Jalkapallo |

West Ham hankki Ranskan maajoukkuemiehen

Alou Diarran sopimus Itä-Lontoossa on kolmen vuoden mittainen. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen.

Jalkapallon Englannin Valioliigaan kaudeksi 2012-2013 noussut West Ham United on vahvistanut rivejään Ranskan maajoukkueen keskikenttäpelaajalla Alou Diarralla. Asiasta kerrotaan lontoolaisseuran verkkosivuilla.

Marseillesta siirtyvän Diarran sopimus West Hamin kanssa on kolmen vuoden mittainen. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen.

Diarra, 31, on esiintynyt Ranskan A-maajoukkueessa yhteensä 44 kertaa. Hän oli mukana tämän kesän EM-lopputurnauksessa Puolassa ja Ukrainassa.

Diarran uusiin joukkuekavereihin lukeutuu muun muassa suomalaisvahti Jussi Jääskeläinen, joka siirtyi West Hamiin aiemmin tänä kesänä Boltonista.

Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä