiseksi
Tuula Tenkanen kilpaili lauantaina Ranskan Hyéresin maailmancup-regatan mitalilähdöissä.
Tuula Tenkanen Hyéresin maailmancupin voittotaistelussa
Suomalaispurjehtijat jatkoivat urakkaansa Hyéresin maailmancup-regatassa perjantaina.
Tenkaset edelleen kärjen tuntumassa mc-regatassa
Suomalaispurjehtijoilla oli torstaina kiireinen päivä Ranska Hyéresissä käytävässä maailmancup-regatassa.
Tuula Tenkanen jatkaa kärkipaikalla
Tuula Tenkanen on vahvassa vireessä Hyeresin purjehdusregatassa Ranskassa.
