Pesäpallo |

Ylimääräinen tauko käänsi ottelun Sotkamolle

Katsomossa sattunut sairaskohtaus ja siitä aiheutunut tauko käänsivät täpötäydellä Saarikentällä pelin päälaelleen, ja Sotkamo nousi sillasta ohi Vimpelin. Loppulukemat olivat 1-2 (4-3, 1-2, 3-0).

Toni Kohonen.
Kuva: Yle

Vimpeli ja Sotkamo tahkosivat Superpesiksen kärkikamppailussa pitkän kaavan kautta. Ottelun alussa purjeessa ollut vierasjoukkue oli lopulta parempi supervuorossa lukemin 3-0.

Sotkamo sai takatilanteen, kun Antti Hartikainen löi rajalyönnillä läpi Ville Hotakaisesta. Roope Korhonen aloitti supervuoron ilotulituksen kotiuttamalla Hartikaisen hetkeä myöhemmin.

Ratkaisu syntyi Vimpelin lukkarin Hannu Huuskosen kädestä, kun hänen heittonsa lipesi helpossa tilanteessa palon sijasta kolmospuolen jokeen. Korhonen ehti harhalla kotiin ja Sotkamo sai tilanteesta kolmostilanteen.

Kun vielä Kosti Rautiainen kotiutti Toni Kohosen, ja Vimpeli ei saanut omassa vuorossaan mitään järkevää aikaan, matkasi kaksi pistettä Sotkamoon.

- Ehkä me oltiin aavistus Vimpeliä parempia. Me haluttiin heidät pakkotilanteisiin, koska se on nykyään vaikea lyödä pakkotilanteesta piste. Niin kuin huomattiin, Mäkelä uitti kaksi kertaa vapaan kumuran, mutta pakkotilanteesta lyöminen oli paljon hankalampaa, Sotkamon lukkari Kohonen analysoi.

- Me ehkä peluutuksessa onnistuttiin paljon paremmin kuin Vimpeli, hän jatkoi.

Vierasjoukkueen kone käynnistyy yskähdellen

Ottelu sai lentävän lähdön, kun Ville Hotakainen iski ottelun avausvuorossa pallon keskeltä takaa läpi yhden juoksun ja kunnarin arvoisesti.

Tasoittavalla vuorolla Hartikainen rakensi läpilyönnillä tilanteen ja Korhonen kavensi Mikko Haukkalan kädestä tilanteeksi 2-1.

Vimpeli sai toiseen sisävuoroonsa palottoman ajolähdön, ja Janne Mäkelä pääsi yrittämään ensimmäisenä ennen Jere Dahlströmiä. Lyöjäjokeri onnistuikin ja tilanne oli jo 3-1.

Korhonen onnistui välissä ja neljännessä vuorossa oli jälleen Mäkelän vuoro iskeä tärkeä juoksu. Lyöjäjokeri onnistui viimeisenä lyöjänä kasvattamaan Vimpelin johtolukemiksi 4-2 ennen Sotkamon viimeistä sisävuoroa.

Korhonen sai vielä kavennettua tilanteeksi 4-3, mutta Sotkamon kiri kaatui Jani Komulaisen irtoamiseen koppitilanteessa ja Vimpeli vei ensimmäisen jakson niukasti nimiinsä.

Ylimääräinen tauko kääntää pelin

Toisella jaksolla Sotkamon ulkokenttä ryhdistäytyi huomattavasti, vaikka ensimmäinen juoksu syntyikin Jimi Heikkisen räpylästä. Lyöjänä oli Dahlström, joka pääsi lyömään palottomassa ajolähdössä. Tilanteen olivat rakentaneet loistavilla lyönneillään nuoret Matias Rinta-Aho ja Mikko Nikula.

Vimpelin hyvä vuoro kuitenkin katkesi Hotakaisen turhaan ykköspaloon, ja seuraavassa sisävuorossa Heikkinen iskikin pelin tasoihin juuri Hotakaisen räpylästä.

Kolmannen vuoron alussa peli keskeytyi kakkospuolen katsomossa tapahtuneen sairaskohtauksen vuoksi. Tauko tuli selvästi Jymylle hyvään paikkaan, sillä pelinjohtaja Mikko Kuosmanen sai pelaajansa ruotuun tärkeimmällä mahdollisella hetkellä.

- Pelin tason pitää nousta tästä tai syksyllä saattaa tulla yllättäviä putoamisia pudotuspeleissä, pelinjohtaja pohti ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Tänään puheet kuitenkin tehosivat, sillä tauon jälkeen Sotkamo otti pelistä komennon. Vimpeli alkoi hakea ihmeellisiä ratkaisuja ja sisäpeli kuivui kolmannessa vuorossa täysin kasaan.

Sotkamo sen sijaan lähti rohkeasti hakemaan lyöntijärjestyksensä takapäästä tilannetta ja se tuotti tulosta. Mikko Korhonen pääsi yhden palon ajolähtötilanteessa lyömään ensimmäistä kertaa koko ottelussa, ja heti ensimmäinen lyönti tuotti tulosta, kun Heikkinen kirmasi kumuralla kotiin.

Vierasjoukkue joutui kuitenkin vielä tiukkaan paikkaan, kun Vimpelin kärki rakensi palottoman ajolähdön. Sotkamo kuitenkin onnistui ase ohimolla kolmesti torjumaan Vimpelin hyökkäykset ja viemään pelin supervuoroon.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pesäpallo

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä