Yli seitsemän vuoden tauko - Suomen kirkkain NHL-tähti vihdoin kotiyleisön eteen
Pekka Rinne on innoissaan Turussa pelaamisesta. Maailman parhaimpiin maalivahteihin lukeutuva Rinne on löytänyt uusia virikkeitä KHL:stä.
Kausi oli 2004-2005 ja joukkue Kärpät. Niklas Bäckströmin varjoon Oulussa jäänyt Pekka Rinne ei ole sen jälkeen astunut jalallaankaan suomalaiseen jääkiekkokaukaloon pelitarkoituksessa. Yli seitsemän vuoden tauko päättyy keskiviikkona, kun Rinne vartioi Suomen maalia EHT-sarjan avausottelussa Venäjää vastaan Turussa.
- En ole pelannut Suomessa sitten lähtöni. Siitä on jo varmaan kahdeksan vuotta. Sen jälkeen en ole pelannut Suomessa yhtään ainoaa peliä, joten olen tosi innoissani. Kiva oli tulla - tämähän on ensimmäinen EHT-turnaukseni ylipäätään, kahdet MM-kisat (2009 ja 2010) Leijonissa pelannut Rinne sanoo.
- Itselleni se on aina spesiaali tilanne pelata maajoukkueessa. Näitä saumoja tulee kuitenkin sen verran harvoin. Meillä on tosi hyvä joukkue kasassa, ja voittamaan lähdetään.
Syy Rinteen pitkälle tauolle Suomen kamaralla on luonnollisesti se, että hän on pelannut Pohjois-Amerikassa kaudesta 2005-2006 lähtien. Tuntemattomana kempeleläisjättinä meren taakse lähtenyt Rinne on kulkenut pitkän tien noustakseen nykyiseen asemaansa Nashville Predatorsin NHL-ykkösmaalivahtina.
Tai oikeammin Rinteen nykyinen asema on Minskin Dinamon KHL-ykkösmaalivahti. 30-vuotias Rinne on seurannut monen muun NHL-pelaajan esimerkkiä ja tullut Eurooppaan pelaamaan NHL:n työsulun ajaksi.
- Pelit ovat menneet pääasiassa hyvin, mutta on ollut myös ylä- ja alamäkiä. Heti alussa vaihtui valmentaja (Kari Heikkilä sai potkut) ja olimme koko joukkue jonkinlaisessa kriisissä. Sen jälkeen olemme ottaneet isoja voittoja ja nousseet playoff-viivan yläpuolelle. Jospa se tästä lähtisi rullaamaan - jos sinne vielä takaisin mennään, Rinne totesi viitaten NHL:n työehtosopimusneuvotteluihin.
Töissä tutun miehen kanssa
Rinne on löytänyt oman torjuntatyylinsä NHL:ssä ja noussut tontillaan maailman kolmen parhaan maalivahdin joukkoon. Kaksi kertaa ehdolla NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ollut Laser HT:n kasvatti on löytänyt Valko-Venäjältä uusia virikkeitä torjuntatyöskentelyynsä.
- Peli on KHL:ssä täysin erilaista. Siihen vaikuttaa jo kentän kokokin. Peli on ehkä vähän hitaampaa ja se perustuu enemmän yksilötaitoon. Siellä joutuu enemmän odottelemaan, kun tulee jätön jätön jättöjä ja sellaista. Itselleni se on ollut ihan hauska kokemus, ja olen tosi tyytyväinen, että lähdin sinne. Pelit ovat kuitenkin huomattavasti kehittävämpiä kuin treenit, Rinne muistuttaa.
- Mitä monipuolisemmin pystyy pelaamaan, sitä parempi. Aina se vaatii sopeutumista, kun menee uuteen joukkueeseen ja uuteen sarjaan. Peli on siellä enemmän odottelua, ja yhtäkkiä tulee pahoja paikkoja. Siellä paikkoja rakennetaan paljon syöttämällä, kun taas NHL:ssä se lähtee yleensä kudista, jonka jälkeen pelataan irtokiekoista. Se on ollut itsellenikin kehittävä juttu.
Minskissä Rinne on saanut tehdä töitä tutun miehen kanssa. Jo Kärppien ajoilta tuttu maalivahtivalmentaja Ari Hilli on ollut Rinteelle iso apu Valko-Venäjällä.
- Ihan hauskaa on ollut. On voinut jauhaa suomeksi jäällä. Ari on tuttu mies, ja vieläkin teemme aina kesäisin yhdessä hommia, Rinne myhäilee.
Suomalaisyleisöllä on tällä viikolla harvinainen mahdollisuus nähdä Suomen jääkiekkotaivaan kirkkain tähti tositoimissa kotimaassa. Suomi avaa EHT-turnauksensa Turussa keskiviikkoiltana ottelulla Venäjää vastaan.
Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue
Yhdysvallat nöyryytti Venäjää hurjalla tavalla
Alkulohkovaiheessa yskineen Venäjän peli ei parantunut pudotuspeleihin. Yhdysvallat vei voiton MM-puolivälierässä huikean löylytyksen jälkeen.
MM-kisat rankka urakka valokuvaajalle - katso top5-otokset!
Jääkiekon MM-kisat tarkoittavat valokuvaajille pitkiä päiviä. Muun muassa Ilja Kovaltshuk ja Petri Kontiola ovat tarjonneet kameramiehille työsarkaa.
MM-kisojen menestystarinalla 100 miljoonan yleisö: "Siellä vedin Paranoidia kypärä päässä"
Jimmy Cola on kerännyt mainetta Helsingin Areenalla. Kisabändin riveistä löytyy kuusi kovaa kiekkomiestä, mukana on kova jenkkifani ja jopa muutama maaottelukin.
Raanta Leijonien maalilla Slovakiaa vastaan
Torstaina Helsingissä pelattava ottelu on Antti Raannalle MM-kisojen viides.
Granlund jatkaa kolmosketjussa - tässä Leijonien kokoonpano
Mikael Granlund aloittaa myös torstain Slovakia-ottelun Leijonien kolmosketjussa yhdessä Veli-Matti Savinaisen ja Antti Pihlströmin kanssa.
Väänänen luottavaisena kohti puolivälierää - "Aina ei mene niin kuin elokuvissa"
Ossi Väänänen toivoo tiistain Latvia-ottelun olevan Leijonille hyvä herätys torstain puolivälierää varten. Hyvää Suomen pelissä pakkikonkarin mukaan oli muun muassa uuden ylivoimaketjun yhteispeli.
Korpikoski valitteli ylivoima-aikaa: "Olemme neljän kentällisen joukkue"
Lauri Korpikoski haluaa torstain puolivälierään Leijonilta samanlaista peliä kuin viime viikonloppuna. NHL-hyökkääjän mukaan petrattavaa on myös ylivoimapelissä.
Palkittu NHL-luotsi ylistää Suomea: "Yksi maailman kovimmista joukkueista"
Jack Adams -palkinnon Buffalon luotsina 1990-luvulla voittanut Ted Nolan on mielissään Latvian taistelutahdosta. Illan Suomi-ottelusta mies povaa joukkueelleen vaikeaa.
KHL muovannut Leijonien pikakiiturista monipuolisemman: "Olen päässyt peliin sisään"
Antti Pihlström on Jukka Jaloselle tuttu hyökkääjä jo HPK-vuosiltaan. Pihlström pelaa Helsingissä uransa viidettä MM-turnaustaan.
Jalonen tyytyväinen Granlundin kehityksestä: "Kokonaisvaltainen pelaaja"
Mikael Granlundista on tullut Jukka Jalosen mukaan Pohjois-Amerikassa monipuolisempi pelaaja. Minnesotan hyökkääjältä odotetaan juonikkuutta erityisesti ylivoimalla.

Kommentoi aihetta
(10 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
rinteet
Ilmoita asiattomasta kommentistatavan kuolevainen tämäkin ukko on, vaikka nauttiikin nyt staran asemasta.
turust
Ilmoita asiattomasta kommentistakyl maar mää ihmettelen miks ei kipper oo maalill
mauno
Ilmoita asiattomasta kommentistaei Kipperiä guule giinosta
piällikkö
Ilmoita asiattomasta kommentistaKipperistä ei oo enää ees navetan porttien aukasuun.
El
Ilmoita asiattomasta kommentistaHeti alkaa joku läski vinkumaan ku jollaki menee hyvin !
Janne
Ilmoita asiattomasta kommentistaPekan Rinne oli kyllä vuosi takaperin pelaamassa Kalajoella Jussi Jokisen All - Stars pelissä, ilmeisesti hyväntekväisyys peliä ei lasketa.
piällikkö
Ilmoita asiattomasta kommentistaVallilan pingisturnauskii lasketaan enemmän ku joku uuno jokisen "all stars" ottelu!
Jartsa
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä ihmeen kirkkain tähti? Nyt on mennyt toimittajalta pasmat sekaisin, kun arvioi rinteen olevan Suomen kirkkain NHL-tähti. Jos kaveri on ollut pari kertaa ehdolla parhaan maalivahdin palkinnon saajaksi - mutta ei siis ole kyseistä palkintoa saanut - se ei tee hänestä vielä kirkkainta tähteä. Onhan NHL:ssä sentään suomalaisia pelaajia, jotka ovat ihan oikeasti voittaneetkin palkintoja eivätkä olleet vain ehdolla.
Jartsalle
Ilmoita asiattomasta kommentistaMikä ihmeen kirkkain tähti? Sen kysymyksen itsekin haluan heittää! Olen täysin samaa mieltä kuin sinä! Täyttä puppuako tämäkin jutttu taas?
tähti
Ilmoita asiattomasta kommentistaKirkkain tähti! Ihmettelin itsekin aluksi, mutta vähän ajateltuani ymmärsin, että näin on. Selänne olisi ehkä kirkkaampi mutta hän ei pelaa tällä hetkellä. Rinne on ollut ehdolla parhaan maalivahdin palkinnon saajaksi. Rinne on yksi parhaita maalivahteja. Toisaalta suurin tähti ei edes aina ole paras pelaaja.
Mikä tekee Rinteestä staran on että yleisö tuntee hänet. NHL2012 kansikuvan pelaajan äänestyksessä Rinne oli toinen (huom yksikään maalivahti ei ole tämän lähemmäksi päässyt NHL-pelin kantta). Haluaisin myös kuulla mielipiteenne asiasta.