Lontoo 2012 |

Yhdysvallat hyvitti Pekingin pettymyksen - kahmi peräti 104 mitalia

Lontoon olympialaisten kaikki 302 kilpailun mitalia on jaettu. Yhdysvallat oli kisojen menestynein maa 104 mitalillaan.

Yhdysvallat koripallo
Yhdysvaltain koripallomaajoukkue otti sunnuntaina olympiakultaa. Kuva: EPA

Lontoon olympialaisten viimeiset mitalit jaettiin sunnuntai-iltana, kun naisten nykyaikainen viisiottelu saatiin päätökseen. Kesäkisojen mitalirohmu oli Yhdysvallat, joka keräsi peräti 104 jaossa olleista 302 mitalista.

Yhdysvallat oli myös kultamitalitilaston ylivoimainen ykkönen 46 olympiavoitollaan. Pekingin olympialaisten mitalitaistossa Yhdysvallat päihittänyt Kiina jäi Lontoossa toiseksi 87 mitalillaan. Myös Britannian kisoja voidaan pitää onnistuneina: mitalitilastossa kolmannen sijan ottaneet kisaisännät keräsivät 29 kultaa, 17 hopeaa ja 19 pronssia eli yhteensä 65 mitalia.

Suomi jäi mitalitilaston 60. sijalle Tuuli Petäjän hopealla sekä Silja Lehtisen venekunnan ja Antti Ruuskasen pronsseilla. Pohjoismaista useimmiten mitaleita juhli Tanska, joka otti Lontoosta mukaansa yhdeksän mitalia ja tilaston 29. tilan.

Kommentoi aihetta

(21 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Pekka

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eikö toimittaja osaa laskea? 302 kilpailua x 3 mitalia (k, h ja p) on 906 mitalia. TÄSTÄ määrästä USA sai sen 104 mitalia!!!!


TomiP

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itseasiassa mitaleja on jaossa enemmänkin. Kampailulajeissa (paini, judo, nyrkkeily ja taekwondo) jaettaan kussakin sarjassa kaksi pronssia. Ja muissakin lajeissa mitaleja voi mennä jakoon enemmän kuin kolme.



okei

Ilmoita asiattomasta kommentista

"kahmi peräti 104 mitalia"

mutta usa sai pekingissä 110 mitalia, joten siinä mielessä meni huonommin kuin 4 vuotta sitten. sitä paitsi kiina on jälleen ottanut usa:ta kiinni, sillä pekingin kisat olivat kiinan osalta tietenkin täysi poikkeus. ateenaan verrattun kiina sai nyt paljon enemmän mitaleja.

sitä paitsi kiina, usa ja britannia saivat kaikki sen verran mitä olisi voinut odottaakin, joten varsin turha uutinen on tästäkin tehty.


Lauri

Ilmoita asiattomasta kommentista

En ois uskonut, että Iso-Britannia saa noin monta mitalia. Onko niin, että järjestäjä maa saa asettaa enemmän urheilijoita kisoihin kuin muut vai perustuuko iso mitalisaalis kotikisoista yleisön kannustukseen?




juupa juu

Ilmoita asiattomasta kommentista

Parhaiten menestynyt maa on selvästikin Unkari,siihen verrattuna Ruotsinkin saalis on aika vaatimaton kun samankokoisia maita ovat.



Lauri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Paras maa suhteessa väkilukuun oli Grenada. Siellä on vähemmän asukkaita kun Turussa ja ne sai kuitenkin yhen kultamitalin. Jos Grenada ois Suomen kokoinen niin ne ois saanu 50 kultamitalia ja ollu kisojen paras maa. Jos Grenada ois Jenkkien kokoinen niin ne ois saanu yli 3000 kultamitalia.


TomiP

Ilmoita asiattomasta kommentista

Parhaiten menestynyt maa lienee Grenada. Siellä on n. 100000 asukasta. He kuitenkin saivat yhden kultamitalin (vastaisi Suomen osalta 50 kultamitalia).



Huomioidaan väkiluku

Ilmoita asiattomasta kommentista

1 mitali 2967803 ihmistä kohden. Suomella luku 1805539. Jos Usa olisi menestynyt yhtähyvin väkilukuun suhteutettujna kuin Suomi niin Usan olisi pitänyt ottaa 171 mitalia.


suhteellista

Ilmoita asiattomasta kommentista

Mutta todellisuudessa Suomelle vain kolme mitalia, ei yhtään kultaa. Usa:lle 104 mitalia, joista peräti 46 kultaisia! Väkilukuun suhteutetuilla mitalimäärillä ei tee yhtään mitään. Eivät Monaco ja Kiina ole mitenkään vertailukelpoisia! Amerikkalaiset ottivat noin joka 9:n mitalin kaikista tarjolla olleista, suomalaiset vain 3 mitalia reilusta 900:sta!



;)

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nyt jos lähdetään väkilukuja ruotimaan niin kertokaa minulle minkä takia Slovenia sitten on koripallossa, jalkapallossa ja taitaa olla lentopallossakin suht kova maa ottaen huomioon että ne on maailmanlaajuisesti isoja lajeja ja asukkaita taitaa olla se 2 milj.


SH

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itse nostaisin Unkarin suorituksen esille. Väkiluvultaan pienehkö maa kykeni voittamaan menestystä laajalla rintamalla. Pohjoismaat alisuorittivat kauttaaltaan. Pohjoismaiden pitäisi kyllä kyetä suhteellisen vauraana kokonaisuutena voittamaan yhteensä ainakin kaksinkertaisesti mitaleita.

Harrastajia tarvitaan oikean urheilun pariin lisää. Oikeassa urheilussa taas menestys on huomattavasti kovemman työn takana. "Helppo" menestys piilee lajeissa, joita ei harrasteta laajasti koko maailmassa ja ns. uusissa lajeissa.

USA:n yliopistourheilujärjestelmälle on annettava tunnustus. Se tuo tuloksia. Näin nuori urheilija ei joudu ikään kuin valitsemaan koulutuksen/työelämän ja urheilun välillä.


Jape

Ilmoita asiattomasta kommentista

Tässä kohtaa kannattaa muistaa se seikka, että esimerkiksi mainittu Unkari ei ole kovin menestyvä maa talviurheilussa, kuten taasen suhteellisen usein Norja, Ruotsi ja Suomi ovat. Talvilajit syövät kesälajeista harrastajia, koska olosuhteet talvilajeja ajatellen ovat paremmat suhteessa vaikkapa eteläiseen Eurooppaan verrattuna kuin kesälajien suhteen. Itsestäänselvyys, mutta ihan nyt vain havainnollistamaan sitä, että Unkari on Suomea jäljessä pääsääntöisesti lähes kaikissa talvilajeissa sekä useissa sisäpalloilulajeissa, kuten jääkiekossa, salibandyssa, koripallossa ja lentopallossa. Kahden viimeisimmän lajin suhteen päivän kunto lienee ratkaisevinta, mutta pääsääntöisesti Suomi ollut viime vuosina edellä. Ollaan kutakuinkin tasavahvoja jalkapallossa, missä Unkarilla kuitenkin on merkittävä etu Suomeen nähden olosuhteiden takia. En tarkoita harjoitusolosuhteita, vaan ilmastoa, mikä ei tietenkään yksistään takaa yhtään mitään, koska tyynenmeren saarilta tulisi tuolloin kovia jengejä..



MH

Ilmoita asiattomasta kommentista

Britit juhlivatkin nyt aika lailla - mitalitilaston kolmossija kultamitalien määrässä mitattuna, parhaiten menestynyt Euroopan maa viiden kullan erolla Venäjään. USA palasi muuten komealla tavalla mitalitilaston ykköspaikalle, neljä vuotta sitten Pekingissä sen vei isäntämaa Kiina.

Tuoreimmat aiheesta: Lontoo 2012

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä