Perämeri |

1000 lehmän suurnavetta Tornioon

Tornioon kaavailtu 1000 lehmän suurnavettahanke on edistynyt. Pohjalaisten ja satakuntalaisten maatalousyrittäjien yhtiöllä on kaksi sijoitusvaihtoehtoa navetalle.

Tornio on varmistumassa jättinavetan sijoituspaikaksi. Navettaan tulisi 1000 lehmää. Kuva: YLE

Tornio on varmistumassa suurnavetan sijoituspaikaksi.

Kahden pohjalaisen ja kahden satakuntalaisen maatalousyrittäjän yhtiö hakee sijoituspaikkaa tuhannen lehmän suurnavetalle.

Hankkeen puuhamiehiin kuuluva Lauri Matintalo kertoo, että navetalle on etsitty paikkaa myös muualta Suomesta, mutta yhteistyökumppaneita on löytynyt eniten Torniosta.

Matintalon mukaan ympäristöluvan saaminen voi kuitenkin viivyttää hanketta.

- Tällä hetkellä paperisota on käynnissä eli nyt selvitetään, millaisen ympäristöluvan suurnavetta tarvitsee ja joudutaanko YVA-käsittelyyn, mikä vie huomattavasti enemmän aikaa kuin normaali ympäristölupakäsittely. Lisäksi YVA:sta tulee kustannuksia huomattavasti enemmän kuin ympäristöluvasta.

Matintalon mukaan yhtiö saattaisi päästä syksyn tukihakemusten piirin, jos YVA-menettelyyn ei jouduta.

- Jos me päästään syksyn tukihakemusten piiriin, niin sieltä tulee päätökset ilmeisesti ensi vuoden alusta, kenelle myönnnetään tukia ja kenelle ei. Näin pääsisimme aloittamaan aikaisintaan noin vuoden päästä, ssanoo Lauri Matintalo.



Tonttia haetaan vielä

Tuhannen lehmän jättinavetalle on kaksi sijoitusvaihtoehtoa.

Matintalon mukaan keskiviikkona selvitetään, kumpi tonteista näyttää paremmalta ja sen jälkeen alkavat välittömästi maaperätutkimukset.

- Toinen tonteista on Torniosta Ylitornioon päin ja toinen on kaatopaikan lähellä.

Pohjalaisten ja satakuntalaisten omistama suurnavetta työllistäisi kymmenkunta ihmistä.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Perämeri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä