Ylipitkä hyppy pilasi Pellisen skicross-kilpailun
Jouni Pellinen ei onnistunut hyödyntämään hyviä iskuasemiaan skicrossin maailmancupissa Blue Mountainilla Kanadassa perjantaina. Torstain aikalaskussa toiseksi laskenut Pellinen laski ulos radalta jo finaalien ensimmäisellä kierroksella. Syynä oli ylipitkä hyppy.
Pellinen sai hyvän lähdön ja laski koko radan kärjessä aina vähän isompaan hyppyyn asti.
- Jokin siinä vinksahti päässä, enkä jarruttanut tarpeeksi. Hyppy lähti liian pitkälle ja tuli vasemmalle jalalle alas huonoon tasapainoon, siitä sitten portin väärälle puolelle ja ulos radalta. Kun pääsee johtavana laskijana viemään joukkoa ei normaalisti pitäisi olla mitään hätää. Oman hölmöilyn piikkiin tämän voi laittaa, pettynyt Pellinen kertasi.
Kilpailun voittoon laski Kanadan Brady Leman, joka nousi samalla skicrossin maailmancupin kärkeen. Toiseksi finaalissa sijoittui Lemanin maanmies Christopher Delbosco ja kolmanneksi itävaltalainen Andreas Matt.
Pellisen sijoitus lopputuloksissa oli 24:s. Maailmancupissa suomalainen löytyy sijalta 25.
Maailmancupissa on seuraavaksi ohjelmassa parin viikon tauko, kun seuraavat kilpailut lasketaan Saksan Bischofswiesenissä 25.-26. helmikuuta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.