Kuvataiteen vuosi kuului valokuvaajille

Kuvataiteen vuonna 2010 kärkiaiheiksi nousivat valokuvaus, suomalainen kuvanveisto ja taiteilijana olemiseen liittyvät kysymykset. Mutta minne hävisi kritiikki?

kulttuuri
Valokuvaaja Caj Bremerin kuva kahdesta nuoresta naisesta Laatokan rannalla. Kuva näyttelystä.

Kuvataiteen tutkijan Maria Hirvi-Ijäksen mukaan vuonna 2010 oli paljon hyviä näyttelyitä ja tehtiin paljon hyvää taidetta. Häntä kuitenkin huolestuttaa resurssien ja jopa arvostuksen puute.

- Toinen huoli on se, että taidekritiikki on vähentynyt. Keskustelu taiteesta on hävinnyt yleisestä kulttuuripiiristä. On huomattavan paljon puhetta, mutta hyvin vähän aitoa substanssia, kommentoi museoalaakin hyvin tunteva Hirvi-Ijäs.

Yksi vuoden näyttelyistä oli valokuvaaja Anni Leppälän näyttely Tampereella sen jälkeen, kun hänet oli valittu vuoden nuoreksi taitelijaksi. Leppälä vannoi töissään luonnonvalon nimiin.

-Olen aina oikeastaan pelkästään kuvannut luonnonvalossa. Työt voivat kyllä olla järjestettyjä, tilanteet ja hahmot lavastettuja, mutta valo on aina luonnonvaloa. Se heijastaa paremmin eri tilanteita ja vuodenaikaa kuin keinovalo. Eri paikoissa on myös niille omalaatuinen, erityinen valo.

Valokuvalla oli pitkä matka estradille

Maria Hirvi-Ijäs pitää sattumana, että juuri valokuvaaja nousi vuoden nuoreksi taitelijaksi.

- Valinta on vaihdellut. Seuraava on maalari, ja sitä edellinen oli maalari. Nuoremmalle sukupolvelle valokuva ei enää ole kummallinen. Nykyään tehdään monella eri tekniikalla, jossa valokuva on yksi.

Valokuva on tehnyt pitkään matkaa kuvataiteen estradille. Pitkä linjan kuvaajalla Caj Bremerillä oli vuonna 2010 suurnäyttely Ateneumissa. Syksyllä Suomen valokuvataiteen museossa avautui Pentti Sammallahden näyttely. Sammallahti tunnetaan mustavalkokuvan mestarina ja suomalaisen valokuvataiteen suunnannäyttäjänä

- Yleensä lähden kuvaamaan, jos on kiva sää. En tykkää niinkään auringonpaisteesta, parasta on tihkusumu ja räntäsade ja usva, loska ja takapiha, Sammallahti kertoi inspiraationsa lähteistä.

Espoon modernin taiteen museossa Emmassa avautui syksyllä valokuvauksen valtionpalkinnon saaneen Jorma Purasen näyttely. Hänen kuvansa ovat dokumentaarisia mutta visuaalisesti viimeisteltyjä.

Purasen mukaan tiedolliset lähteet ovat olleet perustavanlaatuisessa roolissa kaikessa, mitä hän on uransa aikana tehnyt. Hän kertoo koettavansa aina ymmärtää kuvaamieni ihmisten yhteiskunnalliset ja historialliset olosuhteet ja kehittyneensä sen takia dokumentaristiksi.

Kuvataiteen tutkija Maria Hirvi-Ijäs tulkitsee valokuvan esiinnousun monissa näyttelyissä pitkän kehityksen tulokseksi.

- Valokuvahan on ollut tulossa jo 20 vuotta. Jos haluaa puhua kuvataiteen tekniikoista, niin valokuvaus on kuitenkin tuttu tekniikka kaikille ihmisille. Ehkä se on siksi helpompi ottaa vastaan.

Hauki kiipeää puuhun Musiikkitalon edessä

Taiteen keskustoimikunta teetti vuonna 2010 tutkimuksen, jossa selvitettiin, miten suomalaiset kuvataitelijat ovat kansainvälistuneet. Tutkimukseen haastateltiin viittätoista nuorta kuvataitelijaa, ja tulokset kertoivat, että kansainvälistyminen vaatii kovaa työtä ja tuuria.

Tutkija Sari Karttusen mukaan ensisijaisen tärkeää on, että taitelija jo nuorena opiskelijana käy ulkomailla vaihdossa tai rakentaa verkostoa muuten, esimerkiksi tutustumalla suomalaisissa taidekouluissa käyviin ulkomaisiin opettajiin ja kuraattoreihin.

Taiteilijan uraan eivät kuitenkaan vaikuta ainoastaan ulkomailla oleskeleminen ja kansainvälinen menestys. Kuvataiteen valtaa käyttävät Suomessa henkilöt, jotka päättävät taiteen ostamisesta julkiseen ja yksityiseen tilaan. Vuoden huomionarvoisiin hankintoihin kuuluivat vuonna 2011 avattavan Helsingin musiikkitalon taideteokset.

Musiikkitalon taidekilpailun voittivat kuvanveistäjät Reijo Hukkanen ja Kirsi Kaulanen. Hukkasen teos Laulupuut pystytetään Musiikkitalon eteen ja Kaulasen teos Kaiku pääaulaan. Laulupuista korkeimman latvassa laulaa hauki, mihin Hukkanen sai inspiraation jo 1960-luvulla kuullessaan radiosta Aaro Hellaakosken runon Hauenlaulu.

- Runo-ohjelman toimittajan hurja kulttuuri-intoutuneisuus ja vakuuttuneisuus runosta jäi johonkin selkäytimen viimeiseen solukkoon. Sitten kun hätä oli suurin, hauki astui esiin, veisteli Hukkanen voitostaan kuultuaan.

Kaulasen Kaiku-teos puolestaan on tekijänsä sanoin maisema, jonka sisään voi ajatella kävelevänsä. Orgaaninen instrumentti, pelikiillotettu teräksinen torvi, kasvaa uhanalaisia suomalaisia kasveja kuten karvamansikkaa, lehtorikkoa ja nummimataraa.

Kuvanveisto juhli muutoksiaan

Vuonna 2010 juhlittiin satavuotiasta Kuvanveistäjäliittoa. Alvar Aallon taidemuseon näyttelyssä näkyivät etenkin arkiset esineet, käsitteellisyys ja huumori, sillä juhlanäyttely esitteli historiallisen katsauksen sijaan nykykuvanveisto.

Wäinö Aaltosen museossa Turussa katsojaa puolestaan tervehtivät ensimmäisenä Aaltosen klassiset pronssiveistokset Paavo Nurmesta ja Suomen neidosta. Amanuenssin Susanna Hujalan mukaan veistostaiteen ylevyys ja jäykkyys on sadan viime vuoden aikana kuitenkin karissut.

- 2000-luvun kuvanveistossa on moniakin trendejä, mutta kierrätysmateriaalit ja käsityöperinteen nostaminen löytyvät aika monista tämän ajan teoksista. Tämän lisäksi leimaa-antavaa tälle ajalle on leikittelevyys. Myös käsitteellisissä töissä aihetta käsitellään usein huumorin avulla, Hujala kertoi.

Kansainvälisiin trendeihin verrattuna suomalaisia erikoisuuksia ovat ite-taiteesta ammentava puuveistostaide sekä feministiset teokset, muun muassa Anu Tuomisen patalaput tai Maija Närhisen pyyheliinat. Niissä on Hujalan mukaan henki, jossa mennään yksityisen ihmisen arkeen ja tuodaan sieltä aspekteja taiteeseen.

Toisenlainen Kuvanveistäjäliiton juhlavuoden näyttely oli esillä Helsingissä galleria Scupltorissa. Korkeiden lasivitriinien päällä oli kipsimalleja, jotka liittyivät julkisista tiloista tuttuihin monumentteihin sadan vuoden ajalta. Näyttelyn ideana oli esittää tuttuja teoksia toisessa mittakaavassa ja toisessa perspektiivissä.

Säästöt varjostavat uutta kuvataidevuotta

Kuvataiteen vuoteen 2010 kuului myös erilaisia kilpailuja ja palkintoja. Vuoden lopulla valittiin Ars Fennica palkinnon saajaksi Charles Sandison. Kilpailun tuomaristossa aikaisemmin pitkään toimineen Tuula Karjalaisen mukaan nykytaiteen muutokset ovat näkyneet Ars Fennica -vuosien aikana.

- Nythän Ars Fennica käsittää sataprosenttisesti koko kentän: on installaatioita, valokuvia, videotaidetta, hyvin käsitteellisiä teoksia. Siinä mielessä tämän palkinnon suhteen on 20 vuodessa tapahtunut todella paljon.

Viime talvena lumi yllätti paitsi autoilijat, myös valokuvauksesta innostuneet suomalaiset. Lumiset maisemat innostivat kuvaamaan myös perinteisillä filmikameroilla, joten vuosi oli valokuvausliikkeillekin menestyksekäs.

Nyt näyttää siltä, että myös vuosi 2011 on hyvä talvikuvauksesta kiinnostuneille. Mutta minkälaiseksi Maria Hirvi-Ijäs muutoin arvelee kuvataiteen seuraavan vuoden?

- Näyttelytaiteen näkökulmasta varmaankin Ars 11 on se, mitä tiedämme odottaa. On Turun kulttuuripääkaupunkivuosi, josta varmaan kuulemme ja näemme enemmän, ja sen osana on Contemporary Art Archipelago, hyvin kansainvälinen projekti Turun saaristossa.

Hirvi-Ijästä kiinnostavat myös selvitykset, jota ollaan tekemässä Valtion taidemuseosta ja näyttelyvaihtokeskus Framesta.

- Katsotaan, tuleeko uutta institutionaalista rakennetta tai uusiutumista. Sitten on totta kai eduskuntavaalit ja kaikki kulttuuripolitiikka, josta saattaa tulla uutta näkökulmaa. Valitettavasti kuitenkin uskon, että valtion leikkauspakko jatkuu kulttuurin puolella.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset ja Kultakuume / Lisa Enckell