Voitokas Tanska on iso haaste tehottomalle Portugalille
Portugali on keskiviikkoiltana pakkovoiton edessä. Ongelma on, että se on voittanut vain yhden edellisistä seitsemästä arvoturnausottelustaan.
EM-turnauksen loistavalla voitolla Hollannista aloittanut Tanska pyrkii keskiviikkona olemaan kantona Portugalin kaskessa, kun maat kohtaavat B-lohkon ottelussa Lvivissä Ukrainassa.
Tanska onnistui Hollantia vastaan siinä, missä Portugali epäonnistui Saksaa vastaan: maalinteossa.
- Voimme voittaa vain, jos teemme maaleja. Meidän on oltava varovaisia Tanskan kanssa. Tanska näytti, että se osaa pelata hyvin ja tehdä maaleja, Portugalin tähtipelaaja Nani muistuttaa.
Tanskan maalivahti Stephan Andersen oli joukkueensa avainpelaajia Hollantia vastaan. Kerran Andersen sai apua maalitolpalta ja kerran hän epäonnistui pahasti avauksessaan, mutta muuten esitys oli tahraton.
- Ottelu oli epäilemättä urani kohokohta. Hollannilla on erittäin hyviä hyökkääjiä, joten oli tietysti kiva pitää maali puhtaana, Andersen sanoo.
Tanskan päävalmentaja Morten Olsen ei säästellyt ylisanoja kehuessaan Andersenia
- Fantastista. Hän vastasi odotuksiin. On sanottava, että aina kun (ykkösmaalivahti) Tomas Sörensen on ollut loukkaantuneena, Stephan ja (kolmosmaalivahti) Anders Lindegaard ovat tehneet fantastista työtä. Meillä on supermaalivahdit, Olsen hehkuttaa.
Portigalin fanit toivovat, että Nani yhdessä entisen seurakaverinsa Cristiano Ronaldon kanssa kääntää Portugalin sävelen duuriin keskiviikkona.
Portugali hävisi lauantaina Saksalle 0-1, vaikka se hallitsi ottelua. Punapaidat loivat paikkoja ja osuivat maalikehikkoon, mutta maali jäi tekemättä.
Helder Postiga ei aivan onnistunut odotetusti, eikä Nanilla välttämättä olisi mitään sitä vastaan, että hänet laitettaisiin keskemmälle kenttää eikä laidalle.
- Olen pelannut sillä paikalla ennenkin ja viihdyn, kun saan pelata vapaasti ja voin luoda tilanteita. Mutta päätöksen tekee valmentaja, Nani sanoo.
Nani teki maalin A-maajoukkuedebyytissään juuri Tanskaa vastaan vuonna 2006 ja osui uudestaan lokakuussa 2010 karsinnoissa nyt menossa oleviin kisoihin. Portugali on kuitenkin voittanut vain yhden maiden viidestä viime kohtaamisesta.
Viime syksynä EM-karsintaottelussa Tanska voitti Portugalin 2-1 kotiottelussaan. Portugalin lohdutusmaalin teki Cristiano Ronaldo vapaapotkusta, joka yllätti Sörensenin.
- Hänen vapaapotkuihinsa on vaikea valmistautua. Ronaldo potkaisee palloa erikoisella tavalla, joka saa pallon heittelehtimään ja putoamaan yllättävästi. Parasta mitä voimme tehdä, on välttää vapaapotkujen antamista vastustajalle rangaistuspotkualueen lähistöltä.
Huolimatta lohkon ensimmäisten otteluiden tuloksista Andersen sysää suosikin paineet keskiviikon ottelussa vastustajalle.
- Pidämme yhä itseämme altavastaajina. Olimme sitä ennen Hollanti-ottelua ja olemme sitä myös kahdessa seuraavassa lohko-ottelussa. Se on rooli, joka ei haittaa meitä.
Altavastaajalla on tilastojen valossa hyvä sauma yllätykseen: Portugali on voittanut vain yhden seitsemästä edellisestä arvokisaottelustaan ja jäänyt maaleitta niistä viidessä.
Mahdolliset avauskokoonpanot:
Tanska
1 Stephan Andersen
6 Lars Jacobsen
4 Daniel Agger
15 Michael Silberbauer
7 William Kvist
21 Niki Zimling
10 Dennis Rommedahl
8 Christian Eriksen
9 Michael Krohn-Dehli
11 Nicklas Bendtner
Portugali
12 Rui Patricio
21 Joao Pereira
2 Bruno Alves
3 Pepe
5 Fabio Coentrao
16 Raul Meireles
4 Miguel Veloso
8 Joao Moutinho
17 Nani
23 Helder Postiga
7 Cristiano Ronaldo
Erotuomari: Craig Thomson (SCO)
