Musiikki aktivoi aivoissa liike- ja tunnealueita

Jyväskylän yliopistossa on kehitetty menetelmä, jolla voidaan nähdä, kuinka musiikki aktivoi aivoja. Tutkimus osoittaa ensimmäisen kerran sen, että musiikin kuuntelu aktivoi laajoja alueita aivoissa, ei vain kuuloaivokuorta.

kulttuuri
Kuusi magneettikuvaa ihmisaivoista.
Tietokoneanimaatiossa näkyy, miten tangon kuuntelu vaikuttaa aivoihin. Punaiset alueet ovat aktiivisia ja siniset epäaktiivisia alueita.Petri Toiviainen

Tutkimus tehtiin yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kanssa ja julkaistiin NeuroImage-lehdessä.

Menetelmällä voidaan kuuntelulaitteessa tutkia, miten aivot käsittelevät esimerkiksi rytmiä ja sävellajeja. Uusi menetelmä auttaa ymmärtämään aivojen hermoverkkojen toimintaa ja sitä, miten musiikki vaikuttaa aivoihin.

Musiikin kuuntelu saa aivot syttymään

Tutkimusryhmä mittasi toiminnallista magneettikuvausta käyttäen koehenkilöiden aivovasteita heidän kuunnellessaan argentiinalaista tangoa. Tangon musiikillinen rakenne analysoitiin tietokonealgoritmien avulla. Tutkimuksessa käytettiin oikeata musiikkikappaletta aiemmin käytettyjen keinotekoisten musiikkia muistuttavien ääniärsykkeiden sijaan.

Tutkijat havaitsivat, että argentiinalaisen tangon kuuntelu koskettaa muun muassa liikkeeseen ja tunteisiin liittyviä alueita.

- Tuloksemme osoittavat ensimmäistä kertaa, miten musiikin eri piirteet aktivoivat yhtaikaa aivojen motoriikkaan, tunteisiin ja luovuuteen liittyviä alueita, sanoo tutkija Vinoo Alluri Jyväskylän yliopistosta.

Esimerkiksi musiikin pulssi aktivoi motorisen aivokuoren alueita. Tämä osoittaa, että musiikki ja liike ovat hyvin läheisessä suhteessa toisiinsa. Tunteisiin liittyvät limbiset alueet puolestaan aktivoituivat rytmistä ja sävellajeista.

Lähteet: YLE Uutiset