Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Hurjista tilastoista huolimatta meillä suorastaan rakastetaan sen hokemista, kuinka murhat, raaimmatkin, ovat yksittäistapauksia, Meri Valkama kirjoittaa.
Selvä enemmistö kannatti Medvedevin valintaa. Presidentti Putin kehotti Yhtenäistä Venäjää kuuntelemaan kansaa.
Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastajat ovat löytäneet Iranista Fordon ydinlaitokselta merkkejä 27-prosenttiseksi rikastetusta uraanista.
Virkamiessihteerin on määrä auttaa erityisesti kansainvälisissä tehtävissä. Samankaltaisia virkamiesavustajia on jo mm. ulkoministeriössä.
Viisuvoitosta kilpailevat muun muassa Suomen lähinaapurit Ruotsi, Norja, Venäjä ja Viro.
Euroviisujen isäntämaa raivostui Loreenin ja ihmisoikeusaktivistien tapaamisesta. Azerbaidzhan vaatii Euroopan yleisradioliittoa puuttumaan asiaan.
EU:n johtajat neuvottelivat Kreikan kohtalosta ja Euroopan taloudellisesta tilanteesta myöhään yöhön asti Brysselissä järjestetyssä epävirallisessa huippukokouksessa.
Euroalueen mahdollisen murenemisen seuraukset omalle taloudelle mietityttävät suomalaisia. Kreikan ero eurosta ei kuitenkaan näyttäydy suomalaisille mörkönä.
Lontoon kisoihin lähtevää Suomen olympiajoukkuetta täydennettiin 22 urheilijalla. Suomen kisajoukkueen vahvuus on nyt 30 urheilijaa.
Sari Multala on yksi Suomen olympiajoukkueen menestystoiveista Lontoon olympiakisoissa. Kolmansiin olympiakisoihin valmistautuva helsinkiläinen väläytteli jo uransa lopettamista.
Amanda Kotaja kirjoittaa Paralympia-blogin merkinnässään ennätysparannuksista ympäri Eurooppaa.
Pyyntö liittyy painin 60-kiloisten valintajupakkaan. Olympiapaikan Suomelle paininut Matti Kettunen ja Jarkko Ala-Huikku saavat odottaa valintaa heinäkuun alkuun. Ensimmäistä kertaa suomalaisessa urheiluhistoriassa lajiliitto pyytää ulkopuolista tahoa selventämään omia kriteereitään.