Kuvateos Itämeren puolesta

Kahden valokuvaajan 120 upeaa valokuvaa kuljettavat lukijan Suomenlahdelta Saaristomeren kautta Selkämerelle. Teoksessa on myös ihmisten omia kertomuksia Itämerestä.

kulttuuri
Pekka Vainion valokuva "Tyrsky".
Pekka Vainio

Kirjakaaren kustantaman kirjan "Meremme - Itämeri monessa valossa" julkistamistilaisuus järjestetään Turussa 14.6. Upeita valokuvia sisältävässä kirjassa on sekä kotkalaisen Pekka Vainion että turkulaisen Johannes Lahden ottamia valokuvia Suomenlahdelta Saaristomeren kautta Selkämerelle.

- Kirja kertoo Itämerestä ja rannikkoalueesta Kotka-Hamina seudulta Poriin. Mutta kuvissa tai teksteissä ei ole osoitettu, mikä kuva on mistäkin, kertoo Pekka Vainio.

Osa kirjan tuotosta menee Itämeren suojeluun, ja kuvateosta voikin pitää eräänlaisena manifestina Itämeren puolesta. Neljällä kielellä julkaistava teos on tarkoitettu myös liikelahjaksi.

Yksi meri - monta tarinaa

- Vuosi sitten laitoin ensimmäiset kuvat kustantajalle nähtäväksi. Projekti on ollut kaiken kaikkiaan aika nopea, toteaa Pekka Vainio.

Molemmilla kuvaajilla oli onneksi laaja kuva-arkisto omasta takaa, joten kaikkia eri vuoden aikojen kuvia ei tarvinnut ottaa vuoden sisällä. Vanhin Pekka Vainion omasta arkistosta kirjaan päätynyt valokuva on vuodelta 1990.

- Se on kuva elämäni ensimmäisestä tunturipöllöstä. Kirjan kuvien laatu olisi ollut varmaan ihan toista, jos olisi kuvattu niin nopealla aikataululla. Mutta kyllä kirjoja niinkin tehdään, Vainio myöntää.

Kaikki lähti kuvavalinnoista, mutta kirjassa on myös 16 ihmistä, jotka kertovat omia tarinoitaan Itämereen liittyen. Joukossa on julkisuuden henkilöitä.

- Esimerkiksi maalivahti Petri Vehanen ja kotkalaisille tuttu Eki Liikanen, Vainio listaa.

Yhteistyötä luonnon kanssa

Suunnilleen puolet kuvista on Pekka Vainion ja puolet Johannes Lahden ottamia. Alunperin Vainion oli tarkoitus vastata vain kirjan lintukuvista.

- Mutta varsinaisia lintukuvia ei ole kovin montaa. Eli kuvat perustuvat enemmän yksityiskohtiin ja maisemiin.

Suurin osa merellisistä talvikuvista on Vainion käsialaa.

- Talvi on kuvauksellista ajankohtaa, ja kuvaajan kannalta valot ovat talvella aina paremmat kuin kesällä, Vainio perustelee.

Kameratekniikalla saa tuotettua luonnon elementeistä sellaisia kuvia, joita silmä ei näe.

Pekka Vainio

Kesäisin kuvaaja suosii öitä.

- Luonnon kanssa pitää tehdä yhteistyötä. Kameratekniikalla saa tuotettua luonnon elementeistä sellaisia kuvia, joita silmä ei näe, kuvailee Vainio.

Sekä Vainio että toinen valokuvaaja Johannes Lahti lähettivät graafikolle satoja valokuvia, joista noin 120 päätyi lopulliseen kirjaan.

- Eli sinne jäi vielä kolmen kirjan verran hyviä kuvia odottamaan, naurahtaa Pekka Vainio.