Formula 1 |

Yllättäjä Grosjean: Hullu loppu kisalle

Kauden toisen palkintokorokesijansa ajanut Romain Grosjean ei ollut uskoa Kanadan GP:n lopputulosta.

Romain Grosjean
Kuva: EPA

Grosjean oli vielä kilpailun loppuvaiheessa viidentenä, mutta nousi ratkaisuhetkien aikana toiseksi. Ranskalainen kirjautti F1-uransa parhaan sijoituksen.

- Yritin päästä maaliin yhden pysähdyksen taktiikalla. Kun Mark (Webber) meni varikolle, minun renkaani olivat vielä hyvässä kunnossa. Nousin kolmanneksi ja, kun Fernandon (Alonso) meno hidastui, olin yhtäkkiä toinen. Hullu loppu kisalle, Grosjean selitti.

Lotuksella oli vaikeuksia aika-ajossa. Sunnuntaina meno oli jo parempaa, mistä Grosjean jakoi kiitosta varikkohenkilökunnalle.

- Talli teki fantastista työtä auton ja renkaiden kanssa. Tiesimme, että olisimme tänään parempia lämmön ansiosta. On hienoa olla toista kertaa palkintokorokkeella tällä kaudella, ranskalaiskuski totesi.

Grosjean nousi kakkossijansa myötä MM-pisteissä seitsemänneksi, vain kahden pisteen päähän Kimi Räikkösestä. Räikkönen oli Montrealissa kahdeksas.

Kommentoi aihetta

(1 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Formula 1

Urheilun pääuutiset

Mestarien liiga

Bayern valloitti Mestarien liigan!

Bayern München sai himoitun pokaalin haltuunsa.

Jalkapallon Mestarien liigan finaalin avausjaksolla useamman maalintekopaikan hukannut Arjen Robben upotti Dortmundin 2-1-voittomaalillaan 89. minuutilla.

Mestarien liigan loppuottelu, Lontoo

      DORTMUND                -     BAYERN MÜNCHEN 1-2 (0-0)
     
Gündogan 68 rp               Mandzukic 60
                                                   Robben     89

  1 Weidenfeller
26 Piszczek
  Subotic
15 Hummels
29 Schmelzer
  8 Gündogan
  6 Bender 90+2
     -> 18 Sahin
16 Blaszczykowski 90+2
     ->23 Schieber
11 Reus
19 Grosskreutz (v)
  9 Lewandowski
  1 Neuer
16 Lahm
17 Boateng
  4 Dante (v)
27 Alaba
8 Martinez
31 Schweinsteiger
10 Robben
25 Müller
  7 Ribery (v) 90+1
     -> 30 L. Gustavo
  9 Mandzukic 90+4
     -> 33 Gomez

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä