Oulun piispa: Naispappeusasiassa ei voi hyväksyä juridista kikkailua

Oulun piispa Samuel Salmi muistuttaa, ettei miespapeilla ole edelleenkään päteviä perusteita kieltäytyä yhteistyöstä naispuolisten kollegoidensa kanssa.

Kotimaa

- Muodollis-juridisesti päätös naisten hyväksymisestä pappisvirkaan on tehty yli kaksikymmentä vuotta sitten, Salmi toteaa ja lisää, ettei yhteistyöstä voi tinkiä.

- Siihen velvoittaa kirkon julkisoikeudellinen asema, mutta vielä enemmän kirkkoa sitovat kultaisen säännön etiikka ja kristillisen uskon moraali: ei ole miestä, eikä naista. Mitään juridista kikkailua ei voi hyväksyä.

Salmi viittaa Lapin yliopistossa perjantaina tarkastettavaan väitöskirjaan, jonka mukaan kirkko-oikeuden kannalta miespuolisella papilla olisi oikeus kieltäytyä yhteistyöstä naispuolisen papin kanssa.

Utsjoen kirkkoherra, teologian tohtori Arto Seppänen esittää oikeustieteellisessä väitöskirjassaan, että perustuslain mukaan ketään ei voi pakottaa harjoittamaan uskontoa vastoin vakaumustaan. "Väistöoikeus" on Seppäsen mukaan johdettavissa suoraan pakottamiskiellosta.

Piispa Salmi ei ota suoraan kantaa väitöstilaisuuteen eikä väitöskirjaan, koska ei ole voinut siihen syventyä. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei päätöstä naispappeuden hyväksymisestä tehty aikoinaan kevein perustein.

- Siihen liittyvät laaja teologinen selvitystyö ja rukouksen ääni. Kirkossa teemme yhteistyötä miesten ja naisten kesken. Tehdessään aikanaan päätöksen kirkollliskokous ei kuitenkaan missään määrin tehnyt harhaoppisiksi toisin ajattelevia.

Salmi on parhaillaan piispantarkastuksessa Sodankylässä. Sunnuntaina hän vihkii itse kirkkoherran virkaan Hanna Kuuselan, joka saa johdettavakseen yhden maamme alueellisesti suurimmista seurakunnista.

Lähteet: YLE Uutiset