Sote-uudistus: tuoreimmat

Sote- ja maakuntauudistukseen alle vuosi aikaa – vain 7 Itä-Suomen kuntaa on päättänyt uuden hallintomallinsa

Joka viides itäsuomalainen kunta ei vielä tiedä, miten ensi kesän sote- ja maakuntauudistukset vaikuttavat kunnan hallintoon. Ylen kyselykierroksen perusteella valtaosalla kunnista on suunnitelmia esimerkiksi lautakuntien koosta tai luottamusmiesten määrästä, mutta päätöksiä tehdään vasta syksymmällä. Itä-Suomessa pisimmällä suunnittelutyö on Pohjois-Karjalan kunnissa.

Kotimaa

Ministeri Vehviläinen puolusti maakuntauudistusta Rovaniemellä – pelastustoimen keskittäminen ei vielä kirkossa kuulutettua

Rovaniemen kaupungintalon valtuustosali pullisteli kuntajohtajia ja luottamushenkilöitä, kun kuntaministeri Anu Vehviläinen (kesk.) kertoi historiallisen uudistuksen etenemisestä. Lähes 600 pykälää sisältävä massiivinen lakipaketti lähtee kaksi kuukautta kestävälle lausuntokierrokselle lähipäivinä. Maakuntauudistuksesta vastaava ministeri vakuuttaa hankkeen etenevän aikataulussa.

Kotimaa

Analyysi: Sote tulee taas kerran – valmista ei ole, mutta tekstiä on ennen näkemätön määrä

Tänään julkaistiin valtava lakiluonnospaketti. Sivuja on 600. Sote-historissa oli sellainenkin aika, jolloin hallintohimmeleitä piti purkaa. Ei enää. Nyt rakennetaan himmeleiden himmeli. Kuinka monelle lakitekstit avautuvat niin, että olennaisimmat kohdat ja sudenkuopat selviävät? Kuinka moni kansanedustaja todella perehtyy valtavaan lakipakettiin? Vai solahtavatko teksit vain lävitse?

Kotimaa

Sote-virkamiehet pelkäävät: Kustannukset karkaavat eikä yhdenvertaisuus toteudu ehdotetussa valinnanvapausmallissa

Yle on saanut käsiinsä muistion, jossa sote-uudistusta valmistelevat virkamiehet varoittavat kovin sanoin toukokuun lopussa esitetyn valinnanvapausmallin riskeistä. Virkamiehet pelkäävät, että ehdotettu malli lisäisi merkittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia sekä kasvattaisi alueellista ja eri väestöryhmien välistä epätasa-arvoa. Lopputulos voisi siis olla vastakkainen sote-uudistuksen tavoitteille.

Kotimaa

Analyysi: Jäitä hattuun, hyvät poliitikot – valinnanvapauden kanssa ei saa hötkyillä

Valinnanvapauden laajentaminen sosiaali- ja terveydenhuollossa otti tänään askeleen eteenpäin, kun sitä pohtinut selvityshenkilöryhmä luovutti loppuraporttinsa. Silti on syytä toivoa, että monituottaja- ja valinnanvapausmallia ei nähdä täydessä käytössä vielä vuosiin. Mallia pitää kokeilla, laskea ja arvioida. Uudistus pitää ottaa käyttöön vaiheittain, ei kertarysäyksellä.

Kotimaa

Analyysi: Sote-uudistus on täynnä ongelmia – kuka ratkaisee tämän pirullisen listan?

Sipilän hallitus on tekemässä sote-mullistusta. Julkiset palvelut siirtyvät markkinaehtoisen kilpailun piiriin. Hallituksen uudistukselle antama runsaan vuoden valmisteluaika on järkyttävän lyhyt koko ajan paisuneen uudistuksen rakentamiseen. Siitä voi vielä tulla soten kohtalo. Pirullisia yksityiskohtia on paljon. Ne voivat pilata uudistuksen. Sosiaali- ja terveystoimittaja Tiina Merikanto esittää analyysissään niistä muutaman.

Kotimaa