WinCapitasta tulossa maan laajimpia rikostutkintoja

Sijoituspyramidi WinCapitan tutkinnasta on tulossa yksi Suomen laajimmista rikostutkinnoista. Sadat suomalaiset saattavat saada rikossyytteen osallisumisestaan WinCapitan toimintaan. Lisäksi rahankeräysrikoksella saatu raha täytyy maksaa rikoshyötynä valtiolle.

Kotimaa

Keskusrikospoliisissa on tutkittu WinCapitan sijoituspyramidi-juttua nyt parisen kuukautta.

Jatkuvasti paisuvasta tutkinnasta on tulossa yksi Suomen laajimmista rikostutkinnoista. Mukana on parikymmentä taloustutkijaa ja juttuun on juuri nimetty kolme syyttäjää eri puolilta Suomea. Syyteharkintaa johdetaan valtakunnansyyttäjänvirastosta.

Rahoista valtaosa yhä Suomessa WinCapita-huijauksen noin sadasta miljoonasta eurosta valtaosa on poliisin mukaan edelleen Suomessa. WinCapita-tutkinnan yleisjohtajan Leila Melanderin mukaan pyramidin kautta vuosina 2005 - 2008 kulkeneista 97 miljoonasta eurosta 89 maksettiin sijoittajille ja loput ovat kateissa. Kuusi miljoonaa on jäädytetty tileille Britanniaan ja Espanjaan. YLE TV1:n A-plus-ohjelmassa vierailleen Melanderin mukaan enemmistö WinCapitaan sijoittaneista on suomalaisia, joten valtaosa rahasta lienee palannut Suomeen. Rahojaan sijoittanut 10 000 suomalaista Epäillyssä pyramidihuijauksessa rahojaan on sijoittanut 10 000 suomalaista. Tähän mennessä poliisilla on tiedossa 8 000 henkilön nimet. Rikosilmoituksen on tähän mennessä tehnyt 310 sijoittajaa.

Kaikkia sijoituksia tehneitä kehotetaan ottamaan yhteyttä poliisiin, sillä WinCapitan toimintaa tutkitaan epäiltynä törkeänä petoksena ja rahankeräyksenä.

Poliisi epäilee törkeästä petoksesta muutaman kymmenen hengen porukkaa.

Kuitenkin jopa tuhannet tavalliset suomalaiset saattavat olla syyllistyneet rahankeräysrikokseen, jos he ovat tienneet, että kyseessä on pyramidi-tyyppinen toiminta.

Lähteet: YLE Uutiset