Sarjaa esitetään YLE TV2:lla
ma, ti ja ke klo 20.00
Katso YLE Areenassa
UP+
UP+: Tanssii poikien kanssa (osa 2/2)
Kolme kuukautta raskasta harjoittelua on takana, mutta koreografia on vielä viimeistelemättä. Ehtiikö tanssi valmiiksi? Ja kun kuvauspäivä koittaa, mikä vielä voi mennä pieleen? Tule kulissien taa vakoilemaan.
UP+
UP+: Tanssii poikien kanssa (osa 1/2)
Tanssia ei voi näytellä, vaan tanssia pitää tanssia. Tanssin oppiminen vaatii treeniä, treeniä, treeniä. Mitä tapahtuu, kun muusikko-näyttelijä Kalle Ruusukallio laitetaan tanssijaksi Virtauksen lukion kevätnäytökseen?
UP+
UP+: Virtauksen uudet lukiolaiset
UP saa kolme uutta nuorta näyttelijää, jotka tulevat ruutuun syksyllä. Amelie Blauberg on jo mukana kuvauksissa.
Tiedote
Uusi päivä - uudet lukiolaiset!
UP on saanut kolme uutta nuorta näyttelijää. Amelie Blauberg, Anette Aghazarian ja Ville Rossi esiintyvät ruudussa ensimmäisen kerran ensi syksynä.
UP+
UP+: Paluu vuoteen 2010
Millainen oli Uuden päivän ensimmäinen jakso? Mitä mieltä sarjassa alusta asti olleet ovat siitä nyt? UP+ vei näyttelijät aikamatkalle vuoteen 2010.
Tiedote
UP näkyy vihdoinkin kaikkialla maailmassa!
Se on juhlan paikka, kun Uusi päivä on Areena-katselussa maailman joka kolkassa.
UP+
UP+: Ajankohtainen musiikkikakkonen
Siiri Partanen ja Kalle Ruusukallio kertovat sarjan musiikin tekemisestä sekä viimeisimmät Vihreiden Valojen kuulumiset.
UP+
UP+: Noin yhdeksän kysymystä Eemu Korpelalle
Karri Palomäkeä näyttelevä Eemu Korpela joutuu Noin yhdeksän kysymyksen tiukkaan piinapenkkiin. Mitä eroa on Eemulla ja Karrilla? Mikä Eemusta tulee isona?
Tiedote
Toive toteutuu - UP kesällä alusta asti!
Uusi päivä uusitaan alusta asti
alkaen 6.5.2013
Jaksot 1 - 135 nähdään TV2:ssa maanantaista perjantaihin klo 20.00,
kaksi jaksoa illassa.
UP+
UP+: Noin yhdeksän kysymystä Rosa Hautalalle
UP+:n Noin yhdeksän kysymystä ottaa lempeään otteeseensa Vilma Haavistoa näyttelevän Rosa Hautalan. Nyt selvitetään, mikä on totta ja mikä tarua!
Kilpailu
Voita Karri Koiran levy nimmarilla!
Osallistu Uuden päivän Karri Koira -kilpailuun ja voit voittaa Karri Koiran K.O.I.R.A.-levyn nimmareilla.
UP+
UP+: Karri Koira kylässä
R&B-artisti ja räppäri Karri Koira kävi vierailulla Uudessa päivässä. Mies joutui paitsi Aleksi Ruuskasen haastatteluun, myös UP+toimitus nappasi hänet käsittelyynsä. Kenen virtauslaisen rooliin Karri Koira loikkasi?
Vihreät Valot - Osa 3
Miltä Vihreät Valot näyttävät vanhoina?
Rock and rollator! Tyrät rytkyvät ja tekonivelet paukkuvat, kun Vihreät Valot rokkaa!
UP+
UP+: Tupatarkastus Haavistoon
Antti Majanlahti ja Anu Raipia pitävät sinulle nyt yksityisen asuntoesittelyn Haavistojen sukutilalla.
Vihreät Valot kaupungin sykkeessä: Jackson-biitti
Ota banaani, tule mukaani: Vihreät Valot vetää mahtavalla sykkeellä Jackson-biitin!
UP+
UP+: Noin yhdeksän kysymystä Kai Vaineelle
Salaperäinen Niklas Järvelä tuli
6. maaliskuuta 2013 takaisin Virtaukseen. Mitä yhteistä on Kai Vaineella ja Niklaksella?
UP+
UP+: Noin yhdeksän kysymystä Sanni Haahdenmaalle
Elina Haavisto jätti haikeat jäähyväiset Virtaukselle vuosi sitten. Pitkä odotus palkitaan, sillä Elina on täällä taas. Sanni Haahdenmaan näyttelemä hahmo palaa ruutuun 5. maaliskuuta 2013.
UP+
UP+: Antti Väreen vauhdikas arki
Millainen on näyttelijän tyypillinen työpäivä? UP+ sukeltaa jälleen Uuden päivän näyttelijän arkeen.
UP+
UP+: Hyvää ystävänpäivää!
Ystävänpäivän kunniaksi UP+ istutti sarjasta tuttuja näyttelijöitä lemmensohvalle ystävyyttä pohtimaan. Mukana on myös kilpailu! Voittaja arvotaan maanantaina 18.2.2013.
UP+
UP+ Tampereen koekuvauksissa
Onko tässä UP+:ssa sarjan tulevia tähtiä? Meno Tampereen-koekuvauksissa 26.1.13 oli reipasta ja hyväntuulista - kuin Virtauksessa (tai Helsingin koekuvauksissa) ainakin!
UP+
UP+ Helsingin koekuvauksissa
Onko tässä UP+:ssa sarjan tulevia tähtiä? Meno Helsingin-koekuvauksissa 19.1.13 oli reipasta ja hyväntuulista - kuin Virtauksessa ainakin!
304 kolmeminuuttista
Tuottaja Samu, pääohjaaja Janne ja näyttelijä Hanna-Riikka katsoivat kukin noin sata live-koe-esitystä. Nyt on meneillään tallennettujen esitysten arviointi ja esiintyjien karsinta castingien kakkoskierrokselle.
UP+
UP+: Ei taaskaan menny niinku Virtauksessa
Uudessa päivässä ei ole pilalle menneitä kohtauksia, on vain hervottomia näyttelijöitä ja uskomaton tiimi tuottamassa materiaalia UP+:aan.
Koekuvattavat on valittu
UP-tiimi on valmiina räjäyttämään tulevat nuoret näyttelijät matkalle tähtiin!
Virtuaalisuukkoja Virtauksesta
Vuosikatsastus
Taaksepäin katselu on tarpeen autoa peruutettaessa ja tapana vuodenvaihteessa. Istupa kyytiin, kymmenen kuukautta vanhana UP:laisena kääntelen nyt tärkeitä näkymiä taustapeiliin.
UP+
UP+: Tervetuloa Virtaukseen Mirja Mäkimaa!
Tässä hän nyt on! Uusi päivä kahmi lämpimään syleilyynsä Kotikadusta tutun Inka Kallénin eli Mirja Mäkimaan.
Tule näyttelemään Uuteen päivään!
Ylen Uusi päivä -sarja etsii NELJÄÄ nuorta 15-20-vuotiasta näyttelemään lukion ykkösluokkalaisia vuonna 2013 aloittavalle vuosikurssille. Hakuaika päättyy 31.12.2012.!
UP+
UP+: Vilinää, vilskettä, helinää, helskettä
Uuden päivän jouluaatto on ainutlaatuinen musiikin juhla!
Virtuaalisuukkoja Virtauksesta
Älä näyttele!
Nettitiimin Johanna kurkistaa sarjan kulisseihin, nyt on vuorossa näyttelijäntyön oppimista!
UP+
UP+: Vinkkejä näyttelijäksi aikoville
Nettitiimin Johannaa jännittää näytellä Virtauksen ilmaisutaidon lukion tiedotusopin opettajaa.
UP+
UP+: Vaihtoehtoinen Linnan juhlien selostus
Oletko kyllästynyt siihen, että Linnan juhlien selostajat taplailevat vieraiden kohdalla eivätkä tunnista heitä? Ei hätää!
Näyttelijähaun FAQ eli kysytyimmät kysymykset vastauksineen
Herättikö näyttelijähakumme kysymyksiä? Tässä tulee vastauksia!
Haluatko näyttelemään Uuteen päivään?
Haluatko sinä opiskelijaksi Virtauksen ilmaisutaidon lukioon? Osaatko esimerkiksi näytellä, laulaa, tanssia, skeitata, räpätä - tai vaikka jongleerata? Vai muuten vain nautit esiintymisestä? Voit olla etsimämme henkilö!
UP+
UP+: Johanna, Virtauksen Ilona
Uuden päivän Johanna valloittaa Virtauksen lukion Ilona Koivumaana! UP:n nettitiimi seurasi Johannan matkassa ensimmäisenä kuvauspäivänä.
UP+
UP+: Ravintolapäivä Ainon kahvilassa
Lähes 450 UP:n ystävää tuli Ravintolapäivänä 17.11.2012 Ainon kahvilaan, kun Rantatien väki tempaisi hyvän asian puolesta.
UP+
UP+: Lääkärit ilman kanavarajoja
Uuden päivän HP Latvala myöhästyy lennolta ja jää Helsinkiin yöksi. Helsingin yössä HP törmää viehättävään Kotikadun Mirja Mäkimaahan.
Tiedote
Uusi päivä saa naislääkärin Kotikadusta
Uuden päivän HP käy tänään vieraisilla Kotikadulla, ja joulukuussa Uudessa päivässä nähdään, mihin se johtaa!
Virtuaalisuukkoja Virtauksesta
Ei Nolo!
Nettitiimin Johanna kurkistaa sarjan kulisseihin, tiistaina 6.11. kuvattiin jouluaaton tunnelmallista erikoisjaksoa.
UP+
UP+ pöljäilee pallon paremmaksi
Nenäpäivän kunniaksi Uuden päivän tiimi jätti UP-roolit studion ulkopuolelle ja pöljäili jotain ihan muuta.
UP+
UP+: Varo naurutartuntaa!
Miten saadaan nauru syntymään silloin kun ei naurata? Onko asioita mille ei saa nauraa, ja silti naurattaa?
Virtuaalisuukkoja Virtauksesta
Ei pidä nauruja pidätellä!
Nettitiimin Johanna kurkistaa sarjan kulisseihin ja kertoo tunnelmiaan arkisen työnteon ihanuudesta: tätä et tiennyt viime perjantaista!
UP+
UP+: Tervetuloa Virtaukseen HP!
Kuka on tämä komea mysteerimies, ja mitä hän tekee Virtauksessa?
UP+
UP+: Kakkosen kanavakonsultit kylässä
TV2:n nuoret kehittäjät, kanavakonsultit vierailivat Uuden päivän studiolla sarjan kuvauksissa. UP+toimitus jututti kiireisiä konsultteja. Minkälaisia sisältöjä konsultit haluaisivat verkkoon?
UP+
UP+: Virtaus ei asu meissä
Mitä tapahtui, kun Apulannan pojat riisuivat rokkilookin ja rupesivat Haavistoiksi Haavistojen paikalle?
UP+
UP+: Yhä lisää kysymyksiä ja entistä enemmän vastauksia
Pyysimme UP-faneja taas esittämään kysymyksiä näyttelijöillemme ja Johanna kuvausryhmän kanssa lähti tiristämään näyttelijöistä vastauksia.
Tuotannon terveiset
Paljon onnea kaksivuotias Uusi päivä!
Ensimmäinen Uuden päivän jakso nähtiin televisiosta 4.10.2010! Nyt sarja täyttää kaksi vuotta ja tuottaja Samu Reijonen lupaa, että meno sen kun paranee!
UP+
UP+ Amerikassa
Kuka on Batmanin suosikki-UP? Ketä Doctor Who diggaa? UP+ lähti rapakon taa ottamaan selvää! Tunnistatko kaikki videon hahmot? Ota osaa kilpailuun.
UP+
UP+: Tuutsä tanssiin?
Uusi päivä -tiimi tanssahteli riemukkaasti flashmobin Tampereen Koskikeskuksessa elokuussa 2012.
UP+
UP+: Näin syntyi Vihreät Valot -animaatio
Mikä on Aapo Rönkön salainen ase, miten animaatio-Emmi eroaa sarjan Emmistä? Vihreät Valot muuttui animaatioksi ja UP+ paljastaa miten se tapahtui!
Vihreät Valot - Osa 1
Vihreät Valot seikkailee animaationa Yle Areenassa
"Who needs Topi when you've got norsu kicking ass!" Lähde Emmin, Janin, Topin, Aapon, Cican ja Rasmuksen kanssa risteilemään!
UP+
UP+: Rouva etsivä ja lokaation salaisuus
UP+ lähetti tähtitoimittajansa päiväksi Uuden päivän ulkokuvauksiin.
UP-chat
Tule chattaamaan UP-tuttujen kanssa!
Tervetuloa katsomaan Uutta päivää yhdessä UP:n näyttelijöiden kanssa ja chattailemaan!
Kirjoituskilpailun satoa
UP-kirjoituskilpailun voittajat on valittu ja palkinnot arvottu. Näyttelijä Thelma Siberg toimi Onnettarena!
UP+
UP+: Tanssien syyskausi alkuun!
Tutulta torstaipaikalta löytyvä UP+ palasi virtauslaista virtaa puhkuen kesälaitumilta.
Tuottajan kesäblogi
Kesä on täällä
Myös UP:n henkilökunta lomailee ja työskentelee Ylen muissa ohjelmissa. Tuottaja Samu paljastaa myös syksyn salaisuuksia.
Lievitä Uusi päivä -ikävääsi kesällä!
UP on lomalla, mutta kesäuusinnathan alkavat 5.6. Tuttuja kasvoja voit lisäksi käydä katsomassa useilla estradeilla eri puolilla Suomea.
UP+
UP+: Vihdoinkin lisää juonipaljastuksia!
Lämpenevätkö Vilman ja Janin välit vihdoinkin? Kenen kanssa Niklas on ilman housuja ja miksi? Kenelle Emmi kiihtyy?
Tule chattaamaan UP-tuttujen kanssa!
Tervetuloa katsomaan Uutta päivää yhdessä UP:n näyttelijöiden kanssa ja chattailemaan!
UP+
UP+: Tanssi UP-tähtien kanssa, Valtteri!
Up'n Dance -tanssikilpailujen nettikarsinta on nyt käynnissä ja karsintojen kautta yksi tanssi pääsee suoraan finaaliin.
UP+
UP+: Yhä lisää kysymyksiä ja vastauksia
Onko Teromiehellä jäänyt koskaan rooli päälle? Mitä Thelma rikkoi kuvauspaikalla? Mitä Rosan kissalle tapahtui?
UP-ystäväkirja: Matti Leino
Elämä ilman huumoria on kuin kesä ilman aurinkoa
Lue UP-ystäväkirjasta mitä yhteistä onkaan Matti Leinolla ja hänen roolihahmollaan Sakarilla!
UP+
UP+: Bilebändi Vihreät Valot
Kuka olisi uskonut, että Suomen paras UP+ saavuttaa jälleen yhden täyskympin? Jo 30:n jakson verran UP+ on viihdyttänyt Uusi päivä -sarjan uskollisia faneja ja lisää on luvassa!
UP+
UP+: Pääsiäinen ilman sulkia on kuin emäntä ilman esiliinaa
Pääsiäisen kunniaksi UP+ irrottelee ja toivottaa kaikille hauskaa pääsiäistä!
UP+
UP+: Ratsutyttö Rosa ylittää esteet
Ratsastus on Rosa Hautalan rakas harrastus. Tule mukaan tallille Rosan ja UP+:n mukana.
Uusi päivä jatkaa ainakin vuoteen 2015
Yleisradio kertoi Uuden päivän jatkosta. Sarja pyörii TV2:ssa ainakin vuoteen 2015 asti.
UP+
UP+: Tervetuloa Virtaukseen Petra!
UP+toimitus seurasi ihastuttavan Amira Khalifan ensimmäistä työpäivää Uudessa päivässä.
UP-ystäväkirja: Amira Khalifa
Amira pelkää karhuja
Kevät tuo tullessaan uuden virtauslaisen, Petra Kaakon. Petraa näyttelevä Amira Khalifa täytti UP-ystäväkirjan sivun.
UP+
UP+: Ingan ja Johannan päiväkahvit
UP+:n nettitoimittaja Johanna Pirttilahti kävi jututtamassa Aino Haavistoa näyttelevää Inga Sulinia juuri avatussa Ainon Kahvilassa.
UP+
Suosikkijuontajan loistopesti hittisarjassa - Katso video!
Johanna Pirttilahti on uusi verkkotoimittajamme ja yhteisömanagerimme. Ja kenties nähdään myös ruudussa...
UP+
UP+: Anu Raipian reipas arki (osa 2/2)
Mitä mahtaa tapahtua kun Anu Raipialle annetaan päiväksi kamera käyttöön...
UP-ystäväkirja: Thelma Siberg
Thelma on sottapytty keittiössä
Uuden päivän Krista Kortelaista näyttelevä Thelma Siberg kirjoitti UP-ystäväkirjaan.
UP+
UP+: Anu Raipian reipas arki (osa 1/2)
UP+ antoi kameran näyttelijä Anu Raipialle päivän ajaksi. Anu tallensi menemisiään, tekemisiään ja kohtaamiaan ihmisiä talvisena helmikuun päivänä!
UP+
UP+: Magnus ja Petski Pikku-Bollywoodissa
FST5:lta tutut Magnus ja Petski pääsivät Juuso "Aleksi" Pekkisen mentoroinnin myötä kokeilemaan tv-näyttelijän työtä Uudessa päivässä.
Vihreät Valot
Vihreät Valot: Kevääksi
Pakkasen paukkuessa nurkissa kurkottaa Vihreät Valot jo kevättä kohti!
UP+
UP+: Papiljotteja ja puuterihuiskuja
UP+ paljastaa miten syntyy Kristan klassisen kaunis kuvausmeikki ja ihastuttavat kiharakutrit.
UP+
UP+: Tupatarkastus asuntolaan
Emmi, Jani, Aapo, Cicca, Karri ja asuntolanvalvoja Lauri asuvat asuntolassa, joka on Virtauksen hilpeä ja eloisa väriläiskä.
Uuteen päivään uusia näyttelijöitä
Arttu Soilumo ja Amira Khalifa täydentävät Uusi päivä -sarjan upeaa näyttelijäkaartia. Uusia kutkuttavia juonenkäänteitä on siis luvassa...
UP-ystäväkirja: Eemu Korpela
Huutaminen saa onnelliseksi
Uuden päivän vauhdikasta Karria näyttelevä Eemu Korpela kirjoitti UP-ystäväkirjaan.
UP+
UP+: Kyllä kansa tietää
UP+toimitus lähti Aleksi Ruuskasta esittävän Juuso Pekkisen matkaan Virtauksesta Tampereelle haastattelemaan ihmisiä Uudesta päivästä.
UP+
UP+: Lisää kysymyksiä ja vastauksia!
Mikä on kivointa Uudessa päivässä? Kenellä mahtaa olla kaksi karvaista lemmikkiä kotona? Onko Marikaa näyttelevä Helena Rängman oikeasti tanssija?
UP+
UP+: Ruuhkaa hääparin postiluukulla
Helena Rängman ja Lari Halme joutuivat visaisen tehtävän äärelle hääkorttikisan päätyttyä.
Tuotannon terveiset
UP-netin kevät on täynnä tuttuja ja uusia juttuja
UP+ ja UP-tarinat jatkuvat myös keväällä. UP:n nettitiimi paljastaa mitä keväällä kannattaa odottaa!
Tuotannon terveiset
Hääpuvun tarina
Uuden päivän pukusuunnittelija Sanja Kangas kertoo mistä syntyi idea Marikan hääpukuun ja miten Jukka Rintala saatiin puvun suunnittelijaksi!
Tuotannon terveiset
Tuotannon blogi
"Uusi päivä kiinnostaa alle 18-vuotiaita ja onnistunut tavoittamaan hyvin sellaisen yleisön, jolle Yleisradiolla ei ole ennen ollut paljoakaan tarjottavaa.", toteaa tuottaja Samu Reijonen.
Tuotannon terveiset
UP-tarinat tarjoavat herkkupaloja lukunälkään
UP-tarina tarjoaa joka perjantai pieniä lukunautintoja, siivuja suosittujen virtauslaisten elämästä. Syksyn aikana UP-tarinoissa tutustutaan jatkokertomuksina viiden eri virtauslaisen elämänvaiheisiin.
Tuotannon terveiset
Tuotannon blogi
Mielenkiintoisen lisämausteen tähän projektiin toi se, että fiktiivisessä Virtauksen maailmassa roolihahmoni Tomi ohjaa musikaalia ja tässä toisessa ulottuvuudessa sitä hommaa hoidan omana itsenäni.
Tuotannon terveiset
Tuotannon blogi
Työkavereiden energia ja positiivisuus tarttuu pilvisempänäkin päivänä ja onnistumisista iloitaan yhdessä.
UP-ystäväkirja: Kai Vaine
Kai Vaine viihtyy merellä
Uuden päivän Niklas Järvelää näyttelevä Kai Vaine kirjoitti UP-ystäväkirjaan.
UP+
UP+: Ei menny niinku Virtauksessa
Uudessa päivässähän eivät kohtaukset mene koskaan pilalle, mutta aina välillä tunnelman keventämiseksi on hyvä hassutella. Työilmapiirikin kevenee, kun pokka pettää.
UP-ystäväkirja: Sanni Haahdenmaa
Sanni näkee asioiden valoisan puolen
Uuden päivän Elina Haavistoa näyttelevä Sanni Haahdenmaa kokkaa vaarallisesti, mutta lopputulos on ansiokas.
UP+
UP+: Lisää juonipaljastuksia!
Miten käy Elinan rakkauselämän? Kuinka laajenee Karrin naisperspektiivi? Paistaako Sunerilla vielä aurinko? Tätä ja paljon muuta kevään ensimmäisessä UP+:ssa.
UP-ystäväkirja: Hanna-Riikka Siitonen
Vauhdikas Hanna-Riikka
Hanna-Riikka Siitonen näyttelee Lissu Kanervaa ja hän kirjoitti UP-ystäväkirjaan. Lue mikä on parasta Hanna-Riikassa!
Tulosta Tero- ja Marika -paperinuket!
Teron ja Marikan häiden kunniaksi UP-historian ensimmäiset paperinuket nyt tulostettavissa.
UP-ystäväkirja: Helena Rängman
Luovat hetket keittiössäni!
Helena Rängman puhuu paljon ja nopeasti ihan niin kuin Marika Ruuskanenkin. Lue mitä muuta yhteistä Helenalla on Marikan kanssa!
UP-kilpailu
Askartele kortti hääparille ja voita hienoja UP-palkintoja!
Marika ja Tero menevät naimisiin! Askartele heille persoonallinen hääkortti ja osallistu kilpailuun. Osallistumisaikaa on 15. tammikuuta asti.
UP+
UP+: Päivä prinsessana!
Teromiehen ja Marikan unelmahäät lähestyvät kovaa vauhtia. Helena Rängman kävi Helsingissä Jukka Rintalan luona sovittamassa Marikan unelmien hääpukua!
UP-ystäväkirja: Antti Väre
Rauhaa ja rakkautta! T: Antti
Kenen naapuri on Tomi Karhun esittäjä Antti Väre ja minkä lempinimen hän on antanut Ami Räsäselle?
UP+
UP+: Uusi päivä noin kahdessa minuutissa
Aloititko vasta nyt seuraamaan sarjaa? Menikö jotain ohi? Katso Uusi päivä noin kahdessa minuutissa ja tiedät missä mennään ja kuka on kuka Uudessa päivässä!
UP-ystäväkirja: Kari Kinnaslampi
Ei kukko käskien laula!
Ystäväkirjan täytti Kukko Koistisen näyttelijä Kari Kinnaslampi.
UP-kysely 2011
Osallistu kyselyyn ja vaikuta
Ylen tutkimustiimi haluaa kuulla juuri teidän näkemyksiänne Uudesta päivästä. Osallistumalla kyselyyn voitte päästä myöhemmin keskustelemaan suosikkiaiheestanne - Uudesta päivästä.
UP-ystäväkirja: Lari Halme
Iloinen mies
Tero Kuusla näyttelijä Lari Halme täytti UP-ystäväkirjan. Mitähän soitinta Lari soittaa vapaa-ajallaan?
UP+
UP+: Haluatko avustajaksi?
Ilman avustajia ei olisi eloisaa Virtauksen kaupunkia. UP+ otti selvää siitä, millaista on olla avustajana Uusi päivä-sarjan kuvauksissa.
UP-ystäväkirja: Antti Majanlahti
Antti Majanlahti hyppäsi Tandem-hypyn!
Ystäväkirjan täytti Asko Haaviston näyttelijä Antti Majanlahti. Lue mikä on Antin lempikohtaus sarjassa!
UP+
UP+ puhuu ja pussaa!
Pussailu, suukottelu, imuttelu, pusuttelu, kismailu, tällä romanttisella hyötyliikunnalla on monta nimeä.
UP-ystäväkirja: Suvi Hurme
Suvilla jalat tiukasti maassa
Suvi Hurme näyttelee Emmi Lukkaria ja laulaa Vihreissä Valoissa. Suvi täytti UP-ystäväkirjan, josta selviää miksi hän ihailee aamukahviaan.
UP+
UP+: Tervetuloa Virtaukseen Karri!
Virtauksen lukio ei ole enää entisenlaisensa saadessaan oppilaaksi energisen Karri Palomäen.
UP-ystäväkirja: Juhani Laitala
Juhani ihailee UP:n ihania naisia!
Pentti Ruuskasen näyttelijä Juhani Laitala kirjoitti UP-ystäväkirjaan. Mikä jännitti Juhania vuonna 1969?
UP+
UP+: Uutisista, hyvää iltapäivää!
UP News on uutislähetys Uuden päivän faneille. Uutisankkurina Antti Väre.
UP-ystäväkirja: Lotta Lehtikevari
Leikkisyys yhdistää!
Lotta Lehtikevari näyttelee Maria Nikkoa Uudessa Päivässä. Lue mitä Lotta kirjoitti UP-ystäväkirjaan.
UP+
UP+: Kysymyksiä ja vastauksia
UP:n fanit esittivät Facebookissa tiukkoja kysymyksiä sarjan näyttelijöille. UP+ välitti kysymykset eteenpäin ja vastaukset tulevat tässä! Fanni Suomi emännöi.
UP-ystäväkirja: Panu Mikkola
Pötköttely saa Panun onnelliseksi!
Lauri Kallion näyttelijä Panu Mikkola täytti ystäväkirjan. Lue mitä Panu pelkää!
UP-ystäväkirja: Atte Reunanen
Osku opetteli uimaan jääkylmässä vedessä!
Osku Haaviston näyttelijä Atte Reunanen täytti UP-ystäväkirjan. Lue mitä yhteistä Oskussa ja Atessa on!
UP+
UP+: Vihreät Valot luovuuden lähteellä
Tiesitkö, että Vihreät Valot tekee itse omat musiikkinsa? UP+ tarraa kiinni nuorten muusikoiden luomisvimmaan. Juhani Laitala isännöi.
UP-ystäväkirja: Anu Raipia
Parasta on pohojalaasuus!
Minna Haaviston näyttelijä Anu Raipia täytti UP-ystäväkirjan. Lue mitä yhteistä Minnassa ja Anussa on!
UP+
UP+: Panu Mikkolan mieletön päivä (osa 2/2)
Näyttelijä Panu Mikkola nappasi mukaansa minikameran ja dokumentoi työpäivänsä Uudessa päivässä.
UP-ystäväkirja: Valtteri Lehtinen
Tunnollinen herätyskellosammakko
UP-ystäväkirjaan kynäili tällä kertaa Valtteri Lehtinen. Mitä erikoista Jani Hellemaan näyttelijä pelkää ja minkälaisia ihmisiä hän arvostaa?
UP+
UP+: Panu Mikkolan mieletön päivä (osa 1/2)
Näyttelijä Panu Mikkola nappasi mukaansa minikameran ja dokumentoi työpäivänsä Uudessa päivässä.
Sata asiaa, joita et tiennyt Uudesta päivästä
Tiesitkö, että sarjan nuorin käsikirjoittaja on syntynyt vuonna 1989? Entä tiesitkö, että Paltamon vastaanotolla on annettu Reiki-hoitoja? Sadannen UP-jakson kunniaksi paljastamme nyt teille sata sarjan tekemiseen ja taustoihin liittyvää asiaa.
UP-ystäväkirja: Juuso Pekkinen
Radiotoimittaja syö pitsaa kylpyammeessa!
Aleksi Ruuskasen näyttelijä Juuso Pekkinen täytti UP-ystäväkirjan. Mikä mahtaa olla miehen suosikkikohtaus Uudessa Päivässä?
UP+
UP+: Me olemme Vihreät Valot
Energistä menoa ja hyvää fiilistä, siinä ovat Vihreiden Valojen tunnusmerkit.
UP-ystäväkirja: Fanni Suomi
Tuittuilu kannattaa jättää vähemmälle
Syksyn mittaan UP-ystäväkirja tutustuu tarkemmin sarjan näyttelijöihin. Toisen ystäväkirjan sivun täytti Tuija Haaviston näyttelijä Fanni Suomi.
UP+
UP+: Lue minulle tarina!
Syksyn UP-tarinat esittelevät viidestä päähenkilöstä puolia, joihin tv-sarjassa ehkä vain viitataan.
UP-ystäväkirja: Rosa Hautala
Mitä yhteistä on Vilmalla ja Rosalla?
Syksyn mittaan UP-ystäväkirja tutustuu tarkemmin sarjan näyttelijöihin. Ensimmäisen ystäväkirjan sivun täytti Vilma Haaviston näyttelijä Rosa Hautala.
UP+
UP+: Jäljet johtavat draamatehtaalle!
UP+:n toinen jakso esittelee Uuden päivän tuotantoa. Montaako jaksoa viikon aikana kuvataan? Pääsevätkö näyttelijät vaikuttamaan sarjan juonenkäänteisiin? Mitä mieltä työstään ja työtovereistaan ovat tekijät itse? Matti Leino isännöi (ja repeilee)!
UP+
UP+ viihdyttää joka torstai
UP+ vie sinut tutustumaan sarjan näyttelijöihin, tekijöihin, miljööseen sekä kulissien takaiseen elämään. Joka torstai! Vain netissä!
Virtauksen väki on täällä taas!
Uusi päivä palaa ruutuun maanantaina 29.8. klo 20 TV2. Toinen kausi tarjoaa entistä enemmän draamaa ja jännitystä, mutta ei unohda huumoria eikä positiivisuutta.
Vilma Haavisto on Vuoden Virtanen
Alkukesästä Virtauksen lukion Verkkolehti Virtanen teitä äänestämään omasta mielestänne parasta henkilöä Vuoden Virtaseksi! Tiukan kisan voitti äänivyöryllä ihana Vilma Haavisto. Palkinnon luovutti rehtori Asko Haavisto.
Vihreät Valot sen tietää: Tää kesä on parasta ikinä!
Vihreät Valot ja Uusi päivä toivottavat upeille ystävilleen hyvää kesää 2011! Nauttikaa kesäuusinnoista ja odottakaapas vaan mitä jekkuja meillä on tulossa syksyllä! Uuden päivän ihkauudet jaksot alkavat 29. elokuuta.
Uusi päivä YleX:llä
Sarja on läsnä myös YleX:n sivustolla.
» Aleksi Ruuskanen on YleX:n juontaja
» YleX:n Sippo vierailee sarjan kulisseissa
Näyttelijät eivät lomaile kesälläkään
Kesän ollessa kuumimmillaan osa UP:n näyttelijöistä puurtaa omien musikaali –ja teatteriprojektiensa parissa.
Uuden päivän tunnusmusiikki: Kolmas Nainen: Hyvää ja kaunista 2.0
Uuden päivän tunnusmusiikki on uusi versio tutusta Kolmannen Naisen kappaleesta Hyvää ja kaunista. Pauli Hanhiniemi on kirjoittanut kappaleeseen kokonaan uudet säkeistöt sarjan maailmaa ja teemoja myötäillen ja tämä nimenomaan Uusi päivä -sarjaa varten räätälöity versio kulkee nimellä Hyvää ja kaunista 2.0.
Henkilöt
Rosa Hautala
Vilma Haavisto
Fanni Suomi
Tuija Haavisto
Atte Reunanen
Osku Haavisto
Anu Raipia
Minna Haavisto
Antti Majanlahti
Asko Haavisto
Inga Sulin
Aino Haavisto
Esko Roine
Ensio Haavisto
Sanni Haahdenmaa
Elina Haavisto
Kai Vaine
Niklas Järvelä
Juuso Pekkinen
Aleksi Ruuskanen
Juhani Laitala
Pentti Ruuskanen
Helena Rängman
Marika Ruuskanen
Lari Halme
Tero Kuusla
Arttu Soilumo
Jimi Aro
Siiri Partanen
Cicca Kallas
Kalle Ruusukallio
Aapo Rönkkö
Ville-Veikko Airaniemi
Rasmus Nikko
Eero Seppä
Topi Kunnas
Valtteri Lehtinen
Jani Hellemaa
Panu Mikkola
Lauri Kallio
Amira Khalifa
Petra Kaakko
Inka Kallén
Mirja Mäkimaa
Aimo Räsänen
Otso Karhu
Antti Väre
Tomi Karhu
Suvi Hurme
Emmi Lukkari
Thelma Siberg
Krista Kortelainen
Lotta Lehtikevari
Maria Nikko
Eemu Korpela
Karri Palomäki
Hanna-Riikka Siitonen
Lisbeth Lissu Kanerva
Margit Tuomi
Hilkka Ranta
Kari Kinnaslampi
Kukko Koistinen
Matti Leino
Sakari Määttä
Oskar Sara-aho
Peetu Määttä
Tapani Perttu
Henrik Paltamo
Anna Lipponen
Sara Erkkilä
Antti Nieminen
Ilari Larsson
Ella Tamminen
Nanna Summanen
Milla Kangas
Päivikki Summanen




