Sarjaa esitetään YLE TV2:lla
ma, ti ja ke klo 20.00
Katso YLE Areenassa

UP tarinat 18.11.2011

Elina - osa 2

Sydämeni laulaa sinulle

Elina menneisyyden vankina.

Up-tarinat raottavat jälleen palasen Elinan ja Niklaksen tulisesta menneisyydestä.


 
 
 
 


Ensimmäinen yö
Elinan sormet naputtivat ikkunalautaan epäsäännöllistä rytmiä. Sade naputti ikkunaruutuun pisaroita, jotka valuivat lasin pintaa pitkin kuin kyyneleet. Elina vilkaisi kännykän kelloa. 22:15. Niklas oli soittanut vartti sitten. Elina, mitä sä oikein teet? Tiedätkö sä yhtään, mihin olet ryhtymässä?

Kuva: Seppo SarkkinenKysymykset poukkoilivat päässä, eivät jättäneet rauhaan. Eihän tässä mitään, hän yritti uskotella itselleen. Niklas tulee vain hakemaan ne presentaatiopaperit, koska haluaa perehtyä niihin jo tänä iltana. Ei mitään sen kummallisempaa.

Elina katsoi ikkunasta heijastuvaa kuvajaistaan. Punehtuneita poskiaan. Pitkiä, tummia hiuksia, jotka hän oli heti Niklaksen soiton jälkeen irrottanut ponnarilta ja päästänyt laskeutumaan olkapäitä pitkin, valumaan alas selkään. Mä pidän sun hiuksista auki. Ne on kuin tumma vesiputous. Niin Niklas oli sanonut töissä pari viikkoa sitten ja hipaissut hänen hiuksiaan lapaluiden kohdalta. Hipaisu oli tuntunut Elinan korvannipukoissa ja varpaankärjissä saakka. Normaalia, soveliasta työkavereiden välistä kommentointia? Ei todellakaan. He olivat aikoja sitten ylittäneet soveliaisuuden rajat. Elina tiesi sen. Niklas tiesi sen.

Katseet, muka vahingossa yhteen osuneet kädet, sanat, joiden piilomerkitys oli tarkoitettu vain toisen korville. Elina ei ollut kuvitellut niitä. Hän oli nähnyt Niklaksen pelin läpi ja tarttunut haasteeseen, lähtenyt peliin mukaan. Aluksi se oli ollut vain hauskanpitoa ja kevyttä flirttiä, josta hän oli ajatellut voivansa vetäytyä hetkenä minä hyvänsä. Eihän hän nyt mitään sen enempää. Työkaverin kanssa. Naimisissa olevan miehen, jolla oli pieni vauva. Hän oli kuvitellut panevansa koko jutulle stopin, ennen kuin raja tulisi vastaan.

Nyt raja oli tässä. Hän oli päästänyt asiat näin pitkälle. Eikä hän enää osannutkaan lopettaa.

Elinan teki mieli vaihtaa lenkkivaatteet ylleen ja lähteä juoksemaan sateeseen Pitkäjärven rantaan. Hän olisi halunnut antaa sateen huuhtoa pois tämän polttavan tunteen, joka väreili hänen vatsassaan. Niklas olisi saanut turhaan soittaa ovisummeria. Kännykkä olisi saanut hälyttää yksin ikkunalaudalla, kun Elina olisi antanut lenkkareiden takoa sateen kastelemaa asvalttia. Jalat olisivat takoneet maata, ja hän olisi takonut päähänsä järkeä. Hikoillut ulos sopimattomat ajatukset.

Hän ei kuitenkaan liikahtanut paikoiltaan. Hän seisoi yhä ikkunan ääressä ja tuijotti kadulle. Odotti Niklaksen auton valoja.

Sä et varmaan voisi koskaan kuvitella rakastuvasi tällaiseen mieheen? Senkin lauseen Niklas oli heittänyt niin kevyesti jonkin kahvitaukokeskustelun lomassa. Elina ei enää edes muistanut, mihin se liittyi. Ehkä johonkin Niklaksen harrastukseen tai musiikkimakuun tai tapaan puhua autoista kuin naisista. Niklas oli vilkaissut häntä silmäkulmastaan ja hymyillyt sitä ärsyttävää, vinoa hymyään, joka sai Elinan jalat tuntumaan hyytelöltä. Muut työkaverit olivat vain nauraneet kuin hyvällekin vitsille. Elina oli pakottautunut nauramaan mukana, vaikka hän oli koko ajan tiennyt, että Niklas kysyi tosissaan.

Ei, Elina ei ollut voinut kuvitella rakastuvansa sellaiseen mieheen. Niin oli kuitenkin päässyt käymään.

Ovipuhelin pärähti soimaan, ja Elinan sydän alkoi läpättää niin villisti, että hän pelkäsi sen jyskeen kuuluvan kadulle saakka. Hän ryntäsi ovipuhelimen luo ja painoi nappia pitkään. Eteisen peilistä näkyi nuori nainen, jonka ilme oli säikähtänyt. Elina yritti näyttää itsevarmemmalta ja kovemmalta. Niklaksen ei pitänyt ajatella, että hän oli heikko neito, joka lankeaisi saman tien miehen käsivarsille. Hetken mielijohteesta hän avasi punaisesta paitapuserostaan ylimmän napin. Hän katui sitä saman tien, mutta ei ehtinyt laittaa sitä kiinni, kun ovikello soi.

Hengitys sisään, hengitys ulos. Nyt ihan rauhassa. Ja sitten ovi auki.

– Moi.
– Moi.

Kiusaantunut hiljaisuus. Katseet, jotka eivät uskaltaneet tavoitella toisen silmiä.

– Voinko mä tulla sisään?
– Totta kai.

Kuva: Tommi TaipaleElina väisti ovelta, ja äkkiä koko eteinen oli täynnä Niklasta, Elinan aistit olivat täynnä Niklasta. Miehen sateesta kosteat hiukset, tutun partaveden tuoksu, syvä ääni, joka sai Elinan värähtelemään. Resonoin tuota miestä, hän ehti ajatella.

Niklas riisui kenkänsä ja takkinsa. Hänellä oli se vihreä kauluspaita, jota Elina oli kerran kehunut. Sattumaltako?

– Tota, otatko sä teetä tai jotain? Punaviiniä? Mulla on ne paperit tossa keittiössä, että jos sä haluat kysyä niistä jotain, niin voidaan käydä ne vielä yhdessä läpi.

Elina kuuli pälpättävänsä hermostuneena. Niklaskin huomasi sen varmasti. Miehen silmiin kohosi hymy.

– Voisin mä ehkä lasin punaviiniä, Niklas sanoi.
– Okei. Joo. Hyvä. Mä avaan pullon.

Elina kiiruhti keittiöön. Oli hyvä päästä hetkeksi vähän kauemmas miehestä. Hän kaiveli tärisevin käsin astialaatikosta pullonavaajan ja alkoi avata korkkia. Se ei meinannut suostua irtoamaan.

– Jospa mä autan.

Kuva: Siiri HuttunenÄkkiä Niklas oli Elinan takana ja kietoi kätensä hänen ympärilleen, tarttui pullonavaajaan. Elinan henki salpautui. Niklaksen vartalo painautuneena hänen selkäänsä vasten. Läheisyys oli liikaa. Se ei ollut tarpeeksi.

Elina käännähti ympäri ja kuuli, kuinka pullonavaaja kolahti Niklaksen käsistä keittiön pöydälle. Miehen kädet tarttuivat hänen selkäänsä, vetivät häntä lähemmäs. Elina kohotti katseensa ja näki Niklaksen silmissä saman poltteen, joka piinasi häntä itseään. Oli turha sanoa mitään. Sanat olisivat olleet ylimääräisiä. Tähän hetkeen ei mahtunut muuta kuin he kaksi. Kiihtyneet hengenvedot, yhteen painuneista vartaloista huokuva lämpö.

Elina yritti vielä ajatella valokuvaa Niklaksen työpöydällä. Kaunis, vaalea vaimo ja suloinen vauva. Hän yritti ajatella, että he olisivat katsomassa, todistamassa hetkeä, jolloin varsinainen pettäminen saa alkunsa. Hän voisi pysäyttää hetken, sysätä Niklaksen kauemmas, väittää miehelle, että tämä oli käsittänyt kaiken väärin.

Hän voisi mutta ei halunnut.

Sitten mahdollisuus perääntyä oli ohi. Kuva vaimosta ja vauvasta katosi. Niklaksen huulet painuivat Elinan huulille kuumina ja vaativina, ja hän vastasi samalla mitalla. Suudelmassa ei ollut mitään hellää tai hapuilevaa. He heittäytyivät saman tien nälkäiseen, kiihkeään, epätoivoiseen suudelmaan, jossa viikkojen, kuukausien aikana kasvanut jännite yritti päästä purkautumaan. Mutta suuteleminen ei hillinnyt nälkää, se kasvatti sitä.

Elina oli tiennyt, mihin ilta päättyisi, kun Niklas oli soittanut. Kun Niklaksen huulet hakeutuivat nyt ahnaina hänen kaulalleen, hän ei halunnut mitään muuta maailmassa yhtä kiivaasti.

Pisaroiden rummutus koveni, kun rankkasade pyyhkäisi talon yli, kadun yli, koko kaupungin yli ja huuhtoi mennessään epäilyksen ja syyllisyyden.


Kai Vaine - Niklas Järvelä

Kirjoituskilpailun satoa

Kuinka Niklas Järvelä valtaa Virtauksen

UP:n kirjoituskilpailun satoa. Ilari Leppäniemen kirjoittama tarina oli yksi tuomariston suosikeista.

Kuva: Aila Havia-Venäläinen / Yle

Kirjoituskilpailun satoa

Pidä rakkaus sydämessäsi, anna sydän rakkaallesi

UP:n kirjoituskilpailun satoa. Milla Savolaisen tarina oli yksi tuomariston valitsemasta kolmesta parhaasta.

kirjoituskilpailun satoa

Onnea etsimässä

UP:n kirjoituskilpailun satoa. Maija Kuhasen ja Tuula Pohjalan tarina pääsi tuomariston kolmen parhaan sakkiin.

Vilma ja Jani

Vilma ja Ilari - osa 4

Elämäni ensimmäinen festarireissu - onnistuuko se?

Lukunäyte 14.8. ilmestyneestä Vilma ja Ilari -kirjasta.

Vilma ja Ilari - osa 3

Olen riidellyt Emmin ja Kristan kanssa! Ja voittanut!

Lukunäyte 14.8. ilmestyneen Vilma ja Ilari -kirjan viidennestä luvusta.

Vilma ja Ilari - osa 2

Äidinkielen uusintakoe voi johtaa vaikka mihin

Lukunäyte 14.8. ilmestyvästä Vilma ja Ilari -kirjan neljännestä luvusta.

Vilma ja Ilari - osa 1

Miksi ihminen haaveilee sellaisesta, mitä ei voi saada?

Lukunäyte 14.8. ilmestyvästä Vilma ja Ilari -kirjan ensimmäisestä luvusta.

Kirjoituskilpailu

Kirjoita UP-tarina!

Minkälaisia tarinoita sinulla olisi kerrottavanasi Virtauksesta? Käynnistämme nyt koko kesän jatkuvan kirjoituskilpailun, jonka voittajat julkaistaan sivuillamme UP-tarinoissa!

UP-tarina: Pentti - osa 4

Päivä aurinkoinen

Pentti Ruuskasen silmissä säteilee kirkkaat auringonsäteet monestakin syystä..

UP-tarina: Pentti - osa 3

Kaikessa hiljaisuudessa

Kevään vaihtuessa kesäksi nuoren Pentti Ruuskasen unelma omasta yrityksestä alkaa konkretisoitua.

Juhani Laitala näyttelee Pentti Ruuskasta

Pentti - osa 2

Haaveista totta

Nuori Pentti Ruuskasen uskoi vakaasti oman yrityksensä tulevaisuuteen. Mutta miten mahtoi olla viiniä tissuttelevan vaimon laita?

Juhani Laitala näyttelee Pentti Ruuskasta

Pentti - osa 1

Uuden ajan odotusta

Nuorella Pentti Ruuskasella on haave, jota hän ei rohkene lausua edes ääneen. UP-tarinoissa annetaan tällä kertaa vuoro Pentti Ruuskasen tarinalle.

Lissu Kanerva ja Emmi Lukkari. Kuva: Teemu Reini

Lissu - osa 4

Virtauksen varpunen siivittää Lissun uuteen lentoon!

Entinen suomipop-tähti Lissu Kanerva tekee comebackin nuoren laulajalahjakkuuden kanssa. Lue yhteishaastattelu!

Matti Leino näyttelee Sakari Määttää

Sakari ja Peetu - osa 4

Kyynelten vieriessä

Sakarin huoli omasta ja pikkuveljen tulevaisuudesta kasvaa.

Sakari ja Peetu M??tt?. Matti Leino ja Oskar Sara-aho.

Sakari ja Peetu - osa 3

Hyvästi vapaus!

Hyvästi tulevaisuus ja unelmat. Sakari joutuu pohtimaan omaa elämäänsä ja tulevaisuutta pikkuveljensä huoltajana.

Sakari ja Peetu M??tt?. Matti Leino ja Oskar Sara-aho. Kuva: YLE / Tommi Taipale

Sakari ja Peetu - osa 2

Elämän rajallisuus

Sakarin ja Peetun vierailut sairaalassa tuntuivat kerta toisensa jälkeen raskaammalta ja raskaammalta...

Sakari ja Peetu M??tt?. Matti Leino ja Oskar Sara-aho. Kuva: YLE / Tommi Taipale

Sakari ja Peetu - osa 1

Elämä edessä

Maaliskuun UP-tarinoissa matkataan Sakarin ja Peetun menneisyyteen. Eräänä keväänä poikien elämä muuttuu peruuttamattomasti...

Vihreät Valot - osa 4

Vihreät Valot ja asuntolan salaisuus

Asuntolan nuoret ryntäsivät kirjastoon etsimään lisää tietoa asuntolan menneisyydestä. Palaset alkavat loksahdella paikoilleen...

Vihreät Valot

Vihreät Valot - osa 3

Vihreät Valot ja asuntolan salaisuus

Ullakolta löytyvästä arkusta löytyy vanha valokuva, joka herättää pelonsekaisia kysymyksiä nuorissa...

Vihreät Valot

Vihreät Valot - osa 2

Vihreät Valot ja asuntolan salaisuus

Kummitusten metsästys ullakolla johtaakin salaperäisen arkun äärelle. Kenellä on rohkeutta avata se?

Vihre?t Valot. Kuva: Laura Pohjavirta / YLE

Vihreät Valot - osa 1

Vihreät Valot ja asuntolan salaisuus

Tylsä ilta asuntolassa saa jännittävän käänteen, kun bändi lähtee kummitusten perään ullakolle...

Lauri ja Aleksi - osa 4

"Mä en koskaan, ikinä veisi tyttöä, josta sä tykkäät!"

Lauri saa kirvelevän särön sydämeensä nähdessään unelmiensa tytön halailemassa Aleksia.

Lauri ja Aleksi - osa 3

Boolin huuruisia mokailuja

Tyttöjen kanssa kommunikointi ja heitä lähestyminen "oikealla tavalla" ei ole tainut olla koskaan Laurin vahvuus, se näkyi ainakin eräissä vuoden 1998 kesäbileissä Mian luona...

Aleksi ja Lauri. (Juuso Pekkinen ja Panu Mikkola.)

Lauri ja Aleksi - osa 2

Ihana, punatukkainen tyttö

Kesä 1998. Aleksi Ruuskanen ja Lauri Kallio ovat parhaat kaverukset. Lukio häämöttää, mutta sitä ennen tapahtuu vielä paljon!

Lauri ja Aleksi - osa 1

Miehiä, ei enää räkänokkia

Kevään ensimmäiset UP-tarinat vievät meidät kesään 1998. Parhaat kaverukset Aleksi Ruuskanen ja Lauri Kallio viettävät kesää aikuistumisen kynnyksellä.

Elina - osa 4

Tuhoisa rakkaus

Elinan ja Niklaksen intohimoinen rakkaus päättyi katkeriin kyyneliin.

Elina - osa 3

Pilvilinnoja ja pettymyksiä

Elinan elämä on jakautunut kahtia eikä erään henkilön kohtaaminen helpota asiaa lainkaan...

Tero - osa 6

Uhkakuvien kartoitus

"Liian laimea booli latistaa tunnelman. Liian vahva puolestaan voi tiivistää tunnelmaa liikaakin", Mies tekee riskienhallintaa hääpäivän kynnyksellä.

Tero - osa 5

Mies askartelee

"Kävin siis askartelukaupassa ja ostin liimaa ja kasan erilaisia askartelutarvikkeita, joissa oli tarpeeksi hörsöä, kimalletta ja vaaleanpunaista", Mies tunnustaa.

Tero - osa 4

Musiikkia odotukseen

"Uskon, että kun menemme naimisiin, elämämme tulee olemaan hyvää ja kaunista", Mies kirjoittaa blogissaan.

H??traileri!

Tero - osa 3

Häätraileri

"Teetin blogiani varten komean häätrailerin, sillä olen ymmärtänyt, että sellainen tehdään nykyään kaikista merkittävistä häistä", Mies kirjoittaa blogissaan.

Kuva: Laura Pohjavirta

Marika - osa 4

Elämän käännekohdassa

Marikan tarinan viimeisessä osassa Marika viettää joulua New Yorkissa. Tanssiryhmä on ollut unelma, mutta viekö sydän jo muualle?

Lari Halme näyttelee Tero Kuuslaa.

Tero - osa 2

Täydellisen hääpuvun metsästys

"Onko todellakin niin, ettei Suomessa normaali, kolmikymppinen, lihaa syövä heteromies voi ostaa häälehtiä ihan itselleen?", kirjoittaa Mies.

Elina menneisyyden vankina.

Elina - osa 2

Sydämeni laulaa sinulle

Up-tarinat raottavat jälleen palasen Elinan ja Niklaksen tulisesta menneisyydestä.

Lari Halme näyttelee Tero Kuuslaa.

Tero - osa 1

Mies menee naimisiin

"On tärkeää tehdä kustannus-hyöty-analyysi ja yksityiskohtaiset, loogiset to-do-listat", kirjoittaa Mies.

Elina menneisyyden vankina.

Elina - osa 1

Silmissä säkenöivät tähdet

Millainen on hurmaavan Niklaksen osuus Elinan mysteerimenneisyyteen UP-tarinat sen kertovat.

Lissu pakeni puolialasti kadulle!

Lissu - osa 3

Lissu pakeni puolialasti kadulle!

Tämän viikon UP-tarinassa päästään tirkistelemään lisää Lissun hurjaan menneisyyteen. Lue raju lehtijuttu!

Minna Haavistoa esittää Anu Raipia

Minna - osa 3

Jos se toimii, älä koske

Tässä UP-tarinassa Minna selvittää tunteitaan Askoon sekä pohtii ystävyyttään Samin kanssa.

Marika Ruuskanen vietti nuoruusvuotensa New Yorkissa.

Marika - osa 3

Unelmista totta!

UP-tarinoiden seitsemännessä jaksossa kurkistetaan Marikan menneisyyteen New Yorkissa.

Millaiset häät Lissulla ja Hartsilla mahtoikaan olla 1990-luvulla?

Lissu - osa 2

Lissu menee naimisiin!

Tämän viikon UP-tarinassa päästään tirkistelemään lisää Lissun menneisyyteen. Lue millainen lehtijuttu Lissusta ja hänen silloisesta tulevasta aviopuolisostaan kirjoitettiin 90-luvun puolivälin aikoihin.

Minna Haavisto halusi lapsena kasvattaa lampaita.

Minna - osa 2

Haaveita ja unelmia

UP-tarinoiden viidennessä jaksossa hoivaamisesta ja hellimisestä nauttiva Minna palaa muistoissaan lapsuuteen ja nuoruuden urahaaveisiin.

Marika Ruuskanen vietti nuoruusvuotensa New Yorkissa.

Marika - osa 2

New Yorkissa juhlitaan

UP-tarinoiden neljännessä jaksossa raotetaan kunnianhimoisen tanssijattaren menneisyyttä. "Taidan olla rakastunut", kirjoittaa Marika ensimmäisen New Yorkissa vietetyn vuoden jälkeen.

Minna joutuu pohtimaan elämäänsä. Kuva: Tommi Taipale / YLE

Minna - osa 1

Kirje minulle

Minnan tarina vie Minna Haaviston syvemmälle omaan minuuteensa. Lepoa ja rauhaa etsivä perheenäiti purkaa itselleen kirjoittamissa kirjeissä elämänsä käännekohtia ja kipupisteitäkin.

Energinen Lissu esitt?? rokahtavaa poppia Irvikissat-b?ndiss?.

Lissu - osa 1

Lissuenergiaa!

Nyt kurkistetaan Virtauksen suositun musiikinopettajan menneisyyteen. Lue mitä nimekäs naistenlehti kirjoitti Lissusta 90-luvun alussa.

Vapaudenpatsas toivottaa ihmiset tervetulleeksi New Yorkiin. Kuva: Seppo Sarkkinen / YLE

Marika - osa 1

Muutto New Yorkiin

21-vuotias Marika Ruuskanen tekee rohkean päätöksen. Marika jättää pienen Virtauksen ja lähtee etsimään itseään ja toteuttamaan unelmaansa ammattitanssijan urasta miljoonien unelmien New Yorkiin. Marikan tarina seuraa Marikan monivaiheista tanssijanelämää Isossa Omenassa.

UP-tarinoissa tutustutaan mm. Marika Ruuskasen New York -vuosiin. Kuva: Laura Pohjavirta /YLE

Tuotannon terveiset

UP-tarinat tarjoavat herkkupaloja lukunälkään

UP-tarina tarjoaa joka perjantai pieniä lukunautintoja, siivuja suosittujen virtauslaisten elämästä. Syksyn aikana UP-tarinoissa tutustutaan jatkokertomuksina viiden eri virtauslaisen elämänvaiheisiin.

Muualla Yle.fi:ssä