12-vuotias tyttö tunnusti vauvasieppauksen
Varkaudessa tapahtunut vauvan sieppaus on selvinnyt. Rikoksesta epäiltynä kuulusteltu tyttö on tunnustanut teon. Tytön kertoman mukaan hänen tarkoituksenaan ei ollut vauvan vahingoittaminen vaan kyseessä oli päähänpisto.
12-vuotias varkautelainen tyttö on myöntänyt maanantaisen vauvansieppauksen kuulusteluissa tänään perjantaina.
Tyttö oli ottanut poikavauvan vaunuista ja kannellut vauvaa pihalla. Hän oli säikähtänyt tilannetta, jolloin hän oli vienyt lapsen piiloon päästäkseen pakoon. Vauva löydettiin noin kolme tuntia myöhemmin lumeen peitettynä muutaman metrin päässä lastenvaunuista.
Epäilty tyttö ei tuntenut vauvaa tai vauvan perhettä, eikä sen talon asukkaita, mistä hän sieppasi vauvan.
Tytön jäljille päästiin poliisitutkinnan ja yleisövihjeiden perusteella. Poliisi sai jutun tiimoilta useita kymmeniä vihjeitä.
Poliisi katsoo Varkaudessa maanantaina tapahtuneen sieppausjutun selvitetyksi. Asia on siirtynyt lastensuojeluviranomaisten hoidettavaksi.
Lastensuojeluilmoituksen jättämisen jälkeen lapsen tilanne arvioidaan. Arvioinnissa selvitetään lapsen kasvuolosuhteet ja kuullaan sekä lasta itseään että hänen vanhempiaan. Tarvittaessa pyydetään erityisasiantuntijan tutkimus.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Minna Canthin kotitalon korjaustyöt alkoivat pakon edessä
Kanttilan omistava rakennusyhtiö joutui aloittamaan ulkoremontin, koska Kuopion kaupunki uhkasi yhtiötä mittavilla korvauksilla ja poliisitoimilla. Talon jatkokäyttö on kuitenkin yhä auki. Rakennusliike suunnittelee siihen asuntoja mutta talon kannatusyhdistys haluaisi rakennuksen edes osittain kulttuuriväen käyttöön.
Oikeus lievensi korvauksia paritusjutussa
Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa erotiikkaliikkeitä pitäneen yrittäjäkaksikon korvaukset puolittuivat hovioikeudessa. Käräjäoikeuden laajassa paritusjutussa antama vankeustuomio pysyi sen sijaan ennallaan.
Seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa nousee Itä-Suomeen
Valtio rahoittaa itäsuomalaisten liikuntapaikkojen rakentamista 800 000 eurolla tänä vuonna. Tuen avulla kolmen maakunnan alueelle nousee seitsemän uutta lähiliikuntapaikkaa.
Sukkia ja paperia myymällä luokkaretkelle
Alakoululaisten konstit luokkaretkirahojen keräämiseen ovat kirjavia. Kuopiossa kaupunki ei tue retkiä vaan oppilaiden on hoidettava rahoitus itse.
Kesäinen risteily sisävesillä houkuttelee
Kuopio-Savonlinna-laivareitille tavoitellaan tänä kesänä 4000 matkustajaa. Laivayhtiön mukaan ennakkovarauksia on tehty varsin hyvin ja risteilyjen yhteyteen on kehitetty myös oheisohjelmaa ja -retkiä.
Kalansyönnin hyödyt peittoavat ympäristömyrkkyjen haitat
Paljon kalaa syövä ammattikalastaja kuolee sydän- ja verisuonitauteihin harvemmin kuin muu väestö. Kaloista elimistöön kulkeutuvat ympäristömyrkyt eivät näytä vaikuttavan kuolleisuuteen.
Honka todellinen painajainen KuPSille
Tim Väyrysen kauden avausosuma takasi Hongalle voiton fyysisessä taistelussa.
Äidit, akat ja povipommit pääosassa
Haaveiden naiset ja arjen akat ovat esillä Lapinlahden taidemuseon torstaina avautuvassa kesänäyttelyssä. Museoon on koottu näyttely Tapani Kokon sekä usean ITE-taiteilijan naisaiheisista kuvista ja veistoksista.
Ikealla Kuopiossa väljä avajaispäivä
Itä-Suomen ensimmäinen ja Suomen viides Ikea avasi ovensa torstaina ilman ruuhkia. Ikea ja sen kylkeen pian valmistuva kauppakeskus Ikano kampeavat kaupan painopistettä Kuopion etelälaidalle. Kuopion keskustan vetovoimaan uskotaan silti.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.