Zlatan Pariisissa: Kuka ei haluaisi olla täällä?
Zlatan Ibrahimovic pitää uutta seuraansa PSG:tä tulevaisuuden seurana. AC Milanista hänellä ei ole pahaa sanottavaa.
Ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimovic esiteltiin uuden seuransa Paris Saint-Germainin faneille keskiviikkona. 30-vuotias tähtipelaaja oli luonnollisesti innoissaan siiron varmistuttua.
- Tämä on iso askel urallani, jälleen yksi toteutunut unelma. Tiedän että mediamylläkkä on ollut valtava. Se oli jopa suurempaa kuin siirtyessäni Barcelonaan, Ibrahimovic kertoi lehdistötilaisuudessa.
AC Milanista ranskalaisseuraan siirtynyt Ibrahimovic allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen PSG:n kanssa.
- Näyttää siltä, että päätän urani täällä, mutta samaa sanoin jo Milanissa. Koskaan ei tiedä mitä tulee tapahtumaan, enkä ajattele sellaisia nyt.
PSG maksoi italialaisseuralle Zlatanista 20 miljoonaa euroa. Yhteensä qatarilaisomistuksessa oleva seura on kuluttanut siirtomarkkinoilla arviolta hurjat 112 miljoonaa euroa. Tulijoita ovat muun muassa Zlatanin seurakaveri Milanista, Thiago Silva, Napolista ostettu Ezequiel Lavezzi sekä Pescarasta hankittu Marco Verratti.
- Kuka ei haluaisi olla täällä? Kun katsot joukkuetta, niin sehän on todellinen "dream team". Se ei ole vain ranskalaisen jalkapallon tulevaisuus vaan sitä myös koko Euroopassa ja jopa maailmassa, noin 14 miljoonan euron vuosiansioille yltävä Zlatan maalailee.
Vaikka ruotsalaistähti katsoo tulevaan innoikkaana, ei hänellä ole pahaa sanaa sanottavana entisestä työnantajastakaan.
- Olen todella tyytyväinen että olin siellä. Milan palautti hymyn kasvoilleni. Minulla tulee aina olemaan hyviä muistoja Milanista, enkä halua mitään varjoa sen ajan ylle, Ibrahimovic kertoo.
Tuoreimmat aiheesta: Jalkapallo
Espanjan kauden komeetta jatkaa kohti Mestarien liigaa
Real Sociedad onnistui Sevillan vieraana. Baskijoukkue otti paikkansa sarjanelosena.
City-pakki teki jatkosopimuksen vuoteen 2017
Gaël Clichy jatkaa neljä kautta Manchesterissä. Valioliigan päätöskierros pelataan sunnuntaina.
Zlatan paukutti kaksi Beckhamin läksiäisissä
PSG otti sarjan viimeiseissä kotiottelussaan vakuuttavan voiton. David Beckham pohjusti Blaise Matuidin osuman Parc de Princellä.
Serie A:n mestari päätti kautensa tappioon
Sampdoria otti voiton Juventuksesta kotonaan. "Vanha Rouva " varmisti mestaruutensa hyvissä ajoin.
Granada-fanit juhlivat jo säilymistä
Osasuna joutui taipumaan taistelussa tärkeistä pisteistä. Ulosajo varmisti voiton Granadalle.
Espanjalaisseuran 24 vuoden korpivaellus päättyi
Elche nousee takaisin Espanjan pääsarjaan ensi kaudella. Alicantelaisseura oli viimeksi La Ligassa kaudella 1988-1989.
Valencia tarrasi Mestarien liiga -paikkaan
Real Sociedadilla on mahdollisuus nousta liigan nelossijalle yön ottelussa. Jeremy Mathieu onnistui Valencialle vieraskentällä.
Sassuolo teki historiaa - pienimmän paikkakunnan joukkue Serie A:ssa
Sassuolo ja Hellas Verona nousevat kauden päätteeksi Italian pääsarjaan. Livorno-ottelussa jaettiin kolme ulosajoa.
Bayern-topparilla huikean huonoa tuuria - taas pitkälle sairauslomalle
Holger Badstuberin oikean polven ristisiteet hajosivat jälleen. Toppari tarvitsee leikkaushoitoa.
Dortmundin huipputoppari saattaa jäädä sivuun Wembleyltä
Mats Hummels ontui kentältä liigakauden päätösottelussa Hoffenheimia vastaan. Borussia kohtaa Bayern Münchenin 25. toukokuuta Mestarien liigan finaalissa.

Kommentoi aihetta
(9 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
nojoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuskin vielä tällä kaudella PSG saavuttaa suurta menestystä Mestareiden Liigassa, mutta seuraavalla kaudella saattavat olla jo varteenotettava välieräjoukkue.
D
Ilmoita asiattomasta kommentistaIhanko kristallipallosta tuon luit.
CFC the blues
Ilmoita asiattomasta kommentistaPSG....Mikä se on??? No joo,se on firma täynnä eläkeläisiä,entisiä tähtejä.
Spurs
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuinkas vanha se Verratti onkaan?
MKK
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiinpä niin. Verratti 19, Lavezzi ja Silva 27 v. En nyt ihan eläkeläisistä puhuisi. Ei se Espanjan maajoukkueen runkokaan sen nuorempi ole!
tähteitä
Ilmoita asiattomasta kommentistatähteitä vai tätejä vai mitä sä lässyttät?
jerry
Ilmoita asiattomasta kommentistaChelsean mies sanoo, että jengi täynnä eläkeläisiä..?Champions leaguen voi näköjään myös voittaa eläkeläisillä jotka pelaa historian hirveintä futista. Jos tost psg:stä saa kaiken irti, niin toi ryhmä taistelee mestarien liigas neljän sakissa.
CFC the blues
Ilmoita asiattomasta kommentistaAivan....mutta meidän "eläkeläiset" olivat jo aikaa sitten tulleet seuraan,esim:Lambard,Drogba ja Cole.Terry tuli jo junnuna -95 West Hamista.
CFC the blues
Ilmoita asiattomasta kommentistaItse pidin jo Gary Cahillin tuloa outona meille,kun oli jo -85 syntyny,mut toppari oli sillo pakko saada,kun kalusto oli sillä saralla lähes kaikki telakalla sillo...no Cahill on syntyny loppuvuodesta,mut kuitekkii.Mielestäni menestyvää joukkuetta ei voi tehdä,jos ostaa n.s valmiita pelaajia ja silloin ikä tulisi olla max. 25v.