Wimbledon tulevaisuudessa viikon myöhemmin
Maailman tunnetuin tennisturnaus pelataan vuodesta 2015 eteenpäin viikkoa myöhemmin.
Wimbledonin tennisturnaus pelataan vuodesta 2015 eteenpäin viikkoa myöhemmin. Turnauksen järjestävä All England Club ilmoitti asiasta torstaina.
- Meidän tutkimuksemme osoittavat, että iso osa pelaajista kannattaa tauon pidentämistä Ranskan avointen ja Wimbledonin välillä. Uskomme, että pelaajat ottavat ilolla vastaan pidemmän ruohoturnausten ajanjakson, All England Clubin johtaja Philip Brook kertoi.
Organisaation johto suostui muuttamaan aikataulua sen jälkeen, kun useat tennistähdet sanoivat Wimbledonin tulevan liian nopeasti Ranskan avointen jälkeen.
Muun muassa maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic ja kaksinkertainen Wimbledonin mestari Rafael Nadal ovat jo kauan olleet sitä mieltä, että nykyinen kahden viikon väli on liian pieni. Pelaajien mukaan nykyinen aikataulu ei anna tarpeeksi aikaa palautua Ranskan avoimista, ja se antaa liian vähän aikaa tottua ruohokentän peliin.
Koko ruoho-otteluiden kausi kestää tällä hetkellä vain viisi viikkoa, mutta Wimbledonin päätös siirtää turnaustaan saattaa avata tilaa uusille ruohoturnauksille.
- Tehdessämme tätä päätöstä otimme huomioon, että päätös vaikuttaa koko tenniskalenteriin. Siksi siirto tapahtuu vasta vuonna 2015, jotta kaikilla on tarpeeksi aikaa suunnitella muuttuvaa kalenteria, Brook jatkoi.
Tuoreimmat aiheesta: Tennis
Olympiavoittajan turnaus Ranskan avoimissa vaarassa
Vuodesta 2011 vaivannut selkävamma saattaa pitää Andy Murrayn pois Roland Garrosilta.
Nieminen törmäsi tuttuun muuriin ja menetti tie break -taikansa
Jarkko Nieminen koki jälleen tappion Ernests Gulbisia vastaan.
Nadal kotiyleisönsä riemuksi selvään turnausvoittoon
Rafael Nadal voitti Stanislas Wawrinkan Madridin turnauksen loppuottelussa.
Williams murskasi Sharapovan finaalissa
Serena Williams nappasi uransa 50. turnausvoiton kaksinpelissä. Maria Sharapovalla oli Madridin turnauksen loppuottelussa ongelmia syöttönsä kanssa.
Wawrinka yllätti Berdychin – finaalissa vastassa Nadal
Espanjan Rafael Nadal ja Sveitsin Stanislas Wawrinka kohtaavat sunnuntaina Madridin Masters-turnauksen finaalissa.
Williamsin mielenkiintoinen taktiikka toimi: “Olen tylsin ihminen”
Serena Williams ja Marija Šarapova pelaavat sunnuntaina Madridin WTA-turnauksen finaalissa.
Japanilaisyllättäjä päätti Federerin turnauksen Madridissa
Madridin tennisturnauksen puolustava mestari putosi kolmannella kierroksella.
Jarkko Niemisen vastakohta - 17 hävittyä tie-breakia putkeen!
Robin Haase on hävinnyt ATP-kiertueella 17 katkaisupeliä peräkkäin. Putki alkaa jo näkyä hollantilaisen henkisellä puolella.
WTA-mestaruusturnaus siirtyy Singaporeen
Naisten tenniskauden päätösturnaus pelataan vuosina 2014-2018 Singaporessa.
Djokovicille shokkitappio - huippulupaus kovassa nousukiidossa
Grigor Dimitrov kukisti Novak Djokovicin Madridin Masters-turnauksessa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.