Yle Urheilun uudessa ilmeessä yhdistyvät urheilun liike ja kauneus
Ilmemuutos näkyy ja kuuluu erityisesti TV:ssä ja radiossa.
Yle Urheilu ja Yle Uutiset saavat uuden ilmeen maanantaina 11. helmikuuta. Suomalaisille ilmemuutos näkyy ja kuuluu erityisesti TV:ssä ja radiossa.
- Nykyinen ilme on ollut käytössä televisiossa jo kuutisen vuotta, joten nyt on korkea aika uudistua niin teknisesti kuin tyylillisestikin, kertoo Yle Urheilun toimituspäällikkö Marko Krapu.
Ilmeuudistuksen tavoitteena on, että suomalaiset tunnistavat Ylen urheilu- ja uutispalvelut omassa arjessaan aina kun he niitä kohtaavat.
- Konkreettisesti suomalaiset näkevät ja kuulevat muutoksen lähetyksissämme. Nykyinen TV-uutisstudio uudistuu, lisäksi muuttuvat uutis- ja tapahtumalähetyksissä käytettävät alkutunnukset, musiikit ja värit. Netin osalta muutokset ovat pieniä, sillä sivumme uudistuivat aivan hiljattain, Krapu kertoo.
Urheilun uutta ilmettä Krapu kuvailee raikkaaksi, moderniksi ja dynaamiseksi.
- Vaikka värit ja tyyli muuttuvatkin, niin tärkeintä ovat yhä sisällöt. Olemme tutkitusti* Suomen luotettavin, monipuolisin ja kiinnostavin urheilumedia, ja haluamme jatkossa palvella kaikkia suomalaisia vieläkin paremmin.
Urheilun ja uutisten uuden designin suunnittelusta on vastannut lontoolainen The Council.
- The Councilin ehdottamista vaihtoehdoista valitsimme yksimielisesti kinetiikkaan eli kappaleiden liikkeeseen perustuvan konseptin. Siinä yhdistyvät urheilun liike ja kauneus parhaimmillaan. Se on herättänyt paljon ihastusta Ylen sisällä ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä mieltä suomalaiset siitä ovat.
Suurimman työn konseptin osalta ovat tehneet Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan graafikot. 3D-animoinnit on toteuttanut helsinkiläinen Fake Graphics.
”Ei enää verkkarit jalassa studioon”
Ilmeuudistuksen yhteydessä on stailattu ja esiintymiskoulutettu myös urheilun TV-juontajat. Kerrontatyyli on jatkossa läheisempi.
- Harjoitusten perusteella tulemme nyt 2010-luvulle. Varsinkin visuaalisesti otamme ison harppauksen eteenpäin. Edelleen sisältö on tärkein, mutta nyt myös tapa, jolla asioita kerrotaan, näyttää hyvältä, iloitsee Yle Urheilun toimittaja ja yksi ruutukasvoista Kristiina Kekäläinen.
Samaa mieltä on myös Kekäläisen kollega Niki Juusela, joka pitää erityisen hyvänä sitä, että uudessa uutisstudiossa seistään.
- Haluan omalta osaltani tuoda lähetyksiin ilmeikkäämpää esiintymistä. Viestintämme tulee jatkossa koko kehosta, ja ainakin minä koen olevani mukavuusalueellani, Juusela sanoo.
Seisominen tuo haasteita myös pukeutumisen osalta.
- Tähän asti olisimme voineet istua lähetyksissä käytännössä vaikkapa verkkarit jalassa, mutta nyt vaatteet on mietitty kiireestä kantapäähän.
- Vaikka ammattilaiset laittavat meitä, niin lopputulos ei näytä siltä että täällä on ollut kampauskisa käynnissä. Lopputulos on luonteva osa sitä olohuonetta, johon me joka ilta tulemme, Kekäläinen uskoo.
Ensimmäinen urheilulähetys uudessa ilmeessä on maanantaina 11. helmikuuta kello 13.03 kuultava Urheiluradio. Television puolella urheilun uusi ilme saa ensi-iltansa kello 19.16 nähtävässä Urheiluruudussa.
* = Taloustutkimus Oy:n tekemä Uutisarvostus-tutkimus vuodelta 2011.
Tuoreimmat aiheesta: Muu urheilu
Polet – Rikala vahvassa alkukauden vireessä
Kaksikko Pauliina Polet ja Anne Rikala meloi maailmancupin kajakkikaksikoiden 500 metrin finaalissa seitsemänneksi.
Kuopiossa lennokasta liikehdintää
Kuopion Reippaan voimisteluharjoituksissa 6-12-vuotiaat tytöt tekevät mitä näyttävimpiä liikkeitä.
Valtionsyyttäjävirasto valitti Operaatio Puerton tuomiosta
Espanjan valtionsyyttäjänvirasto on valittanut Operaatio Puerton tuomiosta. Valitus koskee erityisesti tuhottavaksi määrättyjä veripusseja.
Kojonkoski ja Sammelvuo tähdittävät Urheiluruudun kiertuetta Kuopiossa
50-vuotias Urheiluruutu pistäytyy ensi viikonloppuna Savon sydämessä, Kuopiossa.
Keilailun MM-joukkue nimetty elokuun kisoihin
Teemu Raatikainen valitsi miesten keilailun MM-joukkueen elokuun kisoihin.
Selostuskaraoken satoa: Olympiauimari, Pesäpalloliiton puheenjohtaja...
Yle Urheilun selostuskaraoke on noussut suosituksi osuudeksi Urheiluruudun juhlakiertueilla.
Taustapeilissä urheilu ja brändit: Ihmiset saadaan liikkeelle tarinoilla
Radio Suomen Urheilun taustapeili -ohjelmassa käsiteltiin maanantai-iltana urheilua ja brändejä. Jouko Vuolteen vieraana oli liikuntajärjestö Valon liiketoiminnasta ja palveluista vastaava johtaja Jarno Kukila.
Unohtumattomin Urheiluruutu-juttu: ”Sotkamon Jymy ui Sapsojärvessä”
Urheiluruutu täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Yle Urheilu kysyy katsojiltaan unohtumattomimpia Urheiluruutu-muistoja.
Nuori nainen vaihtoi pesäpallon voimanostoon – Heti tuli Euroopan mestaruus
Sotkamolainen Krista Määttä, 17, teki vuosi sitten rohkean ratkaisun. Hän jätti pesäpalloilun ja aloitti voimanoston.
Tikkaselle melkein täyspotti rytmisessä voimistelussa
Lauantaisen rytmisen voimistelun neliottelun Suomen mestari, Rekolan Raikkaan Jouki Tikkanen nappasi lähes täyspotin Tampereen SM-kisaviikonlopusta.

Kommentoi aihetta
(21 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Matti Meikäläinen
Ilmoita asiattomasta kommentista"Ilmeuudistuksen yhteydessä on stailattu ja esiintymiskoulutettu myös urheilun TV-juontajat. Kerrontatyyli on jatkossa läheisempi." Hyvä, hyvä!
Toivon kuitenkin, että myös juontajia, selostajia ja kommentaattoreita koulutettaisiin edes hiukan käyttämään suomen kieltä: Alppihiihdon MM-kisojen asiantuntijakommentaattori "Petteri" toistaa toistaa sanoja sanoja niin niin, että sitä on kiusallista kuunnella. Kisojen naisselostaja puolestaan papattaa kuin konekivääri, mahtaako ehtiä vetää henkeä välillä. Tv:n laadukasta liikkuvaa kuvaa ei todellakaan tarvitse "selostaa" kuin höyryradiossa. Armahtakaa hyvät yleläiset meitä raukkoja, ettei tarvitsisi kokonaan siirtyä taivaskanavien asiakkaiksi!
Oldtimer
Ilmoita asiattomasta kommentistaHeh, en tiedä oletko Eurosportin ystäviä, mutta siellä vaikuttaa eräs herra nimeltä H Järvinen! Huh huh. Ikävä kyllä vieläpä suosikkilajini ampumahiihdon "selostajana". Mies on äänessä koko ajan, siis KOKO AJAN, oli syytä tai ei. Ja kaikki tämä vielä ylipirteällä "partiopoikatyylillä", tuskaa. Just my opinion ; )
jännäri
Ilmoita asiattomasta kommentistaJaa, että YLE:ssä pitäisi mennä juuri sinun mieltymystesi mukaan? Asiantuntijakommentaattorit saavat omasta puolestani ilmaista itseään ihan omalla persoonallisella tyylillään, se ei meille kuulu. Sama koskee toimittajia. Pääasia on, että pysyvät asiassa. Ja näin on tapahtunutkin.
Itse olen nauttinut alppihiihdon mm-selostuksista suuresti, kuin myös itse kisoista. Annetaanhan selostajille työrauha ja keskitytään itsekin olennaiseen, eiks vaan? Itse pysyn Ylen kanavilla ja nautin monipuolisesta tarjonnasta. Ja terkkuja Ylen urheilutoimittajille, ootte huippuja!:)
Tyytyväinen veronmaksaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaYhdyn edelliseen. On luontevaa, että urheilun ilme muuttuu muiden uutisten kanssa samaan aikaan ja, että ilme ja uutistentekotavat ovat samankaltaiset. Selväähän se on, että kaikkia ei voi miellyttää ja on paljon niitä, jotka eivät tällaisten päälle vain edes yritä ymmärtää. Älkää vaan lannistuko haukuista!
Odotan innolla mitä illan lähetykset tuovat tullessaan. Olen varsinainen yle-fani ja edellisen kommentoivat tavoin pysyn kyllä kanavilla ja nautin todella monipuolisesta tarjonnastanne. Mitä tuohon tarjontaan tulee niin esim. alamäkiluistelu on ollut erinomainen ja pirteä lisä. Toivon hartaasti, että maastohiihdon maailmancup palaa vielä joskus ylelle. Parempia urheilutoimittajia ja -tekijöitä saa hakea! Kertoohan sen myös monet onnistuneet tuotannot aina ulkomaita myöten.
Ipaipa
Ilmoita asiattomasta kommentistaToivon että Yle oikeasti panostaa sisältöön ja että illan kiekko- ja futis-kierroksilta saadaan enemmän tietoa urheilulähetyksessä.
simon
Ilmoita asiattomasta kommentistaniin: Taitaapa olla taas teknistäj jonninjoutavaa kikkailua.Ipaipan toiveen mukaisesti etsikää urheiluporukalle oma, kansakunnan ja siis urheiluliikkeen muutostarpeisiin sopiva profiili. Älkää enää matkiko iltapäivälehtien viitoittamaa tyhjänpäiväistä tietä.Suomi tarvitsee tässäkin kohdin kirkkaan, oman profiilin
tero
Ilmoita asiattomasta kommentistaEiköhän olisi tärkeempää Ylenkin saada HD-tasoista kuvaa ja ääntä ulos, eikä panostaa siihen että seisooko toimittaja vai ei.
hyvä tero
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamaa mieltä. Mutta onneksi meillä täällä joensuussa yle hd näkyykin jo:)
HD
Ilmoita asiattomasta kommentistaRovaniemelläkin kyllä kattellaan jo Yle HD:tä. Vaikkei jokainen ylen kanava vielä hd-tasoisena näykään niin hd-kavallahan näkyy tv1 ja 2. Toinen viikolla ja toinen viikonloppuisin ja eikös urheilutapahtumat pääsääntöisesti näytetä myös hd-kanavalla.
Suuria toiveita
Ilmoita asiattomasta kommentistaSiinä vaiheessa kun Jussi Saarisen joka päiväiset uutiset ÄNHOOÄLLÄN nelosketjuista ja muusta hölynpölystä vaihtuu vaikka samalla intensiteetillä tehtyyn raporttiin MYPA:sta niin olen tyytyväinen.
Tuulikkiantti
Ilmoita asiattomasta kommentistaVOISITTEKO TODELLAKIN TEHDÄ URHEILUUUTISET NIIN ETTEI SIELLÄ KUULU TURHAA SIIS TYYSTIN TARPEETONTA MUSIIKKIA JA RUMMUTUSTA. On olemassa monia, joilla on yliherkät korvat. Oletteko koskaan kuulleet sellaisesta- Olisi aika ja aihe täydelliseen tutkimukseen ja sen mukaiseen musiikin ja metelin soitattaminen urheilu-uutisissa ja urheiluohjelmissa. Myös urheiluohjelmissa uusintakohdat sekä toistot ne huomataan ja ymmärretään PALJON PAREMMIN JA SELVEMMIN kun se turha asiaton musiikki PUUTTUU KOKONAAN. Esim meillä Tuulikki tarvitsee kuullakseen enempi ääntä ja Antti kuulee kaiken miltei äänettä. ja kumpikaan ei tarvitse mitenkää sitä musiikkia häiritsemään kuultavuutta. Eri äänensävyt myös vaikuttavat kuulemisen ymmärtämiseen sekä ohjelman tajuamiseen. Eihän se tarpeeton musiikki ja meteli vaikuta mitenkään asian ja urheilun selventämiseen mitenkään. Siitä metelistä ja rummutuksesta ei ole mitenkään milloinkaan etua ja mainetta urheillu-uutisten ja ja ohjelmien eduksi EI NYT EIKÄ MYÖHEMINKÄÄN
RT Tampere
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen ehdottomasti Samaa mieltä. Musiikki ja rummutus ei kuulu uutisiin.
Se karkottaa katsojia pois. Kukahan on vastuu henkilö?
Thomas
Ilmoita asiattomasta kommentistaYle Onlinen esimies voisi myös poseerata toimituksessaan ja antaa haastattelun, tai vierailla viikonlopun Urheiluruudussa.
Rasvis
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen syvästi vastaan yleensäkin tota koko uutisankkuri seisoo ja näpräilee näyttötaulua.
Maikkarin aamutv on jo pilattu noilla uudistuksilla,tod.vaivaannuttavaa katseltavaa.
En tiedä,ketä se istuminen on "häirinnyt"??
Käsittämätöntä,että Yle lähtee kopioimaan ulkomaalaisten ja hömppäkanavien systeemejä.
Mauri
Ilmoita asiattomasta kommentistaNina Vanhatalon selostukset alppihiihdon MM-kisoissa jättävät kyllä reippaasti parantamisen varaa sekä YLE urheilulle että Ninalle itselleen. Selostuksesta kuulee ettei Nina tunne lajia tarpeeksi. Liikaa epämääräistä ennustamista kilpailijan otteista ja turhan paljon retorisia kysymyksiä malliin "mitähän tässä nyt tapahtuu". Ajoittain silkkaa arvailua vailla faktojen häivääkään. Kuullostaa penkkiurheilijan korvaan kiusalliselta ja jopa häiritsevältä. Ohjeeksi voisi antaa että Nina ottaisi muutaman asian haltuun ja näiden "vahvuuksien" kautta laventaisi pitemmällä ajalla asiantuntemusta alppihiihdon saralla.
hmmh uudistusta..
Ilmoita asiattomasta kommentistaKunpa uudistus toimisi myös urheilukilpailuiden selostuksissa. Turha löpinä pois ja seurattaisi enemmänkin näitä urheilusuorituksia. Ns. asiantuntijatkin saisi parantaa paljon ulosantiaan.
Kieliguru
Ilmoita asiattomasta kommentistaTodellakin voisi uudistua myös siten, että kiinnitetään ihan perusasioihin huomiota, Aloitetaan vaikka maiden nimistä: Pelkia, Iso-Pritannia, Luksempurk, Keorkia, Kaana, Lipanon, jne.
Tuntematon
Ilmoita asiattomasta kommentistavai että samanlaiset kosketusnäytöt ku mtv llä no tuleehan ylekin vihdoin nykyaikaan