Katainen: En tiennyt Wallinin toimista

Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) jätti kertomatta pääministerille, että oli ohjannut puolustusvoimia säilyttämään ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan. Pääministeri Jyrki Katainen sanoo, ettei saanut missään vaiheessa tietoa Wallinin ja puolustusvoimain komentajan Ari Puheloisen välisistä keskusteluista.

talous
Jyrki Katainen
Jyrki KatainenYle

- Tätä ei käyty hallituksen ulko-ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa missään vaiheessa läpi, Katainen myönsi toimittajille tiistaina eduskunnassa. Katainen ei kuitenkaan halua tulkita tapahtunutta niin, että Wallin olisi toiminut pääministerin selän takana.

- Oli tietysti selvää, että ruotsinkielinen varusmieskoulutus pitää säilyttää, Katainen sanoo.

Katainen vakuutti itsekin aiemmin eduskunnan välikysymyskeskustelussa olevan "absoluuttinen fakta", että asiantuntijat olivat tehneet kaikki päätökset varuskuntien lakkauttamisesta pelkästään maanpuolustuksellisin perustein. Tuolloin pääministeri ei vielä tiennyt puolustusministerin poliittisesta ohjauksesta.

- Olisi tietysti ollut hyvä että myös se keskustelu olisi käyty hallituksessa läpi. Johtopäätökseen se tuskin olisi vaikuttanut.

Pääministerin mielestä koko sekaannus olisi voitu estää avoimella tiedottamisella. Kataisen mukaan puolustusministeri Wallin pitää keskiviikkona tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoo kaiken mahdollisen.

Lähteet: Yle Uutiset / Jyri Rantala