Sarjaa esitetään YLE TV2:lla
ma, ti ja ke klo 20.00
Katso YLE Areenassa

Valtteri Lehtinen

Jani Hellemaa

Jani Hellemaa on Virtauksen ilmaisutaidon lukion oppilas.

Hän on lahjakas pianisti ja lauluntekijä. Jani laulaa Vihreissä Valoissa. Musiikki on Janin intohimo, ja peruskoulunkin hän onnistui suorittamaan vain rimaa hipoen.

Janin alkoholistivanhemmat olivat kyvyttömiä huolehtimaan pojasta. Jani on pienestä saakka kiertänyt kasvatuslaitoksia ja sijaiskoteja. Hän muutti Tampereelta Virtaukseen ja on siitä saakka asunut itsenäisesti asuntolassa.

Jani ja hänen pitkäaikainen ihastuksensa Vilma Haavisto seurustelevat, ja nuori pari odottaa myös yllätysvauvaa. Haavistoista Jani on saanut itselleen perheen, jota vailla hän on kasvanut.

Jani on syntyny 10.7.1994. Hänen horoskooppimerkkinsä on rapu.

Muualla Yle.fi:ssä