SM-liiga |

Ville Nieminen paimentaa teinitähtiä - "Siitä minä nautin"

Henrik Haapalalla ja Aleksander Barkov juniorilla on ikää yhteensä yhtä paljon kuin Ville Niemisellä. Nieminen nauttii ketjukavereidensa kanssa toimimisesta suunnattomasti.

Ville Nieminen.
Ville Nieminen. Kuva: Lehtikuva

35-vuotias Ville Nieminen on erikoisessa tilanteessa alkaneella jääkiekon SM-liigakaudella. Tappara-ikonin ketjussa viilettävät Henrik Haapala ja Aleksander Barkov junior, joilla on ikää yhteensä samat 35 vuotta.

- Ennen kaikkea se, että saa pelata ja olla päivittäin tekemisissä noiden nuorten kanssa. Pojat haluavat mennä eteenpäin, ja siitä minä nautin. Se on prosessi pojilla. Pieniä askeleita eteenpäin, Nieminen muistuttaa.

- Jos hyvin menee, voimme pelata pitkäänkin samassa ketjussa. Minulla on siinä iso rooli, että he pystyvät ottamaan seuraavia askeleita. Uskon, että se on yksi tehtävistänikin.

Tappara aloitti kautensa väkivahvalla 7-1-voitolla Ilveksestä. Vaikka joukkue on vahvistunut rutkasti alkaneelle kaudelle ja harjoituspeleissä kulki mainiosti, Tappara on päässyt tietyllä tavalla tutkan alla kauteen - kiitos pitkälti Jokerien ja HIFK:n väkivaltakohun.

- Tapparasta on totta kai puhuttu paljon ennen kautta. Ensimmäinen lähtökohta on se, että olemme saaneet valmistautua hyvin ja meillä on ollut selkeä suunnitelma. En sanoisi, että mekään olemme saaneet rauhassa olla, mutta hyvä valmistautuminen on ollut tärkeää. Tapparan menestyminen vaatii kuitenkin sitä, että moni pelaaja tulee vielä ulos kuorestaan.

Nieminen itse sai lentävän lähdön kaudelleen, kun hän takoi Haapalan ja Barkovin rinnalla tehot 2+2 paikallisottelussa. Koko tuskaisella viime kaudella syntyi vain viisi maalia, joista neljä tuli Ruotsin Allsvenskanissa.

- Jos tässä kaikennäköistä alkaisi kantaa mukana, selässä olisi puoli eläintarhaa. Onhan nuo maalit hienoja, ja ne varmasti vapauttavat, Nieminen kuittasi.

- Ainakin ennen peliä jännitti niin perkeleesti, mutta luulen, että koko joukkuetta jännitti. Olimme ensimmäisen erän Ilveksen jaloissa. Jos Ilves olisi saanut ensimmäisen maalin, peli olisi voinut kääntyä toisella tavalla.

Lauantaina Tappara kohtaa KalPan. Ottelu on takuuvarmasti tunteikas, sillä se on keväällä menehtyneen Tappara-legenda Pekka Marjamäen muisto-ottelu.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: SM-liiga

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Infografiikka: Saksa vielä muiden futiksen suurmaiden perässä euromenestyksessä

Bayern-pelaajat onnittelevat Mario Gomezia (oik.)

Espanja, Italia ja Englanti ovat olleet edustettuina Saksaa useammin Euroopan cupin ja Mestarien liigan loppuottelussa.

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä