1960-luvun tv-lähetyksissä oli sähköä
Vieläkö muistat ajan, kun televisiolähetykset olivat kaikki suoria? Niin olivat myös muun muassa Heikki ja Kaija-sarjan jaksot 1960-luvun alkuvuosina. Niitä varten harjoiteltiin huolella, mutta silti mustavalkoisissa puolituntisissa sattui ja tapahtui kaikenlaisia kommelluksia.
Television alkuvuosina lähetykset olivat lähes poikkeuksetta suoria. Rakastetussa tv-sarjassa Kaijaa näytellyt Eila Roine tuumii, että syynä oli yksinkertaisesti raha.
- Uskoisin, että nauhoitukset olivat kalliita. Ainakin Heikkiä ja Kaijaa tehtiin suorana alusta asti eli syksystä 1961. Nauhalle menivät vasta vuonna 1965 tapahtuneet Janne-poikamme ristiäiset. Se oli tosin suora lähetys, mutta nauhoitettiin jonkun linkin kautta niin, että jakso on yhä olemassa.
Ensimmäinen studio oli Tamvision ja se sijaitsi Tampereella Frenckellin kiinteistössä. Siellä ohjelmia tehtiin monta vuotta, kunnes TV-kakkosen myötä saatiin paremmat tilat nykyisestä TT-Frenckellistä.
Ahkeria harjoituksia
- Me harjoittelimme todella hyvin. Se oli etu verrattuna nykytekniikkaan, jossa kaikki otetaan pieninä paloina eikä juuri harjoitella. Pitkällä harjoittelulla valmistui samalla näyttelijän työ ja siihen tuli nyansseja.
Eila Roine muistelee, että Heikki ja Kaija tuli televisiosta puolen tunnin pituisina jaksoina maanantaisin. Teattereissa oli silloin näytöksiä sunnuntaisin, mutta ennen niitä harjoiteltiin aamupäivisin sarjaa varten.
- Olimme silloin studiossa kameraharjoituksissa eli harjoittelimme kameran kulkua tulevassa lähetyksessä. Tosin suora lähetys meni monta kertaa "säkällä", Eila Roine nauraa.
Sen aikaisista laitteista yksi oli oikea televisiokamera, jota tosin yleensä säädettiin samaan aikaan ulosmenevän lähetyksen kanssa. Toinen kamera oli Tamvision ja vielä Tesvisionkin aikaan teollisuuskamera. Kameroita saatiin enemmän TV-kakkosen myötä.
- Teknisiä ongelmia oli, mutta yleisöä ne eivät haitanneet. Kerran esimerkiksi yksi kamera ei toiminut, ja kun piti siirtyä viereiseen huoneeseen, toinen kamera seurasi näyttelijöitä vaihtuvissa kulisseissa. Yleisö ei siitä piitannut.
Jännitykseen tottui
Ensimmäinen televisiolähetys vuonna 1961 oli jännittävä. Eila Roine muistaa hermoilleensa niin, että "luuli kuolevansa".
- Jälkikäteen naurattaa, kun ajattelee, kuinka monella silloin edes mahtoi olla televisio. Enemmän katsojia oli täpötäydessä teatterisalissa!
Jännitykseen tottui vähitellen, mutta siitä näyttelijään jäi suoran lähetyksen hohto. Eila Roine tuumii, että se saa adrenaliinin virtaamaan ja sähköistää edelleen ihmisen.
Kommelluksia sattui, tottakai. Kerran Kaijan piti huitaista toista hernepussilla, jonka oli määrä kohtauksessa hajota. Sitä ei harjoiteltu etukäteen, ja vasta lähetyksessä tajuttiin, ettei kamera pysty ajamaan kaikkialle sinkoavia herneitä.
- Meille huidottiin lähetyksessä vimmatusti käsimerkkejä, ja niin meidän asemamme muuttuivat niin, että jäimme seisomaan paikoillemme. Ehkä siinä katsojat ajattelivat, että onpa jäykkää näyttelemistä!
Kun näyttelijät vaahtosivat
Toisessa kommelluksessa Kaijalle oli ostettu yllätyksenä pesukone. Heikki (Vili Auvinen) ja pesukonemyyjä (Olavi Ahonen) olivat harjoituksissa vain kokeilleet koneen käynnistymistä - kumpikaan ei tiennyt pesukoneista mitään.
- Lähetyksessä herrat kaatoivatkin koko paketin pulveria koneeseen. Katsoin kauhuissani sivusta, kun kone vaahtosi yhä enemmän. Miehet näyttelivät muina miehinä, vaikka alkoivat lopulta peittyä pulverivaahtoon. Kumpikaan ei tajunnut edes sammuttaa konetta! Onneksi pääsin kohtaukseen ja syöksyin sammuttamaan pesukoneen.
Ikimuistoinen oli myös tapettikohtaus, jossa Vili ja ystäväperheen mies (Veijo Pasanen) vaimoineen alkoivat tapetoida. Sitäkään ei liiemmin harjoiteltu etukäteen.
- Se oli myös aivan kuin Ohukaisesta ja Paksukaisesta. Henkilöt liukuivat ja kaatuivat liisterissä, ja me vain katsoimme avuttomina vierestä, koska joku katkaisee kätensä. Hauskaa se kuitenkin oli, Eila Roine hymyilee.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.