Lontoo Palloilut |

Yhdysvaltain supertähdet ottivat omansa - Espanja järjesti trillerin

Espanjan hyvä taistelu ei riittänyt Lontoon olympialaisten koripallofinaalissa. Yhdysvallat otti historiansa 14. olympiakultansa seitsemän pisteen erolla.

 Serge Ibaka LeBron james
02:05
Espanja pani Lontoon olympialaisten koripallofinaalissa Yhdysvalloille hyvin kampoihin, mutta se ei riittänyt. Dream Team otti 14. olympiakultansa.

Yhdysvaltain tähtisikermä lähti Lontoon olympiakisojen koripalloturnauksen loppuotteluun ehdottomana ennakkosuosikkina. Espanja pani kuitenkin sunnuntain finaalissa Pekingin tapaan erinomaisesti hanttiin. Espanja joutui lopulta taipumaan 107-100-lukemin.

Ottelu kulki alusta loppuun saakka tasaisena. Avausneljänneksen säväyttäjä oli New York Knicksin hyökkääjä Carmelo Anthony, joka tuli vaihtopenkiltä kentälle pussittamalla kaksi kolmosta ja yhden kahden pisteen heiton viemällä Yhdysvallat 25-16-johtoon. Yhdysvallat otti ensimmäisen kymmenminuuttisen nimiinsä lopulta 35-27-lukemin.

Yhdysvallat oli myös toisella neljänneksellä niukasti niskan päällä. Deron Williams upotti kaksi minuuttia ennen taukoa komean kolmosen, ja Yhdysvallat karkasi seitsemän pisteen 58-51-johtoon. Espanjan Rudy Fernandez ja Serge Ibaka hankkivat kuitenkin toisen neljänneksen lopulla joukkueelleen ansiokkaasti vapaaheitot, joiden ansiosta Espanja lähti tauolle vain 58-59-tappioasemasta.

Tauon jälkeen jatkui sama tahti. Espanja puolusti kolmannen neljänneksen alussa erittäin hyvin pakottaen Yhdysvallat kaukoheittopeliin, joka takkuili pahemman kerran. Espanja oli neljänneksellä terävä myös hyökkäyspäässä. Los Angeles Lakersin Pau Gasol pusitti korin alta 17. pisteensä viemällä Espanjan 67-64-johtoon.

Yhdysvallat kokosi hyökkäyspelinsä kasaan neljänneksen loppupuolella. NBA:n pistekuningas ja ottelun paras pistemies Kevin Durant (30/9) sai heittopelinsä kuntoon ja nosti yhdessä tarkkakätisen Kobe Bryantin (17/2/2) kanssa Yhdysvallat tasoihin ja lopulta 83-82-johdossa viimeiselle kymmenminuuttiselle.

Päätösneljänneksen alussa parrasvaloihin nousi Chris Paul. Clippersin tähtitakamies pussitti ensin nätisti kolmosen ja vei heti perään kahden pisteen heitollaan Yhdysvallat 90-84-johtoon. Kun Durantin kolmoset putosivat ja Bryantin heittokäsi pysyi kuumana, venytti Yhdysvallat karkumatkansa jo kymmeneen pisteeseen.

Espanja ei kuitenkaan luovuttanut. Navarro ja Fernandez iskivät ahneesti vastahyökkäyksistä ja kavensivat kolme minuuttia ennen päätössummeria pelin 91-97:ään. Yhdysvaltain "Dream Team" jyräsi kuitenkin vakuuttavasti kohti olympiavoittoa. Miami Heatin supertähti LeBron James huudatti viime hetkillä yleisöä tälläämällä hetkessä näyttävästi viisi pistettä viemällä Yhdysvallat 102-93-johtoon.

Yhdysvallat otti koripallohistoriansa 14. olympiavoiton lopulta 107-100-lukemin. Espanja koki siis Pekingin kisojen kohtalon ja jäi olympiahopealle. Pronssia otti Venäjä, joka kaatoi pronssitaistossa Argentiinan pistein 81-77.

Kommentoi aihetta

(19 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

....

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eivät uskaltaneet ottaa kabineteissa puolueetonta suomalaista olympiafinaaliin tuomariksi, vaan piti ottaa USA:ta suosiva tietysti. No Espanja on moraalinen voittaja.


moraaliton

Ilmoita asiattomasta kommentista

En voi valitettavasti jakaa moraalikäsitystäsi. Varmaan voit listata paljonkin selviä tuomari virheitä joitten takia espanja hävisi ottelun?




Olli

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei ollut yllätys,että Espanja pisti USAn tiukille,ei ne Amerikan "supertähdet" ole sen kummempia tähtiä kuin eurooppalaiset huiputkaan.Lyhyesti "USAn tähdet voittivat Espanjan tähdet"..."SUPERtähtiä ei ole olemassa",koko termi "supertähti" kokenut inflaation.


hansmor

Ilmoita asiattomasta kommentista

Supertähti viittaa minun mielessäni myös heidän kantamaansa statusarvoon. Bryant, James ja kaverit käärivät suurien palkkojensa lisäksi suuria määriä sponsorirahaa, viihtyvät halutessaan JA haluamattaan lehtien kansissa ja paparazzikuvissa. Kovien pelitaitojen lisäksi he ovat koripallon kasvot kansainvälisesti. Koripalloa vähemmän tuntevana tunnen paljon suurempaa mielenkiintoa katsoa Durantin kolmosten uppoamista ja kuin Argentiinan Ginobilisin, vaikka tiedän molempien olevan tähtitason pelaajia.

David Beckham on yhä jalkapallon supertähti vaikka ei varsinkaan enää ole maailmantähtiluokkaa pallotaidoissaan. Ja haittaako tuo ketään?


Lauri

Ilmoita asiattomasta kommentista

Musta "supertähti" termi viittaa jenkeissä top 10 pelaajaan eli usein miten allstars -pelin aloitusviisikoihin ja "tähti" top 24 pelaajaan eli allstars pelissä mukana olevaan pelaajaan. Poikkeuksena ehkä Carmelo Anthony ja Deron Williams. Jenkkien ulkopuolelta supertähtiä on käytännössä yksi: Dirk Novitzki. Espanjalla ei käytännössä ole supertähtiä. Gasolit ovat NBA:ssa tähtiä tai ainakin sitä tasoa lähellä ja nyt poissa ollut Rubio todennäköisesti kasvaa tähdeksi tulevaisuudessa.



Lebron James

Ilmoita asiattomasta kommentista

Jenkit otti omansa. Latvia ja Espanja pääsivät aika lähelle, mutta muuten voittomarginaali taisi olla lähemmäs 50 pistettä.





hmm-hmm

Ilmoita asiattomasta kommentista

Latvia on erittäin hyvä koripallossa, ihan Euroopan huipputasoa, muutama vuosi sitten pudotti juuri Liettuan MM-kisojen puolivälierissä. Tiedoksi vaan.


Dream team

Ilmoita asiattomasta kommentista

Koville pisti Espanjan poijaat Jenkit mutta kulta meni oikeaan osotteeseen. Ihailtavaa esim, LeBronin peli. Kaikissa peleissä tosi joukkuepelaaja: Eniten syöttöjä, peliaikaa sai tasoonsa nähden vähän ja sitten kun tarvittiin niitä pisteitä niin LeBron teki vaikka väkisin pari koria. Durant oli kyllä liekeissä oikeastaan koko turnauksen, ens vuoden MVP!


AirJordan

Ilmoita asiattomasta kommentista

Espanjalaiset kaatuilivat ja sukeltelivat kuin kuolevat joutsenet. Lopussa vielä naurettava virhesuma pelin viivyttämiseksi. Oikea ja parempi joukkue voitti.


niinja näin

Ilmoita asiattomasta kommentista

virhesumahan on normaalia pelien lopuissa, kun tilanne on tiukka. Esim. Jenkeille pari vaparia mutta hyvällä tuurilla vaan yks menee ja sitte nopea kolmonen Espanjan pojille niin tilanne tasottuu kummasti.


Totuus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lähetin yöllä viestin tähän ketjuun, jossa totesin, että YLEn toimittajat eivät ole oikeen hollilla, kun puhuvat kuvatekstissä Dream Teamista, se ei kuitenkaan ole tämän joukkuen lempinimi.

Esitin myös närkästykseni Kari Hiltusen huonosta selostuksesta. Onko näin, että Yle on kokenut parhaaksi poistaa kommenttini? Se liittyi varsin hyvin tähän juttuun, selostaja on osa urheilutapahtumaa.


maakinen-johansson

Ilmoita asiattomasta kommentista

On vain yksi DT eli Barcelonan 1992 kultamitalijoukkue! Pau Gasol ja Tony Parker ovat supertähtiä. Suomessa vain kun puhutaan koripallosta, otetaan esille nimet LeBron James ja Koby Bryant. Hakeem Olajuwon, entinen NBA-tähti, Nigeriasta, Yao Ming, Kiina, entinen pelaaja hänkin, Steve Nash, Kanada,jne.. kyllä näitä huippuja löytyy muualtakin kuin USA:sta. Koripallo on jalkapallon ohella harvoja oikeasti globaaleja lajeja, ja siinä sen viehätys onkin.

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

KOMMENTTI: Bayernin menestys on rakennettu pettymyksille

Bayern Münchenin Arjen Robben tuulettaa maalia.

Jos Saksassa et ole Bayernin kannattaja, todennäköisesti vihaat seuraa. Baijerilaiset käyttäytyvät suurseuran tavoin vähintäänkin itsevarmasti, monien mielestä ylimielisesti.

Suosittelemme

Tuoreimmat olympiauutiset

Muualla Yle.fi:ssä