Sarjaa esitetään YLE TV2:lla
ma, ti ja ke klo 20.00
Katso YLE Areenassa

Juttu 16.01.2012

UP-ystäväkirja: Kai Vaine

Kai Vaine viihtyy merellä

Kai Vaine näyttelee Niklas Järvelää

Uuden päivän Niklas Järvelää näyttelevä Kai Vaine kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

Olen Kai Vaine

Harrastan joogaa, lenkkeilyä, purjehtimista, lukemista.

Ihailen hyviä kirjailijoita.

Minua jännitti aivan hirveästi, kun oltiin matkalla Ruotsiin ja tuuli yli 30 metriä sekunnissa.

Parasta minussa on Hmm....Ehkä se, että yritän ainakin olla mahdollisimman suvaitsevainen.

Minut saa onnelliseksi merellä olo. Purjehtiminen.

Paras muistoni on kun purjehdittiin Helsingistä Tukholmaan ja takaisin.

Kai Vaine piirsi omakuvansa.Uudessa Päivässä on kiva näytellä, koska vastanäyttelijät ja kaikki muutkin työntekijät ovat mielettömän mukavia.

Suosikkikohtaukseni Uudessa Päivässä: Kun Ruuskanen sai allergisen kohtauksen kukista. Se oli hauskasti näytelty kohtaus.

Minussa ja hahmossani on samaa hiukset.

Faneilleni haluaisin sanoa: Elämässä tärkeintä on toiset ihmiset ja niistä huolehtiminen.

Suorana netissä: UP:n Ravintolapäivä

Uusi päivä avaa jälleen Ainon kahvilan ovet kaikelle kansalle Ravintolapäivänä 17.5.2014 klo 11 – 15!

Tule Virtaukseen tai katso nelituntinen suora lähetys netissä!

UPplus

UPplus: Emmin musavideon kuvauksissa

Minä se oon -musavideo kertoo Emmin parantumisesta ja itsensä löytämisestä.

Sitä kuvattiin UP-lavasteissa, vaikkei kaikkia tuttuja huoneita heti tunnistakaan.

Vihreät Valot ja Emmi: Minä se oon

Kuuluisaksi tähdeksi keinoja kaihtamatta - Emmi Lukkarin tavoite oli selkeä - kunnes tytön terveys romahti.

Mutta tuhkasta nousee uusi nainen, se nähdään tässä musavideossa!

UPplus

100. UPplus

Tässä se on: sadas UPplus! Nettitiimi on tuonut tv-sarjan kulissien takaisen maailman fanien ulottuville jo liki kolmen vuoden ajan.

Nyt on juhlalähetyksen vuoro!

Sadas UPplus - ja mahtava fanikisa!

Nettitiimi on ahkeroinut fanien iloksi ja riemuksi jo 99 UPplus-ohjelmaa.

Kun sadas ilmestyy, tiimi heittää pallon faneille: mistä aivan uudesta aiheesta Sinä tekisit UPplussan?

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Lari Halmeelle

Lari Halme on rautainen ammattilainen kameran edessä, mutta tiesitkö, että mies on aika haka myös kameran takana!

Tässä UPplussassa Lari vastaa noin yhdeksään kysymykseen.

Elämäsi tilaisuus, nuori mies!

UP etsii 17 - 24-vuotiasta nuorta miestä näyttelemään Virtauksen ilmaisutaidon lukion opiskelijaa!

Haku on auki 9.4.2014 saakka, toimi siis heti!

UPplus

UPplus: Anette äänen ihmemaassa

Ääni on ilman värähtelyä, mutta miten ääni noukitaan talteen tv-sarjan kuvauksissa?

Lähde äänen ihmeelliseen maailmaan Aneten seurassa - ja kohta tiedät enemmän!

UPplus

UPplus: Käsikirjoituskone

Millainen koneisto tuottaa tarinaa, kun sarjaa tehdään kolmen jakson viikkovauhdilla?

UPplus perehtyy tällä kerralla käsikirjoituskoneen toimintaan!

Didi ja Vihreät Valot: Reunalla

Keväällä 2014 monilahjakas Diandra Flores vieraili sarjassa laulajatähti Didinä.

Yhteistyön tuloksena syntyi myös upea musavideo Reunalla!

Faneja kylässä Rantatiellä!

UP:n Facebookissa ylittyi tammi – helmikuussa 50 000 tykkääjän raja. Sen kunniaksi nettitiimi järjesti pienen kisan ja arpoi kolme fania kylään Rantatielle!

Anni, Nazia ja Minttu kavereineen kävivät Virtauksessa 7.3.2014.

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Thelma Sibergille

Kuka pudottaa Thelman pelkällä katseella? Mihin mielikuvituspaikkaan nuori nainen menisi Virtauksen lisäksi?

UP:n nettitiimi etsii Ylen siistiä kesäduunaria!

Uuden päivän nettitiimi etsii innokasta ja oma-aloitteista verkko-osaajaa kesävahvistuksekseen!

Voit hakea siistiin kesäduuniin, jos olet 2.6. mennessä täyttänyt 16 vuotta ja työsuhteen aikana olet korkeintaan 17-vuotias.

UPplus: Pilalle menneitä kohtauksia

UPplus

UPplus: Pilalle menneitä kohtauksia

Tämän viikon UPplus kutittelee nauruhermoja oikein kunnolla.

UPplus: Jani ja Aapo valloittavat radion!

Valtteri Lehtinen ja Kalle Ruusukallio ovat uuden alussa - nuoret miehet ryhtyvät radioääniksi 23.2.2014!

UPplus: Näkemiin, Juuso!

Juuso Pekkinen siirtyi YleX:ltä Yle Puheelle, ja samalla hän myös jättää roolinsa Aleksi Ruuskasena.

Suuria uutisia: Juuso vaihtaa kanavaa!

Uuden päivän tiimi onnittelee Juuso Pekkistä hänen siirtyessään työelämässä uusille radiotaajuuksille!

Juusoa voit kuunnella nyt Yle Puheen aamussa, mutta YleX:n sunnuntaiaamun radioshow pysyy UP:laisissa käsissä!

UPplus: Diandra

Diandra Flores on kansainvälisen tason artisti, mutta hän rakastaa myös näyttelemistä. UPplus kertoo, miten Didi päätyi Virtaukseen.

Uniikki tilaisuus - tule H.I.V:in keikalle!

Oskun, Marian ja kumppaneiden H.I.V. soittaa Tampereella nuorisokahvila Uniikissa!

Pukeudu punk- tai rockhenkisesti ja tule kaverisi kanssa avustamaan sarjan kuvauksiin!

Uusi kitaristi esittäytyy!

Vihreiden Valojen fanit huomasivat sen varmasti: bändiin on ilmestynyt uusi jäsen - vaalea kitaristi soitti tumman Rasmuksen rinnalla maanantain 3.2.14 jaksossa!

UP:n upea tähtivahvistus!

Kuka on taitava, lahjakas, hurmaava, kaunis ja hyvä laulamaan?

UPplus: Tomi ja lehmä

Tomi säntäilee eksyneenä ja hädissään yksin metsässä, maastopuvussa ja aseen kanssa: hän ampuu umpimähkää pusikkoon - ja lehmä kuolee?

kilpailu

Jani tarvitsee tukeasi!

Sarjassa Janilla on huonot fiilikset, ja hän kaipaa tukeasi.
Osallistu kisaan ja lähetä Janille fanikirje!

Vihreät Valot - Osa 5

Vihreät Valot -animaatio: Emmi-gaala

Varo, mitä toivot: toiveesi saattaa toteutua! Kun kunnianhimolla ei ole rajaa, paljettihanska saa pahaa jälkeä aikaan!

Vihreät Valot - Osa 4

Vihreät Valot -animaatio: Aapo feidautuu!

Älä koskaan aliarvioi balladin voimaa - tai viiksien!
Paljettihanska heilahtaa ja Vihreät Valot asettaa nykyisyyden vaakalaudalle!

UPplus: Herkullisia juonipaljastuksia!

Vilma, Karri ja Jani - siinä kolmikko, jonka uusi elämä herättää intohimoja kevätkaudella 2014.
Entä mitä ihmettä tapahtuu Karhuilla, kukkakaupassa, lukiossa, Kuuslilla tai Sunerilla?

UP:n tähtivahvistus: Eppu Salminen opettajaksi Virtauksen lukioon

Näyttelijä Eppu Salmisen esittämä Hiltunen valittiin Virtauksen lukion uudeksi matematiikan ja fysiikan opettajaksi. Uusi päivä pääsi jututtamaan näyttelijäkonkaria.

UPplus

UPplus: Vilman vaikea valinta - Hääautoilua

Vilkkukolmio tien varteen ja Amazon peräkärryyn: katso ja ällisty, millaisen työn takana oli musikaalin autokohtauksen kuvaaminen!

Näin syntyi Vilman vaikea valinta

Dramaattinen ja koskettava musikaali Vilman vaikea valinta nähtiin TV2:ssa 23.12.13. Miksi ja miten kaikki oikein tehtiin?

UPplus: Vilman vaikea valinta - Näin syntyi musiikki - osa 2

Kalle Ruusukallio ja Hanna-Riikka Siitonen kertovat yhdentoista upean musikaalikappaleen synnystä.

UPplus: Vilman vaikea valinta - näin syntyi tarina

"Jos puolet raivostuu ja puolet on sitä mieltä, että Vilma teki oikein, me ollaan onnistuttu!"

Hyvää joulua 2013!

Me käymme joulun viettohon ihan pian, sillä Uuden päivän syyskausi on sinettiä vaille valmis!

UPplus: Vilman vaikea valinta - näin syntyi musiikki

Vilman vaikea valinta on UP-musikaali, joka on alusta loppuun kaikkine biiseineen tiimin omaa tuotantoa!

Uusi päivä jatkuu vuoden 2015 jälkeen!

UP:n fanit ja tekijätiimi saivat yhteisen joululahjan: sarjan tekeminen jatkuu myös vuoden 2015 jälkeen!

UP:n tähtivahvistus: Riika Rasilainen näkee roolihahmonsa ”naarasleijonana”

Juontaja-toimittaja-kotiäiti Riika Rasilainen piti tiukasti tyttärensä Krista Kortelaisen puolia roolissaan Pia Kortelaisena.

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Juuso Pekkiselle

Juuso Pekkisellä on sarjan monimuotoisin toimenkuva: hän on sekä näyttelijä että radiotoimittaja ja aktiivinen myös netissä.

UP:n tähtivahvistus: Satu Silvo saapuu Virtaukseen

Uudella päivällä on ilo paljastaa, että Silvo palaa sarjaan tammikuussa 2014. Silvon näyttelemä Jaana Jokela on Otso Karhun entinen puoliso ja Tomi Karhun äiti.

Ville Rossi näyttelee Roni Sireniä

UPplus

UPplus: Roni Siren, Teron poika?

"Mä olen sun poikasi", näillä sanoilla alkaa salaperäisen mysteeripojan tarina Uudessa päivässä.

Haluatko tavata Diandran ja Vihreät Valot?

Oletko valmis avustamaan Uuden päivän kohtauksessa, jossa Diandra ja Vihreät Valot ovat mukana?

UP:n odotettu musikaali vakuutti näyttelijät

”Olin ihan täpinöissäni”, iloitsi Krista Kortelaista näyttelevä Thelma Siberg nähtyään Vilman vaikea valinta
-musikaalin ensimmäistä kertaa.

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Valtteri Lehtiselle

"Nyt mä oon Jani - nyt mä oon Valtteri
- nyt mä oon Jani". Mikä taika auttaa Valtteria muuttumaan Janiksi ja takaisin Valtteriksi?

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Aimo Räsäselle

Onko Aimo Räsänen lapsuuden toiveammatissaan? Pitäisikö Otson saada uusi polkupyörä?

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Siiri Partaselle

Onko Siirillä oikeasti punaiset hiukset? Miksi Siiri odottaa puhelua Joulupukilta?

Nenäpäivä-ideoita

Viime viikon UPplussassa Duudson-Jarppi julisti Nenäpäivä-ideakisan.

Duudsonien Jarppi vieraana Uudessa Päivässä.

UPplus

UPplus: Duudsonien Jarppi Virtauksessa

Nenäpäivän virallinen Hyvän Tekijä Jarno "Jarppi" Leppälä vieraili Virtauksen lukiossa.

UPPLUS

UPplus: Anette ja Joes

Anni Malinen ja Veeti Susimaa eli Anette Aghazarian ja Joes Teka tekivät UP-debyyttinsä tiistaina. Miltä ensimmäiset näyttelijäkuukaudet ovat tuntuneet?

Uusi Päivä -tunnus 2013 2.0

Moni on jo huomannut, että sarjan uusi tunnari päivittyi taas -juonenkäänteiden tuomat näyttelijävaihdokset näkyvät siis heti jakson alussa.

Huomaatko, ketkä ovat lähteneet ja keitä on tullut tilalle?

UPplus

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Fanni Suomelle

Miksi Tuija meikkaa niin paljon? Kuinka vanha Fanni oikeasti on? Mikä Fannista tulee isona? Fanni Suomi vastaa noin yhdeksään kysymykseen.

UPPLUS

UPplus: Joskus pokka pettää - osa 2

Kuka halusikaan lisää pilalle menneitä kohtauksia? Tässä niitä tulee! UPplussan spesiaalijakso nyt nähtävillä!

UPPLUS

UPplus: Joskus pokka pettää

Mitä jää leikkauspöydälle? Kuka naurattaa ja ketä? UPplussassa tällä viikolla ennennäkemätöntä materiaalia: pilalle menneitä kohtauksia!

UPPLUS

UPplus: Hengenpelastaja Antti Väre

Kuinka tehtiin kohtaus, jossa Karri putoaa koskeen? Miten näyttelijät Antti Väre ja Eemu Korpela suoriutuivat haasteellisesta koskikohtauksesta?

Inga Sulin

UPPLUS

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Inga Sulinille

Aino Haavistoa näyttelevä Inga Sulin kertoo monipuolisesta urastaan näyttelemisen ja musiikin parissa.

Esko Roine Johanna Pirttilahden haastateltavana

UPPLUS

UPplus: Noin yhdeksän kysymystä Esko Roineelle

Haavistojen perheen pappa Ensio Haavisto kuoli traagisesti, mutta hahmoa näytellyt viihteen monitoimimies Esko Roine voi hyvin.

Näin syntyi Karkkipäivä

Karkki-Cicca lauloi jaksossa 298 Karkkipäivästä. Imeläsanoituksinen biisi sopii Kohu-lehden maailmaan, mutta Virtauksessa ei ole ennen moista kuultu.

UPplus

UPplus: Amelie

Lappeenrantalainen Amelie Blauberg näyttelee UP:ssa Iris "Sakun tytär" Rainiota.

UPplus

UPplus: Totuus Sunerin palosta

Jimi Aro sytytti tulipalon, mutta mitä teki Arttu Soilumo? Kuka oikeasti oli tulien takana, ja miten vaarallisen näköistä kohtausta valmisteltiin? Katso näyttelijä Artun ja ohjaaja Jannen haastattelu - ja kuule aito palohälytys!

UPplus

UPplus: Päivä sinuna

Näyttääkö kaverin työ helpolta? Totuus on toisenlainen, UP-tiimi sekoitti hetkeksi roolinsa oikein perusteellisesti!

Joulukonserttikisan voittajat

Asko on jo melkein paketissa, sillä joulukonserttikisa on ratkennut ja voittajat on valittu: peräti 35 onnellista sai kutsun UP-studiolle!

Syksyn ensimmäinen UPplus on täällä!

Syksy 2013 aloitetaan juonipaljastuksilla. Mitä tapahtuu Ainolle, Janille, Cicalle, Otsolle, Tuijalle, Aleksille ja Ensiolle?

Uusi UPplus joka torstai netissä!

Haluatko mukaan joulukonserttiin?

Miksi juuri sinun pitäisi päästä mukaan UP:n joulukonserttiin? Perustele itsesi perjantaihin 30.8. klo 12 mennessä katsomoon! Tallennamme
tunnelmallisen konsertin tiistaina 17.9.

Uudet jaksot alkavat!

Kakkosen suosittu draamasarja palaa ruutuun täynnä elämää. Sarjan tähdillä on sinulle myös viesti.

Ennen uutta tuotantokautta

Sarjan uudet jaksot alkavat 26.8.
Mitä tapahtuu viimeisen uusintajakson 134 jälkeen ennen ensimmäistä uutta osaa 292? Pääkäsikirjoittaja Petri Repo kirjoitti teille juonitiivistelmän!

Nettitiimi esittäytyy

Salla-Rosa, Johanna ja Anu – me olemme UP:n tykki nettitiimi ja palvelemme verkossa intomielisesti juuri sinua.

Uusi nuori näyttelijä Uuteen päivään

Uusi päivä -tuotannossa aloittaa syksyllä uusi näyttelijä Joes Teka. Nuori mies on tuttu mm. suositusta nuortenohjelma Summerista.

Vihreät Valot – keikkaraportti Kotkasta

Vihreät Valot starttasivat jälleen pakun ja lähtivät keikalle Kotkan Meripäiville 26.7.2013. Tässä tunnelmia keikalta ja matkan varrelta.

Nouse ilmaan Janin kanssa

Katso Vihreiden valojen Janin uuden kesäbiisin musiikkivideo ja osallistu kilpailuun!

Vihreät Valot – kesäinen keikkareissu Kuopioon!

Sunnuntai 16.6.2013 oli ainutlaatuinen päivä, sillä Vihreiden valojen keikkareissua seurattiin Uuden päivän Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa 15,5 tunnin ajan!

Seuraa Vihreiden Valojen keikkareissua

Bändin kesäistä keikkamatkaa Kuopioon 16.6.2013 voi seurata Uuden päivän Twitterissä, Facebookissa ja Instagramissa 16 tunnin ajan.

30 000 Facebook-tykkääjää!

Huikean Facebook-tykkääjämäärän kunniaksi on aika käynnistää kisa!

Kesäterveisiä Rantatieltä!

Uuden päivän tuotantotiimi on jäämässä ansaitulle kesälomalle. Lue, mitä kerrottavaa sarjan tuottaja Samu Reijosella on Uuden päivän kesästä ja syyskauden alusta.

Hei kaikki kirjoittavat fanit!

Kuinka sinä jatkaisit Elinan, Aleksin, Laurin, Vilman, Janin tai vaikkapa Cican tarinaa? Tämän jutun kommenttikenttä on juuri sinun tarinaasi varten!

UP+

UP+: Tanssii poikien kanssa (osa 2/2)

Kolme kuukautta raskasta harjoittelua on takana, mutta koreografia on vielä viimeistelemättä. Ehtiikö tanssi valmiiksi? Ja kun kuvauspäivä koittaa, mikä vielä voi mennä pieleen? Tule kulissien taa vakoilemaan.

UP+

UP+: Tanssii poikien kanssa (osa 1/2)

Tanssia ei voi näytellä, vaan tanssia pitää tanssia. Tanssin oppiminen vaatii treeniä, treeniä, treeniä. Mitä tapahtuu, kun muusikko-näyttelijä Kalle Ruusukallio laitetaan tanssijaksi Virtauksen lukion kevätnäytökseen?

UP+

UP+: Virtauksen uudet lukiolaiset

UP saa kolme uutta nuorta näyttelijää, jotka tulevat ruutuun syksyllä. Amelie Blauberg on jo mukana kuvauksissa.

Tiedote

Uusi päivä - uudet lukiolaiset!

UP on saanut kolme uutta nuorta näyttelijää. Amelie Blauberg, Anette Aghazarian ja Ville Rossi esiintyvät ruudussa ensimmäisen kerran ensi syksynä.

UP+

UP+: Paluu vuoteen 2010

Millainen oli Uuden päivän ensimmäinen jakso? Mitä mieltä sarjassa alusta asti olleet ovat siitä nyt? UP+ vei näyttelijät aikamatkalle vuoteen 2010.

Tiedote

UP näkyy vihdoinkin kaikkialla maailmassa!

Se on juhlan paikka, kun Uusi päivä on Areena-katselussa maailman joka kolkassa.

UP+

UP+: Ajankohtainen musiikkikakkonen

Siiri Partanen ja Kalle Ruusukallio kertovat sarjan musiikin tekemisestä sekä viimeisimmät Vihreiden Valojen kuulumiset.

UP+

UP+: Noin yhdeksän kysymystä Eemu Korpelalle

Karri Palomäkeä näyttelevä Eemu Korpela joutuu Noin yhdeksän kysymyksen tiukkaan piinapenkkiin. Mitä eroa on Eemulla ja Karrilla? Mikä Eemusta tulee isona?

Tiedote

Toive toteutuu - UP kesällä alusta asti!

Uusi päivä uusitaan alusta asti
alkaen 6.5.2013
Jaksot 1 - 135 nähdään TV2:ssa maanantaista perjantaihin klo 20.00,
kaksi jaksoa illassa.

UP+

UP+: Noin yhdeksän kysymystä Rosa Hautalalle

UP+:n Noin yhdeksän kysymystä ottaa lempeään otteeseensa Vilma Haavistoa näyttelevän Rosa Hautalan. Nyt selvitetään, mikä on totta ja mikä tarua!

Kuva: Anu Köyhäjoki-Järvinen / YLE

Kilpailu

Voita Karri Koiran levy nimmarilla!

Osallistu Uuden päivän Karri Koira -kilpailuun ja voit voittaa Karri Koiran K.O.I.R.A.-levyn nimmareilla.

UP+

UP+: Karri Koira kylässä

R&B-artisti ja räppäri Karri Koira kävi vierailulla Uudessa päivässä. Mies joutui paitsi Aleksi Ruuskasen haastatteluun, myös UP+toimitus nappasi hänet käsittelyynsä. Kenen virtauslaisen rooliin Karri Koira loikkasi?

Vihreät Valot - Osa 3

Miltä Vihreät Valot näyttävät vanhoina?

Rock and rollator! Tyrät rytkyvät ja tekonivelet paukkuvat, kun Vihreät Valot rokkaa!

UP+

UP+: Tupatarkastus Haavistoon

Antti Majanlahti ja Anu Raipia pitävät sinulle nyt yksityisen asuntoesittelyn Haavistojen sukutilalla.

Vihreät Valot kaupungin sykkeessä: Jackson-biitti

Ota banaani, tule mukaani: Vihreät Valot vetää mahtavalla sykkeellä Jackson-biitin!

UP+

UP+: Noin yhdeksän kysymystä Kai Vaineelle

Salaperäinen Niklas Järvelä tuli
6. maaliskuuta 2013 takaisin Virtaukseen. Mitä yhteistä on Kai Vaineella ja Niklaksella?

UP+

UP+: Noin yhdeksän kysymystä Sanni Haahdenmaalle

Elina Haavisto jätti haikeat jäähyväiset Virtaukselle vuosi sitten. Pitkä odotus palkitaan, sillä Elina on täällä taas. Sanni Haahdenmaan näyttelemä hahmo palaa ruutuun 5. maaliskuuta 2013.

UP+

UP+: Antti Väreen vauhdikas arki

Millainen on näyttelijän tyypillinen työpäivä? UP+ sukeltaa jälleen Uuden päivän näyttelijän arkeen.

UP+

UP+: Hyvää ystävänpäivää!

Ystävänpäivän kunniaksi UP+ istutti sarjasta tuttuja näyttelijöitä lemmensohvalle ystävyyttä pohtimaan. Mukana on myös kilpailu! Voittaja arvotaan maanantaina 18.2.2013.

UP+

UP+ Tampereen koekuvauksissa

Onko tässä UP+:ssa sarjan tulevia tähtiä? Meno Tampereen-koekuvauksissa 26.1.13 oli reipasta ja hyväntuulista - kuin Virtauksessa (tai Helsingin koekuvauksissa) ainakin!

UP+

UP+ Helsingin koekuvauksissa

Onko tässä UP+:ssa sarjan tulevia tähtiä? Meno Helsingin-koekuvauksissa 19.1.13 oli reipasta ja hyväntuulista - kuin Virtauksessa ainakin!

304 kolmeminuuttista

Tuottaja Samu, pääohjaaja Janne ja näyttelijä Hanna-Riikka katsoivat kukin noin sata live-koe-esitystä. Nyt on meneillään tallennettujen esitysten arviointi ja esiintyjien karsinta castingien kakkoskierrokselle.

UP+

UP+: Ei taaskaan menny niinku Virtauksessa

Uudessa päivässä ei ole pilalle menneitä kohtauksia, on vain hervottomia näyttelijöitä ja uskomaton tiimi tuottamassa materiaalia UP+:aan.

Eemu Korpela näyttelee Karri Palomäkeä Uudessa päivässä

UP+

UP+: Paljastuksia!

Vuoden ensimmäinen UP+ paljastaa juonia ja miehiä... naisia myös.

Koekuvattavat on valittu

UP-tiimi on valmiina räjäyttämään tulevat nuoret näyttelijät matkalle tähtiin!

UP

Virtuaalisuukkoja Virtauksesta

Vuosikatsastus

Taaksepäin katselu on tarpeen autoa peruutettaessa ja tapana vuodenvaihteessa. Istupa kyytiin, kymmenen kuukautta vanhana UP:laisena kääntelen nyt tärkeitä näkymiä taustapeiliin.

Inka Kallén näyttelee Mirja Mäkimaata Uudessa päivässä.

UP+

UP+: Tervetuloa Virtaukseen Mirja Mäkimaa!

Tässä hän nyt on! Uusi päivä kahmi lämpimään syleilyynsä Kotikadusta tutun Inka Kallénin eli Mirja Mäkimaan.

Tule näyttelemään Uuteen päivään!

Ylen Uusi päivä -sarja etsii NELJÄÄ nuorta 15-20-vuotiasta näyttelemään lukion ykkösluokkalaisia vuonna 2013 aloittavalle vuosikurssille. Hakuaika päättyy 31.12.2012.!

UP+

UP+: Vilinää, vilskettä, helinää, helskettä

Uuden päivän jouluaatto on ainutlaatuinen musiikin juhla!

Virtuaalisuukkoja Virtauksesta

Älä näyttele!

Nettitiimin Johanna kurkistaa sarjan kulisseihin, nyt on vuorossa näyttelijäntyön oppimista!

UP+

UP+: Vinkkejä näyttelijäksi aikoville

Nettitiimin Johannaa jännittää näytellä Virtauksen ilmaisutaidon lukion tiedotusopin opettajaa.

UP+

UP+: Vaihtoehtoinen Linnan juhlien selostus

Oletko kyllästynyt siihen, että Linnan juhlien selostajat taplailevat vieraiden kohdalla eivätkä tunnista heitä? Ei hätää!

Näyttelijähaun FAQ eli kysytyimmät kysymykset vastauksineen

Herättikö näyttelijähakumme kysymyksiä? Tässä tulee vastauksia!

Haluatko näyttelemään Uuteen päivään?

Haluatko sinä opiskelijaksi Virtauksen ilmaisutaidon lukioon? Osaatko esimerkiksi näytellä, laulaa, tanssia, skeitata, räpätä - tai vaikka jongleerata? Vai muuten vain nautit esiintymisestä? Voit olla etsimämme henkilö!

UP+

UP+: Johanna, Virtauksen Ilona

Uuden päivän Johanna valloittaa Virtauksen lukion Ilona Koivumaana! UP:n nettitiimi seurasi Johannan matkassa ensimmäisenä kuvauspäivänä.

UP+

UP+: Ravintolapäivä Ainon kahvilassa

Lähes 450 UP:n ystävää tuli Ravintolapäivänä 17.11.2012 Ainon kahvilaan, kun Rantatien väki tempaisi hyvän asian puolesta.

UP+

UP+: Lääkärit ilman kanavarajoja

Uuden päivän HP Latvala myöhästyy lennolta ja jää Helsinkiin yöksi. Helsingin yössä HP törmää viehättävään Kotikadun Mirja Mäkimaahan.

Tiedote

Uusi päivä saa naislääkärin Kotikadusta

Uuden päivän HP käy tänään vieraisilla Kotikadulla, ja joulukuussa Uudessa päivässä nähdään, mihin se johtaa!

Virtuaalisuukkoja Virtauksesta

Ei Nolo!

Nettitiimin Johanna kurkistaa sarjan kulisseihin, tiistaina 6.11. kuvattiin jouluaaton tunnelmallista erikoisjaksoa.

Sukella UP:n nettiin!

Tervetuloa UP:n sivuille: lue tästä, mitä UP tarjoaa netissä!

UP+

UP+ pöljäilee pallon paremmaksi

Nenäpäivän kunniaksi Uuden päivän tiimi jätti UP-roolit studion ulkopuolelle ja pöljäili jotain ihan muuta.

Esko Roine

UP+

UP+: Varo naurutartuntaa!

Miten saadaan nauru syntymään silloin kun ei naurata? Onko asioita mille ei saa nauraa, ja silti naurattaa?

Virtuaalisuukkoja Virtauksesta

Ei pidä nauruja pidätellä!

Nettitiimin Johanna kurkistaa sarjan kulisseihin ja kertoo tunnelmiaan arkisen työnteon ihanuudesta: tätä et tiennyt viime perjantaista!

Teemu Palosaari näyttelee HP Latvalaa Uudessa päivässä.

UP+

UP+: Tervetuloa Virtaukseen HP!

Kuka on tämä komea mysteerimies, ja mitä hän tekee Virtauksessa?

UP+

UP+: Kakkosen kanavakonsultit kylässä

TV2:n nuoret kehittäjät, kanavakonsultit vierailivat Uuden päivän studiolla sarjan kuvauksissa. UP+toimitus jututti kiireisiä konsultteja. Minkälaisia sisältöjä konsultit haluaisivat verkkoon?

UP+

UP+: Virtaus ei asu meissä

Mitä tapahtui, kun Apulannan pojat riisuivat rokkilookin ja rupesivat Haavistoiksi Haavistojen paikalle?

UP+

UP+: Yhä lisää kysymyksiä ja entistä enemmän vastauksia

Pyysimme UP-faneja taas esittämään kysymyksiä näyttelijöillemme ja Johanna kuvausryhmän kanssa lähti tiristämään näyttelijöistä vastauksia.

Tuotannon terveiset

Paljon onnea kaksivuotias Uusi päivä!

Ensimmäinen Uuden päivän jakso nähtiin televisiosta 4.10.2010! Nyt sarja täyttää kaksi vuotta ja tuottaja Samu Reijonen lupaa, että meno sen kun paranee!

UP+

UP+ Amerikassa

Kuka on Batmanin suosikki-UP? Ketä Doctor Who diggaa? UP+ lähti rapakon taa ottamaan selvää! Tunnistatko kaikki videon hahmot? Ota osaa kilpailuun.

Eemu Korpela ja Johanna Pirttilahti

UP+

UP+: Tuutsä tanssiin?

Uusi päivä -tiimi tanssahteli riemukkaasti flashmobin Tampereen Koskikeskuksessa elokuussa 2012.

UP+

UP+: Näin syntyi Vihreät Valot -animaatio

Mikä on Aapo Rönkön salainen ase, miten animaatio-Emmi eroaa sarjan Emmistä? Vihreät Valot muuttui animaatioksi ja UP+ paljastaa miten se tapahtui!

Vihreät Valot - Osa 1

Vihreät Valot seikkailee animaationa Yle Areenassa

"Who needs Topi when you've got norsu kicking ass!" Lähde Emmin, Janin, Topin, Aapon, Cican ja Rasmuksen kanssa risteilemään!

UP+

UP+: Rouva etsivä ja lokaation salaisuus

UP+ lähetti tähtitoimittajansa päiväksi Uuden päivän ulkokuvauksiin.

UP-chat

Tule chattaamaan UP-tuttujen kanssa!

Tervetuloa katsomaan Uutta päivää yhdessä UP:n näyttelijöiden kanssa ja chattailemaan!

Kirjoituskilpailun satoa

UP-kirjoituskilpailun voittajat on valittu ja palkinnot arvottu. Näyttelijä Thelma Siberg toimi Onnettarena!

Valtteri Lehtinen ja Rosa Hautala

UP+

UP+: Tanssien syyskausi alkuun!

Tutulta torstaipaikalta löytyvä UP+ palasi virtauslaista virtaa puhkuen kesälaitumilta.

Nettitiimin morjes

Kolmoskausi alkoi!

Up-tiimi tempaisi syksyn käyntiin komeasti flash mobilla!

Tuottajan kesäblogi

Kesä on täällä

Myös UP:n henkilökunta lomailee ja työskentelee Ylen muissa ohjelmissa. Tuottaja Samu paljastaa myös syksyn salaisuuksia.

Kuva: Jenni Asikainen.

Lievitä Uusi päivä -ikävääsi kesällä!

UP on lomalla, mutta kesäuusinnathan alkavat 5.6. Tuttuja kasvoja voit lisäksi käydä katsomassa useilla estradeilla eri puolilla Suomea.

UP+

UP+: Vihdoinkin lisää juonipaljastuksia!

Lämpenevätkö Vilman ja Janin välit vihdoinkin? Kenen kanssa Niklas on ilman housuja ja miksi? Kenelle Emmi kiihtyy?

Tule chattaamaan UP-tuttujen kanssa!

Tervetuloa katsomaan Uutta päivää yhdessä UP:n näyttelijöiden kanssa ja chattailemaan!

UP+

UP+: Tanssi UP-tähtien kanssa, Valtteri!

Up'n Dance -tanssikilpailujen nettikarsinta on nyt käynnissä ja karsintojen kautta yksi tanssi pääsee suoraan finaaliin.

UP+

UP+: Yhä lisää kysymyksiä ja vastauksia

Onko Teromiehellä jäänyt koskaan rooli päälle? Mitä Thelma rikkoi kuvauspaikalla? Mitä Rosan kissalle tapahtui?

Matti Leino näyttelee Sakari Määttää

UP-ystäväkirja: Matti Leino

Elämä ilman huumoria on kuin kesä ilman aurinkoa

Lue UP-ystäväkirjasta mitä yhteistä onkaan Matti Leinolla ja hänen roolihahmollaan Sakarilla!

UP+

UP+: Bilebändi Vihreät Valot

Kuka olisi uskonut, että Suomen paras UP+ saavuttaa jälleen yhden täyskympin? Jo 30:n jakson verran UP+ on viihdyttänyt Uusi päivä -sarjan uskollisia faneja ja lisää on luvassa!

UP+

UP+: Pääsiäinen ilman sulkia on kuin emäntä ilman esiliinaa

Pääsiäisen kunniaksi UP+ irrottelee ja toivottaa kaikille hauskaa pääsiäistä!

UP+

UP+: Ratsutyttö Rosa ylittää esteet

Ratsastus on Rosa Hautalan rakas harrastus. Tule mukaan tallille Rosan ja UP+:n mukana.

Haavistojen perhe. Kuva: YLE / Tommi Taipale

Uusi päivä jatkaa ainakin vuoteen 2015

Yleisradio kertoi Uuden päivän jatkosta. Sarja pyörii TV2:ssa ainakin vuoteen 2015 asti.

Amira Khalifa on Petra Kaakko

UP+

UP+: Tervetuloa Virtaukseen Petra!

UP+toimitus seurasi ihastuttavan Amira Khalifan ensimmäistä työpäivää Uudessa päivässä.

Amira Khalifa näyttelee Petra Kaakkoa

UP-ystäväkirja: Amira Khalifa

Amira pelkää karhuja

Kevät tuo tullessaan uuden virtauslaisen, Petra Kaakon. Petraa näyttelevä Amira Khalifa täytti UP-ystäväkirjan sivun.

Johanna Pirttilahti ja Inga Sulin

UP+

UP+: Ingan ja Johannan päiväkahvit

UP+:n nettitoimittaja Johanna Pirttilahti kävi jututtamassa Aino Haavistoa näyttelevää Inga Sulinia juuri avatussa Ainon Kahvilassa.

Johanna Pirttilahti Uuden päivän nettitiimiin

UP+

Suosikkijuontajan loistopesti hittisarjassa - Katso video!

Johanna Pirttilahti on uusi verkkotoimittajamme ja yhteisömanagerimme. Ja kenties nähdään myös ruudussa...

Anu Raipia

UP+

UP+: Anu Raipian reipas arki (osa 2/2)

Mitä mahtaa tapahtua kun Anu Raipialle annetaan päiväksi kamera käyttöön...

Thelma Siberg näyttelee Krista Kortelaista

UP-ystäväkirja: Thelma Siberg

Thelma on sottapytty keittiössä

Uuden päivän Krista Kortelaista näyttelevä Thelma Siberg kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

Antti Majanlahti ja Anu Raipia

UP+

UP+: Anu Raipian reipas arki (osa 1/2)

UP+ antoi kameran näyttelijä Anu Raipialle päivän ajaksi. Anu tallensi menemisiään, tekemisiään ja kohtaamiaan ihmisiä talvisena helmikuun päivänä!

UP+

UP+: Magnus ja Petski Pikku-Bollywoodissa

FST5:lta tutut Magnus ja Petski pääsivät Juuso "Aleksi" Pekkisen mentoroinnin myötä kokeilemaan tv-näyttelijän työtä Uudessa päivässä.

Vihre?t Valot: Kev??ksi

Vihreät Valot

Vihreät Valot: Kevääksi

Pakkasen paukkuessa nurkissa kurkottaa Vihreät Valot jo kevättä kohti!

Thelma Siberg Merja Ritarannan k?sittelyss?. Kuva: Anu K?yh?joki-J?rvinen

UP+

UP+: Papiljotteja ja puuterihuiskuja

UP+ paljastaa miten syntyy Kristan klassisen kaunis kuvausmeikki ja ihastuttavat kiharakutrit.

UP+

UP+: Tupatarkastus asuntolaan

Emmi, Jani, Aapo, Cicca, Karri ja asuntolanvalvoja Lauri asuvat asuntolassa, joka on Virtauksen hilpeä ja eloisa väriläiskä.

Arttu Soilumo n?yttelee Jimi Aroa

Uuteen päivään uusia näyttelijöitä

Arttu Soilumo ja Amira Khalifa täydentävät Uusi päivä -sarjan upeaa näyttelijäkaartia. Uusia kutkuttavia juonenkäänteitä on siis luvassa...

Eemu Korpela näyttelee Karri Palomäkeä

UP-ystäväkirja: Eemu Korpela

Huutaminen saa onnelliseksi

Uuden päivän vauhdikasta Karria näyttelevä Eemu Korpela kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

UP+

UP+: Kyllä kansa tietää

UP+toimitus lähti Aleksi Ruuskasta esittävän Juuso Pekkisen matkaan Virtauksesta Tampereelle haastattelemaan ihmisiä Uudesta päivästä.

Rosa Hautala on Vilma Haavisto

UP+

UP+: Lisää kysymyksiä ja vastauksia!

Mikä on kivointa Uudessa päivässä? Kenellä mahtaa olla kaksi karvaista lemmikkiä kotona? Onko Marikaa näyttelevä Helena Rängman oikeasti tanssija?

Helena Rängman ja Lari Halme

UP+

UP+: Ruuhkaa hääparin postiluukulla

Helena Rängman ja Lari Halme joutuivat visaisen tehtävän äärelle hääkorttikisan päätyttyä.

Tuotannon terveiset

UP-netin kevät on täynnä tuttuja ja uusia juttuja

UP+ ja UP-tarinat jatkuvat myös keväällä. UP:n nettitiimi paljastaa mitä keväällä kannattaa odottaa!

Tuotannon terveiset

Hääpuvun tarina

Uuden päivän pukusuunnittelija Sanja Kangas kertoo mistä syntyi idea Marikan hääpukuun ja miten Jukka Rintala saatiin puvun suunnittelijaksi!

Tuotannon terveiset

Tuotannon blogi

"Uusi päivä kiinnostaa alle 18-vuotiaita ja onnistunut tavoittamaan hyvin sellaisen yleisön, jolle Yleisradiolla ei ole ennen ollut paljoakaan tarjottavaa.", toteaa tuottaja Samu Reijonen.

UP-tarinoissa tutustutaan mm. Marika Ruuskasen New York -vuosiin. Kuva: Laura Pohjavirta /YLE

Tuotannon terveiset

UP-tarinat tarjoavat herkkupaloja lukunälkään

UP-tarina tarjoaa joka perjantai pieniä lukunautintoja, siivuja suosittujen virtauslaisten elämästä. Syksyn aikana UP-tarinoissa tutustutaan jatkokertomuksina viiden eri virtauslaisen elämänvaiheisiin.

Tuotannon terveiset

Tuotannon blogi

Uudessa päivässä vietetään viimeistä varsinaista lomaviikkoa.

Tuotannon terveiset

Tuotannon blogi

Mielenkiintoisen lisämausteen tähän projektiin toi se, että fiktiivisessä Virtauksen maailmassa roolihahmoni Tomi ohjaa musikaalia ja tässä toisessa ulottuvuudessa sitä hommaa hoidan omana itsenäni.

Tuotannon terveiset

Tuotannon blogi

Työkavereiden energia ja positiivisuus tarttuu pilvisempänäkin päivänä ja onnistumisista iloitaan yhdessä.

Tuotannon terveiset

Tuotannon blogi

Kevättä kohden lähdetään pienillä muutoksilla.

Tuotannon terveiset

Tuotannon blogi

"Uusi päivä on kirkas auringonkiila suomalaiseen kaamokseen."

Kai Vaine näyttelee Niklas Järvelää

UP-ystäväkirja: Kai Vaine

Kai Vaine viihtyy merellä

Uuden päivän Niklas Järvelää näyttelevä Kai Vaine kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

Sanni Haahdenmaa. Kuvakaappaus.

UP+

UP+: Ei menny niinku Virtauksessa

Uudessa päivässähän eivät kohtaukset mene koskaan pilalle, mutta aina välillä tunnelman keventämiseksi on hyvä hassutella. Työilmapiirikin kevenee, kun pokka pettää.

Sanni Haahdenmaa n?yttelee Elina Haavistoa

UP-ystäväkirja: Sanni Haahdenmaa

Sanni näkee asioiden valoisan puolen

Uuden päivän Elina Haavistoa näyttelevä Sanni Haahdenmaa kokkaa vaarallisesti, mutta lopputulos on ansiokas.

Kukko Koistinen

UP+

UP+: Lisää juonipaljastuksia!

Miten käy Elinan rakkauselämän? Kuinka laajenee Karrin naisperspektiivi? Paistaako Sunerilla vielä aurinko? Tätä ja paljon muuta kevään ensimmäisessä UP+:ssa.

hanna-riikka siitonen

UP-ystäväkirja: Hanna-Riikka Siitonen

Vauhdikas Hanna-Riikka

Hanna-Riikka Siitonen näyttelee Lissu Kanervaa ja hän kirjoitti UP-ystäväkirjaan. Lue mikä on parasta Hanna-Riikassa!

Tero ja Marika paperinukkeina

Tulosta Tero- ja Marika -paperinuket!

Teron ja Marikan häiden kunniaksi UP-historian ensimmäiset paperinuket nyt tulostettavissa.

Helena R?ngman

UP-ystäväkirja: Helena Rängman

Luovat hetket keittiössäni!

Helena Rängman puhuu paljon ja nopeasti ihan niin kuin Marika Ruuskanenkin. Lue mitä muuta yhteistä Helenalla on Marikan kanssa!

UP-kilpailu

Askartele kortti hääparille ja voita hienoja UP-palkintoja!

Marika ja Tero menevät naimisiin! Askartele heille persoonallinen hääkortti ja osallistu kilpailuun. Osallistumisaikaa on 15. tammikuuta asti.

Helena R?ngman Jukka Rintalan luomuksessa.

UP+

UP+: Päivä prinsessana!

Teromiehen ja Marikan unelmahäät lähestyvät kovaa vauhtia. Helena Rängman kävi Helsingissä Jukka Rintalan luona sovittamassa Marikan unelmien hääpukua!

Antti V?re t?ytti yst?v?np?iv?kirjan.

UP-ystäväkirja: Antti Väre

Rauhaa ja rakkautta! T: Antti

Kenen naapuri on Tomi Karhun esittäjä Antti Väre ja minkä lempinimen hän on antanut Ami Räsäselle?

kaikki hahmot

UP+

UP+: Uusi päivä noin kahdessa minuutissa

Aloititko vasta nyt seuraamaan sarjaa? Menikö jotain ohi? Katso Uusi päivä noin kahdessa minuutissa ja tiedät missä mennään ja kuka on kuka Uudessa päivässä!

Kari Kinnaslampi on Kukko Koistinen

UP-ystäväkirja: Kari Kinnaslampi

Ei kukko käskien laula!

Ystäväkirjan täytti Kukko Koistisen näyttelijä Kari Kinnaslampi.

UP-kysely 2011

Osallistu kyselyyn ja vaikuta

Ylen tutkimustiimi haluaa kuulla juuri teidän näkemyksiänne Uudesta päivästä. Osallistumalla kyselyyn voitte päästä myöhemmin keskustelemaan suosikkiaiheestanne - Uudesta päivästä.

Emmi Lukkari ja Vilma Haavisto

UP+

UP+: Emmi ja Vilma mannekiineina

Miten luodaan Emmin ja Vilman persoonalliset tyylit?

Lari Halme on Tero Kuusla

UP-ystäväkirja: Lari Halme

Iloinen mies

Tero Kuusla näyttelijä Lari Halme täytti UP-ystäväkirjan. Mitähän soitinta Lari soittaa vapaa-ajallaan?

Sanni Haahdenmaa näyttelee Elina Haavistoa

UP+

UP+: Haluatko avustajaksi?

Ilman avustajia ei olisi eloisaa Virtauksen kaupunkia. UP+ otti selvää siitä, millaista on olla avustajana Uusi päivä-sarjan kuvauksissa.

antti majanlahti on asko haavisto

UP-ystäväkirja: Antti Majanlahti

Antti Majanlahti hyppäsi Tandem-hypyn!

Ystäväkirjan täytti Asko Haaviston näyttelijä Antti Majanlahti. Lue mikä on Antin lempikohtaus sarjassa!

Kai Vaine näyttelee Niklas Järvelää.

UP+

UP+ puhuu ja pussaa!

Pussailu, suukottelu, imuttelu, pusuttelu, kismailu, tällä romanttisella hyötyliikunnalla on monta nimeä.

Suvi Hurme on Emmi Lukkari

UP-ystäväkirja: Suvi Hurme

Suvilla jalat tiukasti maassa

Suvi Hurme näyttelee Emmi Lukkaria ja laulaa Vihreissä Valoissa. Suvi täytti UP-ystäväkirjan, josta selviää miksi hän ihailee aamukahviaan.

Eemu Korpela näyttelee Karri Palomäkeä

UP+

UP+: Tervetuloa Virtaukseen Karri!

Virtauksen lukio ei ole enää entisenlaisensa saadessaan oppilaaksi energisen Karri Palomäen.

Juhani Laitala täytti ystäväkirjan

UP-ystäväkirja: Juhani Laitala

Juhani ihailee UP:n ihania naisia!

Pentti Ruuskasen näyttelijä Juhani Laitala kirjoitti UP-ystäväkirjaan. Mikä jännitti Juhania vuonna 1969?

UP News. Ankkurina Antti V?re.

UP+

UP+: Uutisista, hyvää iltapäivää!

UP News on uutislähetys Uuden päivän faneille. Uutisankkurina Antti Väre.

Lotta täytti UP-ystäväkirjan

UP-ystäväkirja: Lotta Lehtikevari

Leikkisyys yhdistää!

Lotta Lehtikevari näyttelee Maria Nikkoa Uudessa Päivässä. Lue mitä Lotta kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

Fanni Suomi esittää Tuija Haavistoa

UP+

UP+: Kysymyksiä ja vastauksia

UP:n fanit esittivät Facebookissa tiukkoja kysymyksiä sarjan näyttelijöille. UP+ välitti kysymykset eteenpäin ja vastaukset tulevat tässä! Fanni Suomi emännöi.

Panu Mikkola t?ytti yst?v?kirjan.

UP-ystäväkirja: Panu Mikkola

Pötköttely saa Panun onnelliseksi!

Lauri Kallion näyttelijä Panu Mikkola täytti ystäväkirjan. Lue mitä Panu pelkää!

Atte Reunanen kirjoitti yst?v?kirjaan.

UP-ystäväkirja: Atte Reunanen

Osku opetteli uimaan jääkylmässä vedessä!

Osku Haaviston näyttelijä Atte Reunanen täytti UP-ystäväkirjan. Lue mitä yhteistä Oskussa ja Atessa on!

Jani Hellemaa laulaa ja soittaa koskettimia Vihreiss? Valoissa

UP+

UP+: Vihreät Valot luovuuden lähteellä

Tiesitkö, että Vihreät Valot tekee itse omat musiikkinsa? UP+ tarraa kiinni nuorten muusikoiden luomisvimmaan. Juhani Laitala isännöi.

Anu Raipia kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

UP-ystäväkirja: Anu Raipia

Parasta on pohojalaasuus!

Minna Haaviston näyttelijä Anu Raipia täytti UP-ystäväkirjan. Lue mitä yhteistä Minnassa ja Anussa on!

Juuso Pekkinen. Panu Mikkola.

UP+

UP+: Panu Mikkolan mieletön päivä (osa 2/2)

Näyttelijä Panu Mikkola nappasi mukaansa minikameran ja dokumentoi työpäivänsä Uudessa päivässä.

Valtteri Lehtinen t?ytti yst?v?kirjan.

UP-ystäväkirja: Valtteri Lehtinen

Tunnollinen herätyskellosammakko

UP-ystäväkirjaan kynäili tällä kertaa Valtteri Lehtinen. Mitä erikoista Jani Hellemaan näyttelijä pelkää ja minkälaisia ihmisiä hän arvostaa?

P?iv? Panu Mikkolan seurassa

UP+

UP+: Panu Mikkolan mieletön päivä (osa 1/2)

Näyttelijä Panu Mikkola nappasi mukaansa minikameran ja dokumentoi työpäivänsä Uudessa päivässä.

100. jakso maanantaina 26.9.2011!

Sata asiaa, joita et tiennyt Uudesta päivästä

Tiesitkö, että sarjan nuorin käsikirjoittaja on syntynyt vuonna 1989? Entä tiesitkö, että Paltamon vastaanotolla on annettu Reiki-hoitoja? Sadannen UP-jakson kunniaksi paljastamme nyt teille sata sarjan tekemiseen ja taustoihin liittyvää asiaa.

Ugh! Juuso Pekkinen kirjoitti UP-ystäväkirjaan.

UP-ystäväkirja: Juuso Pekkinen

Radiotoimittaja syö pitsaa kylpyammeessa!

Aleksi Ruuskasen näyttelijä Juuso Pekkinen täytti UP-ystäväkirjan. Mikä mahtaa olla miehen suosikkikohtaus Uudessa Päivässä?

Jani Hellemaa laulaa ja soittaa koskettimia Vihreiss? Valoissa

UP+

UP+: Me olemme Vihreät Valot

Energistä menoa ja hyvää fiilistä, siinä ovat Vihreiden Valojen tunnusmerkit.

Fanni Suomi täytti toisen sivun UP-ystäväkirjasta.

UP-ystäväkirja: Fanni Suomi

Tuittuilu kannattaa jättää vähemmälle

Syksyn mittaan UP-ystäväkirja tutustuu tarkemmin sarjan näyttelijöihin. Toisen ystäväkirjan sivun täytti Tuija Haaviston näyttelijä Fanni Suomi.

Mit? Sanni Haahdenmaa mietti lukiessaan tarinoita Elinan ja Niklaksen menneisyydest??

UP+

UP+: Lue minulle tarina!

Syksyn UP-tarinat esittelevät viidestä päähenkilöstä puolia, joihin tv-sarjassa ehkä vain viitataan.

Rosa Hautala täytti ensimmäisen sivun UP-ystäväkirjasta.

UP-ystäväkirja: Rosa Hautala

Mitä yhteistä on Vilmalla ja Rosalla?

Syksyn mittaan UP-ystäväkirja tutustuu tarkemmin sarjan näyttelijöihin. Ensimmäisen ystäväkirjan sivun täytti Vilma Haaviston näyttelijä Rosa Hautala.

UP+ selvitti miten Uuden p?iv?n jaksot syntyv?t.

UP+

UP+: Jäljet johtavat draamatehtaalle!

UP+:n toinen jakso esittelee Uuden päivän tuotantoa. Montaako jaksoa viikon aikana kuvataan? Pääsevätkö näyttelijät vaikuttamaan sarjan juonenkäänteisiin? Mitä mieltä työstään ja työtovereistaan ovat tekijät itse? Matti Leino isännöi (ja repeilee)!

Tero Kuusla paljastaa salaisuuden. Kuva: /Samuli Sulam?ki /YLE

UP+

UP+ viihdyttää joka torstai

UP+ vie sinut tutustumaan sarjan näyttelijöihin, tekijöihin, miljööseen sekä kulissien takaiseen elämään. Joka torstai! Vain netissä!

Virtauksen väki on täällä taas!

Uusi päivä palaa ruutuun maanantaina 29.8. klo 20 TV2. Toinen kausi tarjoaa entistä enemmän draamaa ja jännitystä, mutta ei unohda huumoria eikä positiivisuutta.

Vilma Haavisto on vuoden virtanen. Kuva: /Samuli Sulam?ki /YLE

Vilma Haavisto on Vuoden Virtanen

Alkukesästä Virtauksen lukion Verkkolehti Virtanen teitä äänestämään omasta mielestänne parasta henkilöä Vuoden Virtaseksi! Tiukan kisan voitti äänivyöryllä ihana Vilma Haavisto. Palkinnon luovutti rehtori Asko Haavisto.

Vihreät Valot sen tietää: Tää kesä on parasta ikinä!

Vihreät Valot ja Uusi päivä toivottavat upeille ystävilleen hyvää kesää 2011! Nauttikaa kesäuusinnoista ja odottakaapas vaan mitä jekkuja meillä on tulossa syksyllä! Uuden päivän ihkauudet jaksot alkavat 29. elokuuta.

Näyttelijät eivät lomaile kesälläkään

Kesän ollessa kuumimmillaan osa UP:n näyttelijöistä puurtaa omien musikaali –ja teatteriprojektiensa parissa.

Uuden päivän tunnusmusiikki: Kolmas Nainen: Hyvää ja kaunista 2.0

Uuden päivän tunnusmusiikki on uusi versio tutusta Kolmannen Naisen kappaleesta Hyvää ja kaunista. Pauli Hanhiniemi on kirjoittanut kappaleeseen kokonaan uudet säkeistöt sarjan maailmaa ja teemoja myötäillen ja tämä nimenomaan Uusi päivä -sarjaa varten räätälöity versio kulkee nimellä Hyvää ja kaunista 2.0.

Muualla Yle.fi:ssä