Kalajoen jättimäinen Sun Arena etenee

Kalajoen Hiekkasärkille kasitien varteen aiotaan rakentaa valtava monitoimihalli. Kolmekymmentä metriä korkeaan ja kaksi hehtaaria laajaan halliin kaavaillaan suurmessuja, megakonsertteja, jääpalloturnauksia ja mm. maastohiihdon sprinttikisoja.

talous
UKI ARKKITEHDIT

Kalajokelainen yhtiö saa kaupungilta käyttöönsä 50 hehtaarin maa-alueen nimelliseen yhden euron hintaan. Esisopimus edellyttää 45 miljoonan euron rahoituksen varmistumista.

Kalajoen kaupunginhallitus esittää valtuustolle esisopimuksen hyväksymistä.

- Rahoituksessa on vielä epävarmuustekijöitä, mutta toteutuessaan hanke on todella iso asia Kalajoen matkailulle ja elinkeinoelämälle, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Raili Myllylä.

- Hanketta on tarkasteltu perinpohjaisesti ohjausryhmässä ja se on alkanut näyttää aina vain paremmalta. Kalajoen valmis majoituskapasiteetti tukee hanketta. Lisäksi parin- kolmen tunnin ajomatkan päässä asuu miljoona suomalaista, huomauttaa kaupunginjohtaja Jukka Puoskari.

- Kaavoitus- ja kunnallisteknisten töiden lisäksi kaupungin panostus hankkeeseen rajoittuu esisopimuksen tarkoittamaan tonttiin.

Rakennustöihin jo vuoden kuluttua?

Hanketta ajavan Westend Estate Oy:n kehityspäällikkö Juha Hannula on tyytyväinen välietapin saavuttamiseen.

-Yksityisrahoituksen pyrimme saamaan valmiiksi alkuvuodesta. Valtion tukea haemme TE-keskukselta siten, että saisimme sekä urheilurakentamiselle että businessrakentamiselle normaalit valtion tuet.

Sun Arena -työnimellä valmistellun suurhalliin rakennustyöt käynnistyvät parhaassa tapauksessa vuoden kuluttua.

- Ensi vuoden puolella pääsemme aloittamaan tarkempien kuvien ja suunnitelmien teon. Kaavoitus valmistunee loppuvuodesta, laskeskelee Juha Hannula.

Lähteet: YLE Oulu