Thaimaan prinsessan muistosivu jäi KRP:n lapsipornohaaviin

Suomen keskusrikospoliisi on lisännyt Thaimaan tammikuussa edesmenneen prinsessan Galyani Vadhanan internetissä olevan muistosivuston estolistalleen. Syynä on poliisin mukaan se, että sivuston erään alasivun havaittiin sisältävän lapsipornografista aineistoa.

Kotimaa

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Lars Henriksson kertoo, että www.thaimisc.com-sivusto asetettiin estotoimien kohteeksi jo viime marraskuun loppupuolella. Sittemmin lapsipornografinen kuva-aineisto on poistettu sivustolta, ja sivusto on nyt poistettu poliisin estotoimien kohteena olevalta listalta.

Poliisin mukaan estotoimi poistuu kuitenkin käytännössä vasta internetoperaattorien tekemän seuraavan päivityksen yhteydessä.

Thaimaassa verkkosananvapauden puolesta kampanjoiva FACT-liike paheksui eilen päivätyssä kannanotossaan Suomen poliisin internetsensuuria ja vaati Suomen viranomaisilta välitöntä anteeksipyyntöä maan kuninkaalliselle perheelle.

Poliisin käytössä ei rajoitettua suodatusta

Keskusrikospoliisin nykyinen internetsuodatus ei mahdollista estotoimien kohdistamista yksittäiseen alasivuun, joten esto kohdistuu näin koko sivustoon. Rikoskomisario Lars Henrikssonin mukaan suodatustapaa kuitenkin kehitetään yhteistyössä teleyritysten kanssa.

- Toisaalta lähdemme siitä, että sivustojen ylläpitäjä vastaa sivustojen sisällöstä kokonaisuudessaan ja samanaikainen laillisen aineiston esittäminen ei voi olla oikeusperuste lasten oikeuksien loukkaamiselle, Henriksson sanoo perjantaina tiedotusvälineille lähettämässään vastauksessa.

Lapsipornoa sisältävien internetsivujen sensurointi tuli Suomessa lailliseksi viime vuoden alussa. Esimerkiksi Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa lapsipornosivuja on suodatettu jo vuosia aiemmin poliisin ja teleyritysten välisellä sopimuksella.

Lähteet: YLE Uutiset