New Yorkissa juhlitaan

 
 
 
4.7.2003

Aivan uskomatonta olla täällä itsenäisyyspäivänä. Meininki on pikkasen eri kokoluokassa kuin Suomessa. Aiotaan mennä Sofian kanssa katsomaan paraatia ja sitten illalla on Joen luona bileet, jonne on kutsuttu kaikki tanssikoulun meidän vuosikurssilaiset. Joen isä on ilmeisesti joku sikarikas, koska se on ostanut pojalleen törkeän ison kattohuoneiston Upper West Sidelta. Kyllä joidenkin kelpaa.

Olenko tosiaan asunut täällä kohta jo vuoden? Toisaalta tuntuu kuin olisin muuttanut vasta eilen, toisaalta siltä, kuin olisi asunut jo ikuisuuden. Tämä on niin minun kaupunkini ja tanssikoulu on minun juttuni. Ainut mikä nyppii, on Sofian kanssa asuminen. Tai siis Sofian ja Eddien. Ikinä ei voi kotona tietää, milloin törmää puolialastomaan Eddieen ja milloin pitää kuunnella huutotappelua ja milloin kiihkeää sängynryskytystä. Yritänkin viettää mahdollisimman pitkiä päiviä koululla. Kun tunnit loppuvat, jään vielä treenaamaan yksin.

Oikeastaan tyhjässä rakennuksessa oleminen yksinään on aika siistiä. Saa revitellä ihan kunnolla ja mokailla kaikessa rauhassa, kun muut eivät ole näkemässä. Rakastan tanssia ja kursseja, mutta en kestä sitä supatuksen ja juoruilun määrää selän takana. Jatkuvasti vahditaan sitä, kuka on laihtunut ja kuka lihonut, kenen polvet tai nilkat eivät kestä, kuka ”aivan takuulla” on mennyt sänkyyn kenenkin opettajan kanssa jne., jne… Mikä siinä onkin, että niin monet lahjakkaat ihmiset ovat myös niin kateellisia ja vainoharhaisia?

No joo, en nyt halua miettiä mitään ikävää. Sofia jo huutelee, että kohta pitää lähteä. Toivottavasti tästä tulee elämäni paras heinäkuun neljäs!

Klo 03:45 (oho, nythän onkin jo 5.7., mutta menköön tämän päivän puolelle)

Pakko vielä kirjoittaa pari riviä, vaikka koko kroppa huutaa, että nyt nukkumaan. Pää on kuitenkin ihan virkeä ja levoton, kuin täynnä samppanjakuplia.

Tätä itsenäisyyspäivää en unohda ikinä! Mikään ei mennyt, niin kuin piti, ja sittenkin kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Sekavaa? Kyllä, mutta sellainen on olonikin! No niin. Paraati oli komea ja sen jälkeen mentiin piknikille Central Parkiin. Meidän piti olla kahdestaan Sofian kanssa, mutta sitten Eddie tuli ja niillä alkoi riita saman tien. Kuuntelin sitä aikani ja sitten kyllästyin. Soitin Joelle ja kysyin, voinko tulla jo aiemmin vaikka auttelemaan bilejärjestelyissä. Joe sanoi, että totta kai.

Okei, menin siis Joelle. Laiteltiin siinä paikkoja kuntoon ja samalla Joe alkoi avautua Tristanista, joka kuulemma vain leikkii hänen tunteillaan. Ja ettei Tristan ole sinut homoutensa kanssa. Yritin sitten kysellä varovasti, että eikös Tristan ole bi, mutta Joe pamautti, ettei hän usko bi-seksuaalisuuteen. Hänen mukaansa bit ovat vapaamatkustajia, jotka eivät ole löytäneet vielä itseään tai eivät uskalla olla rehellisesti sitä, mitä ovat. Väitin vastaan, mutta Joe kuittaisi asian sillä, etten voi tietää mitään, koska olen naiivi ja sinisilmäinen hetero. Just.

No, porukkaa alkoi virrata paikalle ja bileet pääsivät käyntiin. Oli hauskaa, kaikki tanssivat ja joivat vähän liikaa. Tristankin tuli ja nauroi ja hassutteli Joen kanssa ihan niin kuin yleensäkin. So far so good.

Juttu lipesi käsistä vähän ennen puoltayötä. Menin parvekkeelle haukkaamaan happea ja pian Tristan tuli sinne sätkä suupielessä roikkuen kuin joku köyhän miehen James Dean. James Dean, joka on käyttänyt puoli päivää peilin edessä asetellen hiuksiaan ja suihkien niihin litran lakkaa. Tristan alkoi kehua, kuinka kaunis ja ihana minä olen. Huomautin, että hän oli jo aikoja sitten juopunut arvostelukykyrajansa ohi. Tristan vain nauroi ja selitti, että minä olin koulun lahjakkain ja upein ja vaikka mitä.

Sitten Tristan sanoi haluavansa suudella minua. Kieltäydyin kohteliaasti kunniasta. Hän väitti, että ihan varmasti minäkin halusin, mutta en vain kehdannut täällä, kun nämä olivat Joen bileet. Vastasin, että whatever, ajatelkoon niin, jos se teki hänet onnellisemmaksi. Tristan jankutti, ettei mikään muu tee häntä onnelliseksi kuin minun suutelemiseni. Samassa hän harppasi luokseni ja alkoi suudella, ennen kuin ehdin työntää hänet pois.

Ei siinä mitään, mutta kun sillä samalla hetkellä kaikki muut bileissä olijat änkesivät parvekkeelle, koska ilotulitus oli ihan pian alkamassa. Näin Joen ilmeen. Sitten käyttäydyin juuri niin kuin aikuinen ihminen käyttäytyy: pakenin paikalta.

Ulkona tungeksi ihmisiä ja kaikki olivat juhlatunnelmissa. Ilotulitus alkoi. Äkkiä vieressäni seisoi komea, tummahiuksinen mies, joka katsoi minua syvälle silmiin ja toivotti hyvää itsenäisyyspäivää. Toivotin hänelle samoin. Sitten tein jotain, mitä en ole koskaan aiemmin tehnyt. Tartuin hänen käteensä ja suutelin häntä. Ihan vain saadakseni Tristanin tupakansavun maun pois huuliltani. Ja ihan vain siksi, että olin siinä ja mies oli siinä ja ilotulitusraketit värjäsivät taivaan milloin siniseksi, milloin kullanhohtoiseksi.

Mies katsoi minua suudelman jälkeen ja hymyili. ”Well, that was unexpected”, hän sanoi. ”But very, very pleasant.” Sitten hän suuteli minua. Ja ilotulitus varmaan jatkui, mutta en huomannut sitä. Me vain suutelimme, ja aika katosi.

Sen jälkeen me kävelimme.
Ja puhuimme.
Ja pysähdyimme vähän väliä suutelemaan.
Hänen nimensä on Andy, hän on 26-vuotias ja ihana.
Taidan olla rakastunut.