11 euron kirpputoritaulu paljastui 80 000 euron taideteokseksi
Yhdysvaltalaiselta kirpputorilta löytyneen taulun on ilmeisesti maalannut ranskalaismestari Pierre-Auguste Renoir. Taulu huutokaupataan syyskuun lopussa.
Kirpputorilta taulun Yhdysvaltain Virginiassa ostanut nainen teki elämänsä kaupat, sillä 11 eurolla ostettu taulu on paljastunut vanhaksi mestariteokseksi, jonka arvo on noin 80 000 euroa.
Taideasiantuntijoiden mukaan taulun on ilmeisesti maalannut ranskalaismestari Pierre-Auguste Renoir, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Kyseessä on taideasiantuntijoiden mukaan Paysage Bords De Seine -maalaus, joka on osa Renoirin Seinejoen maisemia kuvaavaa maalaussarjaa.
Taulu huutokaupataan syyskuun lopussa.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Pyörremyrskyt riepottelevat Yhdysvaltoja - yksi kuollut
Texasista Minnesotaan ulottuva myrskyrintama on tehnyt tuhoa Oklahoman, Kansasin ja Iowan osavaltioissa.
Kiinalaispoliitikko antaa ohjeita ulkomailla matkaaville kansalaisille: Älä syljeskele
Kiinalaispoliitikon mukaan huonosti käyttäytyvät kiinalaiset turistit aiheuttavat harmia maan maineelle. Hänen mukaansa kiinalaisten on käyttäydyttävä ulkomailla paremmin. Yhtenä ongelmana hän nimeää liian kovaan ääneen puhumisen julkisilla paikoilla ja syljeskelyn, kirjoittaa BBC.
Kaksi FBI-agenttia kuoli harjoituksessa
Onnettomuuden syistä ei ole annettu vielä tarkempia tietoja. Turma sattui Virginian osavaltiossa.
Poliisiasemalle iskettiin Irakissa
Paikallisten viranomaisten mukaan kymmenen poliisia kuoli sunnuntaina tehdyissä iskuissa. Tekijöistä ei ole tietoa.
Nigeria tarjoaa armahdusta antautuville islamisteille
Armeija on iskenyt viime päivinä islamistiryhmä Boko Haramia vastaan Nigerian koillisosassa. Maan presidentti on tarjonnut islamisteille armahdusta, jos he antautuvat viranomaisille.
Merihätään joutuneet suomalaiset pääsivät jatkamaan matkaansa
Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että avustava alus luovutti purjeveneeseen polttoainetta ja vettä puolilta öin Suomen aikaa. Purjeveneen päällikön mukaan alus jatkaa matkaansa kohti Bermudaa.
Mehiläiset etsimään maamiinoja
Miinojenraivaajat ovat samassa lentäviä apureita, jos kroatialaisen professorin tutkimus tuottaa tulosta.
Lehti: Syyrian öljylähteet islamistien hallussa
Jos EU vapauttaa Syyrian kauppasaartoa, seurauksena voi olla, että länsi tukee maltillisten voimien sijaan ääri-islamilaisen järjestön toimintaa, kertoo The Guardian.
Algerian presidentti koomassa? - lehtiä sensuroidaan
Algerian presidentti saattaa olla Ranskassa tai Sveitsissä tai tulossa kotiin tiedottomassa tilassa, kukaan ei tiedä. Viranomaiset sensuroivat lehdet, joissa asiaa pohditaan.
Kaksi suomalaista merihädässä Atlantilla
Rajavartiolaitoksen mukaan kaksi Kuubasta Bermudaan matkalla ollutta suomalaismiestä on joutunut merihätään. Yhdysvaltain viranomaiset ovat saaneet yhteyden Atlantilla ajelehtiviin.
